tiistai 15. joulukuuta 2015

Perinteinen lenkkinauha


Meillä vietetään tänä vuonna kuusetonta joulua yksinkertaisesti uteliaan yksivuotiaan taaperon vuoksi. E:n ollessa saman ikäinen tehtiin myös vastaava päätös, joten tilanne itsessään oli jo tuttu. Tämä tuleva kuuseton joulu onkin sitten herättänyt koristeiden askartelu innostukseni. Ideoita pulppuaa päästä ulos päivittäin, mutta ensimmäisenä toteutukseen päässyt idea on sieltä helpoimmasta päästä eli lenkkinauha.


Näitä on tullut askarreltua lapsena milloin tulostuspaperista ja milloin kulta- ja metallinhohtoakreista. Tällä kertaa käteeni osui skräppäyspaperia. Näin jälkeen päin olen todennut paperin olleen ehkä hieman liian paksua, sillä nauhoja on saanut korjailla heikoimman lenkin auettua. Toki kiinnitykseenkin voisi olla kaksipuolista teippiä parempia vaihtoehtoja.


Oli miten oli. Mukavaa jouluista tunnelmaa nämä kuitenkin tuovat. Lisää juhlatunnelmaa haetaan oviaukkoihin sijoitettavilla valosarjoilla ja tietysti muilla joulukoristeilla. Jotain koristeita voisi vielä hankkia ja ehkä muutaman askarrellakkin.

Millaisia joulukoristeita teiltä löytyy?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti