perjantai 17. toukokuuta 2013
Tukka hyvin
Taannoin kerroin teille omien hiusteni historiasta. Kerroin myös olevani menossa taas parturiin ja sain ilokseni lukea, että kuvia uudesta hiustyylistä toivottiin. Tänään se sitten tapahtui! Nimittäin viimeksi parturissa käydessäni tehdyt suunnitelmat toteutettiin. Sain ihanat vaakaraidat, joista ehdinkin jo kuluneet kaksi kuukautta haaveilla.
Olen huomannut että vuoden 2010 radikaalin hiustenleikkuun myötä, minun on vaikea taipua mihinkään tavallisiin ratkaisuihin hiusten suhteen. Erikoisempien väri- tai leikkausideoiden välissä minulla on korkeintaan kerran yksiväriset hiukset tai hillitympää raitaa. Sellaisen tauon jälkeen en taas voi olla kokeilematta jotain uutta. Ja hyvin olemmekin parturin kanssa aina keksineet jotain uutta. Monesti marssin parturiin idean kanssa, josta aletaan luovimaan minun hiuksilleni sopivaa versiota, mutta nykyään myös parturi itse uskaltaa ehdottaa minulle räväköitä ideoita. Kertaakaan en ole kieltäytynyt ja tuskin kieltäydyn jatkossakaan.
Nyt olisikin mukava kuulla, mitä te olette mieltä hiusteni uudesta lookistani?
P.S. Kasvot ovat aika meikittömät, älkää pelästykö ;)
Tuo tukka juttu kuullostaa tutulta, itselläni on myös taipumus hakea tukkaan jotain uutta, erilaista.
VastaaPoistaTää on kyllä hieno ja erilainen, harvoin näkee raitoja tuolla lailla :) ei paha. Minun Lintu muuten löytyy blogista.
Kiitos :D Piristi kyllä nää raidat mukavasti :)
PoistaOk, pitää käydä bongaamassa sun lintua ;)
Tuollaiset raidat on mulle ihan uutta! Hienot! Mun "mummo"kampaaja laittaa mulle raidat myssy päässä ja repii hiukset jollain koukulla pienistä rei'istä. Sopisi kidutusmuodoksikin. Olisikohan aika vaihtaa kampaajaa..
VastaaPoistaEhkä tosiaan voisi olla aika :D Oma luottokampaajani tekee raidat folion sisään, joka varmasti on nykyään yleisempi tapa. Nämä vaakaraidat hän tosin laittoi läpinäkyvien muovilevyjen sisään. Tykkään kyllä mielettömästi näistä vaakaraidoista :)
PoistaTuo on kyllä hieno! Sopii kyllä sulle ja paremmin tuo malli minusta kuin se ihan ihan lyhyt ja tuo muutos aina piristää. Onse huippuu kun on oma luottokampaaja. Itsehän olen huomenna menossa, mitähän sitä keksii ;) ? -Helinä-
VastaaPoistaKiitos :D Nää raidat on kyllä ihanat :) Tsemppiä kampaajareissulle ;)
PoistaTosi hienot! Ja pakko kommentoida, että myös se aivan lyhyt malli historiapostauksessa sopi sinulle ihan älyttömän hyvin!
VastaaPoistaKiitos :D Kiva että muutkin, kuin vain minä tykkää ;D
Poista