lauantai 30. marraskuuta 2013

Painava norsu ja tunnustus






Tänään käytiin toisen kerran täällä Sastamalassa järjestetyllä Joulutorilla. Pikku-E pääsi kertomaan lahjatoiveensa henkilökohtaisesti itse Joulupukille. Lisäksi torilta löytyi ihana nahkainen norsu-ovistoppari 12€:n hintaan. Olemme jo pitkään etsineet sitä oikeaa ovistopparia pojan huoneeseen. Välillä jopa harkitsin tehdä sellaisen itse, mutta kun tämä ihanuus tuli vastaan, kaikki ovistoppari-ideat katosivat päästä ja tämä oli pakko saada. Mikään suuri fantti ei ole, mutta ajaa asiansa mainiosti.


Ihana Pipon ytimestä-blogin Sini heitti minulle tunnustuksen. Sydämellisesti kiitos, kiitos ja kiitos! Vaikka tämä pitäisi laittaa eteenpäin kymmenelle blogille, valitsin tällä kertaa vain kolme. Nämä kolme ihanaa blogia ovat:


Ihanaa marraskuun viimeistä iltaa!

tiistai 26. marraskuuta 2013

Odotusta


Täällä blogissa on viime aikoina ollut erityisen hiljaista. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettäkö olisin ollut laiskana. Ei suinkaan! Täällä on ahkeroitu oikein urakalla, mutta minkä parissa, sitä joudutte vielä odottelemaan. Sen verran voin kuitenkin paljastaa, että sunnuntaina joulukuun alettua kannattaa tulla kurkistelemaan tänne Silmukan saalistus-blogiin. Silloin nimittäin tämä suuri jouluinen salaisuus paljastuu, hih! Sunnuntaina kannattaa myös tulla katsastamaan Silmukan ytimestä-haasteen joulukuun aihe.

Ihanaa tiistain jatkoa kaikille!

P.S. He joilla on tästä projektista jo tietoa, niin olkaahan hipihiljaa. Arvauksia saa toki ilmoille heitellä!

lauantai 16. marraskuuta 2013

Ostoksia Donnosta





Kun Ellin koti-blogin Elli esitteli ihanan askartelijan verkkokauppa Donnon, innostuin heti selailemaan kyseisen myymälän nettisivuja. Pian kävikin selväksi, että verkkokauppa on erittäin monipuolinen ja valikoima laaja. Pistin siis kyseisen verkkokaupan nimen korvan taakse, myöhempää tarvetta varten.

Ja nythän se tarve sitten tuli. Tarvitsin pienten kulkusten lisäksi turvasilmiä, mutta koska tässä verkkokaupassa, niinkuin monessa muussakin askartelutuotteita myyvässä, on 20 euron miniostoraja, piti näiden pikkuhankintojen lisäksi löytää vielä muuta ostettavaa. Ja eipä niitä tarvinnut kauaa etsiäkkään. Jouluvalikoimasta tilattavaksi valikoitui nimittäin nopeasti paketti Home for Christmas-nauhoja ja kolme arkkia Noel-skräppipaperia (30 x 30 cm).

Kulkuset tilasin alun alkaen 6 mm kokoisina 36 kpl:n pussissa. Myyjä kuitenkin ystävällisesti pahoitteli tekstiviestillä, ettei kyseisiä kulkusia olekkaan valikoimassa, mutta tarjoutui korvaamaan ne 9 mm:n kulkusilla, joita oli pussissa 72 kpl. Otin tämän tarjouksen ilomielin vastaan, vieläpä kun huomasin, että nämä isommat kulkuset sopivat tarkoitukseeni paremmin kuin pienemmät.

Ihania tuotteita ihanan ystävällisestä verkkokaupasta! Kiitos Donno!

Ihanaa viikonlopun jatkoa kaikille!

P.S. Nauhapaketti tuli korkattua jo ennen kuvaamista. Tästä syystä paketin ylin nauhavyyhti on kapeampi kuin muut.

maanantai 11. marraskuuta 2013

Lahjottu isi






Palatossut
Lanka: Novita Huopanen
Puikot: 8 mm

Kuten monissa muissakin kodeissa myös meillä vietettiin eilen isänpäivää. Lahjatkin olin keksinyt, toteuttanut sekä hankkinut jo hyvissä ajoin, mutta paketoinnin tein vasta lauantai-iltana kuten myös kortin. Sen askartelin samalla tavalla, kuin äitienpäiväkortit eli yhteistyössä Pikku-E:n kanssa.

Palatossut taas olivat yksi niistä ikuisuusprojekteista, joita ilmestyy kaapin perältä. Nämä tossut aloitin noin kolme vuotta sitten, jolloin minut oli vallannut palatossu-vimma. Niitä taisi syntyä lyhyessä ajassa kolmet, joista kaksi päätyi pukinkonttiin ja tämä miehelle tarkoitettu pari kaapin perälle. Oikeastaan kaapin perälle ne päätyivät muuton yhteydessä, mutta joka tapauksessa. Kun palat taas tulivat minua vastaan isänpäivän lähestyessä, päätin viimein koota palaset kasaan ja huovuttaa tossut valmiiksi. Ja näyttipä mies tyytyväiseltä, kun pitkän odotuksen jälkeen sai tossut jalkaansa.

Kuvakirja on jo melkein perinteeksi muodostunut isänpäivälahja. Viime vuonna teetin Ifolorilla Pikku-E:n ensimmäisestä vuodesta kuvakirjan ja tänä vuonna paketista kuoriutui toisen vuoden kirja täynnä veikeitä kuvia. Onnea on pikku-mies, joka hymyilee kameralle pyynnöstä. Hih.

Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille
ja
tervetuloa uudet lukijat! 

P.S. Isästä itsestään varmasti paras isänpäivälahja oli se, kun Pikku-E aamuisten halien, pusujen ja onnentoivotusten lisäksi sanoi iltapäivälle "Maailman paras isi". Nuo sanat voin ehdotomasti minäkin allekirjoittaa!

keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Jotain vanhaa





Fleece tuubihuivi
Ohje: Oma
Lanka: Cewec Fleece ja Sirdar Indie
Puikot: 6 mm

Vuosi sitten, hieman ennen blogin perustamista tein elämäni ensimmäisen tuubihuivin. Ohjeen keksin päästäni ja koska Cewec Fleece ei aivan riittänyt haluaamani pituuteen ripottelin huiviin muutaman raidan Sirdar Indieta. Viime talvena tosin totesin, että olisin voinut tehdä huivista kapeammankin, sillä tällä paksuudella huivi on tarkoitettu vain ja ainoastaan koviin paukkupakkasiin. Tarkoituksena olisi ensi vuonna tehdä uusi ohuempi huivi. Ohjeena tuolloin toimii mitä luultavimmin tämä Sinin ohjeistama ihanuus.

Kuva, jossa fleece huivi on kaulassani on vuoden takaa ja taisi toimia aikoinaan ensimmäisenä profiilikuvanani täällä Bloggerissa. Ei ole ikävä noita vaaleita haituvia!

Ihanaa keskiviikkoa kaikille!


maanantai 4. marraskuuta 2013

Sukat ennelangasta






Helpot pitsisukat
Lanka: Gjestal Maija
Puikot: 2 mm
Langan menekki: 78 g

Kun ostaa lankaa, jolla on sama nimi kuin neulojalla itsellään ja yrittää neuloa siitä sukat jollekkin toiselle, ei voi kuin epäonnistua. Vaikka kuinka laskin silmukkamäärän tarkkaan ennen neulomaan ryhtymistä, huomasin varren valmistuttua, ettei sukat sovi 37-39:n koon jalkoihin vaan ne ovatkin kuin tehty omiini, jotka ovat kooltaan vaivaiset 35-36. No, itse kärsin alituisesta villasukkapulasta, joten en alkanut sukkia purkamaan, vaan tein ne itselleni ja olen enemmän kuin tyytyväinen. Sukat ovat nimittäin aivan kuin toinen iho ja istuvat siis todella hyvin!

Pitsisukkissa esiintyvä mallikerta oli erittäin helppo muistaa, eikä ohjetta tarvinnut enää muutaman kertauksen jälkeen vilkaistakkaan. Kuitenkin kuvio oli tarpeeksi kiinnostava, joten sitä jaksoi kahden sukan verran tehdä. Kantapäät tein sileällä neuleella ja sen käyttökokemuksista kerron myöhemmin, kun käsitys kantapään kestävyydestä muodostuu. Tosin yleensä omat sukkani kuluvat herkemmin päkiän, kuin kantapään kohdalta, joten käyttökokemukseni luotettavuudesta suuremmassa mittakaavassa en mene takuuseen.

Harmikseni nämä sukat eivät enää ehtineet Sukkasatoon. Muutenkin sukkasato jäi omalta osaltani valitettavan pieneksi. Perunalaariin sain tikuteltua vain yhdet lasten ja yhdet vauvan sukat. Ensi vuonna yritän olla ahkerampi!

Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille!

perjantai 1. marraskuuta 2013

Silmukan ytimestä-haaste 11/2013


Ja sinne suhahti lokakuu. Mihin tämä aika kuluu? Oli ihanaa huomata, kuinka moni innostui viime kuun haasteesta. Toiset innostuivat jopa siinä määrin, että amigurumeja, täytettyjä pehmoja, örkkejä ja otuksia tuli tehtyä useampikin. Muutenkin monipuolisia töitä te ihanat taas keksitte tehdä! Näitä ihania suloisuuksia löydät seuraavista blogeista:


Tietoa Silmukan ytimestä-haasteesta:
  • Annamme joka kuukauden ensimmäisenä päivänä klo 7:00 uuden haasteen. Haasteen aiheen löydät sekä Pipon ytimestä, että täältä.
  • Haasteen voi toteuttaa millä tavalla tahansa, kunhan se on käsintehty. Mukaan voi siis osallistua neulomisen lisäksi ompelemalla, piirtämällä, askartelemalla, skräppäämällä tai millä tahansa tavalla, kunhan työ on tehty käsin.
  • Haasteeseen voi osallistua kommentoimalla kuukauden haaste postaukseen ja ilmaisemalla halukkuutensa osallistua haasteeseen. Jokaisen kuukauden haasteeseen ilmoittaudutaan erikseen. Kaikkiin haasteisiin ei tietenkään ole pakko osallistua. Haasteeseen voi ilmoittautua Pipon ytimestä-blogissa tai täällä.
  • Haasteeseen osallistuneista kerätään lista molempien blogien sivupalkkiin. Näin toisten osallistujien töitä on helpompi seurata.
  • Valmiin työn voi postata omaan blogiin kun työ valmistuu, mieluiten tietysti kuluvan kuukauden aikana.
  • Haasteen kuvan (löytyy tekstin alusta) saa kopioida ja käyttää omassa blogissa haasteeseen liittyen. Haastetta saa halutessaan mainostaa eteenpäin.
  • Esitellessäsi valmiin työsi, mainitsethan sekä Pipon ytimestä- että Silmukan saalistus-blogin tekstissäsi, kiitos! 
  • Palkintona toimii inspiraatio ja tekemisen ilo.
  • Valmiilla työlläsi voit myös osallistua muihinkin kilpailuihin, haasteisiin tai tempauksiin. Töiden ei tarvitse olla "kiinni" vain Silmukan ytimestä- haasteessa!

Ja sitten marraskuun haasteen aiheeseen. Vaikka joulu lähestyykin, niin ei ihan vielä virittäydytäsiihen tunnelmaan, vaan keskitytään johonkin, joka on näin marraskuussa erittäin ajankohtaista. Vinkkinä voisin sanoa, että Movember liittyy siihen vahvasti! Tiedättekö? No tietenkin:

Viikset

Ja nyt kaikki inspiroitumaan!
Ihanaa marraskuun alkua kaikille!