lauantai 24. elokuuta 2013
Langasta tiikerinraidoiksi
Taisin joskus taannoin vannoa, etten osta enää yhtään lankaa tänä vuonna. No, minä sorruin nyt kuitenkin. Silmu&Solmu nimittäin mainosti tällä viikolla ihanaa Shachenmayr Regia Zoofari Color- lankaa, josta neuloessa raidat näyttävät tiikerinraidoilta. Ja koska olin juuri ohikulkumatkalla käsityöpuodin ohi, oli minun pakko päästä vilkaisemaan myös näitä lankoja.
Lankaa ostin kaksi kerää aikomuksena tehdä aikuiselle sukat. Mutta koska Pikku-E:n melkein kaikki villasukat ovat jääneet pieniksi, aion ainakin kokeilla miltä raidoitus näyttää pienemmissä sukissa. Lanka on aika ohutta. Puikko suositus on 2-3 mm. 50 g:n kerässä lankaa on noin 210 metriä. Mutta olen kuitenkin tottunut neulomaan ohuilla puikoilla, joten minua ainakaan ei langan ohuus haittaa.
Odotan innolla koska pääsen neulomaan tästä langasta. Ensin pitää kuitenkin neuloa valmiiksi tällä hetkellä keskeneräiset sukat ja harjoitella vähän kirjoneuletta toisten sukkien muodossa. Hih, siis sukkia, sukkia vaan!
Olisiko syksyn merkki nuo sukat puikoilla?! Minullakin kahdet kesken ja yhdet suunnitteilla. Kivannäköistä tuo tiikerilanka.
VastaaPoistaKyllä varmasti on juurikin syksyn merkki. Tänävuonna ajattelin pitkästäaikaa ehdä pukinkonttiin sukkia, joten niitä nyt sitten tulee urakalla tehtyä. Jännä kyllä nähdä millaiset tiikerisukat tuosta langasta tulee :)
PoistaOnpas jännää lankaa ;) Tulee varmasti hienot! :) Sukkakausi taitaa tosiaan olla käsillä, joulua odotellen, koska lahjasukkia on puikoilla odottamassa ;)
VastaaPoistaJännää tosiaan :) Mielenkiinnolla kyllä itsekkin odotan, mitä saan näistä aikaan :D Ihanaa aikaa tämä joulun dodtus :D Tuntuu että joka vuosi sitä alkaa odottamaan ja tekeemään aiemmin ja aiemmin :D
Poista