keskiviikko 31. elokuuta 2016

Ravelryn lyhyt oppimäärä

Minä löysin tieni Ravelryyn, tuohon käsityöihmisten facebookkiin, muutama vuosi sitten. Aluksi olin ihan pihalla, enkä oikein ymmärtänyt mistä oli kyse. Käytin sivustoa pääasiassa ohjeiden etsimiseen, jossa siinäkään en ollut mikään mestari, jos olen vieläkään. Pikkuhiljaa sivuston toiminnot ja salaisuudet alkoivat minullekkin aukeamaan. Oikeastaan vielä ihan viime aikoina olen löytänyt Ravelrystä uusia toimintoja ja siksipä päätin hieman listata, mitä minulle on sivuston ihmeellisestä maailmasta avautunut.

Projects - Projektit
Tämä oli ensimmäinen kategoria, joka valkeni itselleni hetken Ravelryssä pyörittyäni. Tähän osioon voi merkitä tekemiään tai työn alla olevia käsitöitä. Ravelrystä löytyy laaja kirjo ohjeita, joihin voi kulloisenkin työn linkittää. Lisäksi sivustoon on kirjattu myös loputon määrä lankoja, joten nekin on väriä myöden helppo linkittää oman projektin tietoihin. Työn etenemisen voi merkitä projektiosioon prosentteina ja työn voi arvostella antamalla sille hymiön viidestä vaihtoehdosta. Unohtaa ei tietenkään saa puikko- tai koukkkukokoa saatika omia merkintöjä, joita projektiin voi lisätä.


Stash - Lankavarasto
Tänne voit merkitä mitä kaikkia lankoja varastoistasi löytyy. Oman lankavarastoni sisältö on vielä lisäämättä Ravleryyn, mutta olen asettanut asialle joustavan deadlinen ensi vuoden alkuun, jolloin myös punnitsisin koko lanka-arkkuni sisällön. Lankavarasto-osiosta oman lankavaraston sisältöä voi kätevästi selata, sillä sivusto lajittelee ne mm. myytävien ja projektissa käytössä olevien mukaan. Odotan innolla, että pääsen paremmin tutustumaan tähän osioon.


Queue - Jono
Tämä on osio, jonka olemassaolon ja tarkoituksen ymmärsin vasta lähiaikoina. Tähän osioon voi laittaa jonoon töitä, joita haluaa seuraavaksi tehdä. Ja koska Ravelrystä löytyy lähes loputtomasti ohjeita (myös kirjahyllyssä lojuvien neulekirjojen ohjeet) on tämä käsityöharrastajan arkea helpottava ja ehkä jopa aikaa säästävä ominaisuus. Tämän osion tarkoituksen ymmärettyäni olen omaa jonoani jo kasvattanut yhdellä parilla sukkia ja muutamalla patalapulla, joita yritän tehdä joululahjoiksi.


Library - Kirjasto
Kirjastoon voi laittaa ylös mukavia ja mielenkiintoisia ohjeita, joita Ravelryä selatessa tulee vastaan. Tai toki voit etsiä käsiisi muualla netissä tai käsityökirjan sivuilla vastaan tulleen ohjeen ja lisätä sen kirjastoosi sivustolla, josta se on helppo löytää ja liittää myöhemmin vaikka jonoon.

Olen vielä ehdottomasti Ravlery-matkani alussa ja sivustossa löytyy vielä muutamia mysteerejä, joita aion selvittää. Toivon, että harjaanun paremmaksi ohjeiden etsijäksi ja että saan lanka-arkkuni sisällön ajan tasalle myös Ravelryyn. Mikäli sinä olet Ravelryssä, lisää minut rohkeasti kaverilistallesi. Jos pienestä listastani puuttui jotain oleellista, kerrothan siitä. Päivitän listaa joskus, kun ymmärrykseni sivustoon liittyen taas kasvaa. Jos Ravelry on sinulle vieras yhteisö, suosittelen tutustumaan siihen.

Mikä sinusta Ravelryssa on parasta?

7 kommenttia:

  1. Minusta parasta on ihan se, että voi selata malleja ja saada hyviä ideoita. Ryhmät on kiva juttu myös, aika moneen uuteen asiaan olen törmännyt niitten kautta. Kun usein käyn Belfastissa, niin ryhmien kautta löysin sikäläisiä neuletapaamisia. Ja jos suunnittelee ja julkaisee omia malleja, siellä on ilmainen testausryhmä, joka toimii äärimmäisen tehokkaasti. Tietenkin vain englanninkielisille ohjeille. Ohjeitten jako ilmaiseksi tai maksusta on minulle tärkeä osa, ja on kiva seurata, kuinka paljon mitäkin niistä ladataan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ryhmät on myös itselle tärkeä osa Ravelrytä, mutten nyt ottanut niitä mukaan listaukseen tällä kertaa. Vasta jokin aika sitten ne löysin ja pääasiassa seuraan niiden kautta eri podcasteja. Erilaisiin ryhmiin pitäisi vielä tutustua. Ravelry on varmasti kätevä kanava niille, jotka suunnittelevat ohjeita :)

      Poista
  2. Täysi mysteeri tuo räveltämö. Ohjeet juu jotenkin,kirjsto juu. Mut mitä on kahleet ja monet muut . Lankojakin siellä myydään,mutta missä kahleisa ja mikä s alkava oli. No, kun täytys osata muutakin kun suomea. Mutta ,bodgastit on ihan parasta. Sujuvasti kuuntelen kun niin hienoja nimijä neuleilla ja langoilla. Kerrassaan mainio ravelry on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuossa Ravelryssä on vielä paljon opittavaa itselläkin :) Ja jos liian hankalia sanoja tulee vastaan, käytän sanakirja.org-sivustoa kääntämiseen.

      Poista
  3. Minä tykkään Ravelryssä eniten Projects- ja Queue-osioista sekä muutamista keskusteluryhmistä. En kamalasti niissä juttele, mutta lueskelen muiden juttuja aina jos on tylsää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kiva, että jokaiselle löytyy ne kivat ja itselle hyödylliset jutut Ravelrystä :) Noihin keskusteluryhmiin pitäisi enemmän itsekkin tutustua :)

      Poista
  4. Minusta yksi Ravelryn parhaista jutuista on se, että voi katsella millaisia versioita muut ovat tehneet jostain ohjeesta. Erilainen väri ja lanka voi muuttaa neuleen aivan toisenlaiseksi ja antaa uusia ideoita. Tai jos aiot tehdä neuleen jostain tietystä langasta, voit etsiä muiden samasta langasta tekemiä vertailukohdaksi.

    VastaaPoista