keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Keskeneräisenä - Minun kevään keskeneräiset huhtikuussa

Kevät etenee kohisten ja ainakin joinakin päivinä auringon valoa riittää. Eräänä valoisena sunnuntaina otin ulos mukaan keskeneräisiä käsitöitä ja kameran. Jos ei kahta kesken olevaa tilkkupiettoa lasketa tällä kertaa lukuun, on puikoilla kesken kaksi työtä. Toinen etenee tasaista tahtia ja toisesta olen hirmuisen innoissani.


Siksak-huivi on työn alla edelleen. Pidän kovasti huivin kuviosta. Mallikerta on helppo muistaa, mutta toisaalta se on käynyt ehkä jopa liian tylsäksi. Siksi työ on edennyt vain muutaman raidan muiden töiden ohella. Toivon sen valmistuvan vielä kevään aikana.


Mutta sitten se innostuksen kohteeni. Sen lisäksi, että puikoilla oleva lanka on oikea herkku, olen myös aivan ihastunut Cookie A.:n Rhombus-sukkiin. Kyseinen malli oli ensimmäinen, johon ihastuin "sukkia. rakkaudella"-kirjaa ensi kertaa selaillessani. Luulin ensin pitkään, ettei näitä sukkia voi tehdä loopilla eli pitkillä pyöröpuikoilla kahta yhtäaikaa. Olen todella tykästynyt kyseiseen tapaan neuloa sukat, enkä enää edes muista, koska olisin käyttänyt perinteisiä sukkapuikkoja. Onneksi Pieni ihana-blogin Jutta oikaisi väärinkäsitykseni ja kertoi, että sukat on mahdollista neuloa tällä tekniikalla. Tämän tiedon jälkeen odotin sormet syyhyten, koska pääsen sukkia neulomaan. Ja mukaansa tempaavaksi malli onkin osoittautunut. Sen lisäksi, että sukat ovat käsityökirjahaasteen ensimmäinen haastetyö, johon tartuin, on tämä myös ensimmäinen kerta kun teen palmikoita. En ihan perinteisiä, mutta palmikoita kuitenkin.

Kevään keskeneräisistäni kesken on enää puolet. Saankohan ne kevään aikana valmiiksi? Aika jännäksi menee. Toisaalta, jos en onnistukkaan on edessä kesä ja sen aikana nämä keskeneräiset varmasti pääsevät pääteltäviksi ja esitteille bloginkin puolelle.

8 kommenttia:

  1. Kivalta näyttää nuo sinun keskeneräiset. Mikä siinä onkin, että aina muiden keskeneräiset näyttää mielenkiintoisemmilta kuin omat. Minulla odottaa yhdet sukat päättelyä ja parsinneulan löytymistä. Kesken on myös viidakkosukat. Eka sukka jo yli kantapään eli pitäisi valmistua ennen määräajan päättymistä. Neulomisintoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Taitaa olla tosiaan niin, että tässäkin harrastuksessa se ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella ;) Neulomisintoa sinullekkin!

      Poista
  2. Kauniita käsitöitä on tulossa.

    Minulla olisi muuten aivan ihana arvonta menossa.

    VastaaPoista
  3. Jee! Odotan Rhombuksia innolla! :) Vetelin itse viime viikon töissä pitkin toimistia ne jalassa, ja aloin miettimään että pitäisi ehkä tehdä toinenkin pari kun ne on niin huikean kauniit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, odotan itsekkin :) Sinun neuloma pari olikin superkaunis! Toivottavasti näistä tulee yhtä nätit :)

      Poista
  4. Kivan näköisiä töitä valmistumassa!

    VastaaPoista