tiistai 14. toukokuuta 2013

Salaiset kansiot







Alkuvuodesta monessa blogissa supistiin neulemuistikirjasta. Ainakin blogit Suhisee, Käpälämäen homsaantuu ja Hupsistarallaa olivat asian äärellä. Itse aloin pitämään neulemuistikirjaa viime vuoden lopulla ja se onkin osoittautunut hyväksi ideaksi. En millään enää muistaisi kaikkia silmukkamääriä ja ohjeita mitä olen tehnyt. Nyt ne on helppo tarvittaessa tarkistaa. Lisäksi näkee hyvin, miten käsityö on edetessään muuttunut.

Nyt kun vuoden puoliväli jo häämöttää, päätin paljastaa muistikirjani tähänastista sisältöä. Huomaan, että ajan kuluessa olen yhä enemmän myös piirtänyt töihin liittyviä kuvia. Toivottavasti näin jää vielä paremmin mieleen, mistä oli kyse.

Olisi kiva nähdä myös teidän muiden muistikirjojen sisältöä. Uskaltaako kukaan avata omat salaiset kansiot muiden nähtäväksi?

P.S. Ja sitten joskus, kun tämän muistikirjan sivut alkavat loppumaan, aion tilata uuden ja personoiden muistikirjan täältä (http://www.persoonallinenkalenteri.fi/FI/).

P.P.S. Esittelemäni muistikirjaversioiden valmiit kappaleet löytyvät näistä linkeistä:

Kaari tiskirätti (tulossa)

8 kommenttia:

  1. Hmm, tälläinen minulta puuttuu! Pakko nyt saada joku kiva kirjavihkonen käsityömuistiinpanoille, ja myös sitten viherkirjanen tietty! :)

    VastaaPoista
  2. Tuo muistikirja on kyllä ollu toimiva ratkaisu! Mie en oo vaan piirrelly kuvia, mutta ihan pelkät muistiinpanotkin ovat auttaneet minua monessa kiperässä tilanteessa. Sitä niin äkkiä unohtaa, miten on kunkin tehnyt. Saati sitten millä puikoilla. Toki nyt on kyllä neulomukset olleet jäissä, mutta eiköhän ne saada taas kohta käyntiin.. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että sullakin muistikirja on ollut toimiva ratkasu :) Ja eiköhän ne käsityöprojektit sieltä jäistä pian sula ;)

      Poista
  3. Muistikirja on kyllä huippujuttu! :) ja minähi halluun tuommosen persoonallisen minkä linkitit! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin onkin! :) Tuo personoitu versio on ihana, mutta ite en raaski tilata ennenkuin tämä eka on täynnä :D

      Poista
  4. Miultaki löytyy tommonen muistikirja! On muuten kovassa käytössä :D Tosin miulla on paljon sottasemman näköinen.

    Ja uusi ulkoasu on tosi hyvä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, pääasiahan on että itse saa muistikirjasta selvää ;)

      Ja kiitos ulkoasun kehuista :)

      Poista