tiistai 8. joulukuuta 2015

Tumput ojennukseen


Kolme vuotta sitten blogini ja käsityöharrastukseni alussa tein aika uskomattoman urakan eli neuloin E:lle joulukalenterin. Muistan kyllä, kuinka homma alkoi tuntua loppua kohti hieman pitkäveteiseltä, mutta tein projektin kuitenkin loppuun. Olihan idea toteuttamisen arvoinen.


Joukuusta 2012 asti tämä peukaloton tumppukalenteri on ollut käytössä viime joulua lukuunottamatta. Ensimmäisenä jouluna sen sisään kätkeytyi Lego Dubloja, toisena vuonna pikkuatoja ja tänä vuonna se kätkee sisäänsä Lego lumiauran, jota E saa tehdä kolme ohjesivua per päivä. Vaihtoehtona olisi tietysti ollut metsästää 24 pientä yllätystä kalenteriin joka päivälle, mutta koska poika on jo pitkään haaveillut kyseisestä aurasta valikoitui se kalenterin sisällöksi.


Edellisinä käyttövuosinaan kalenteri on on viritelty kahden kranssin varaan kattoon roikkumaan. Tänä syksynä olohuoneestamme vapautui pitkä seinän pätkä, kun kirjahyllyn paikkaa siirrettiin. Täydellinen joulukalenterille. Marraskuun viimeisinä päivinä havahduin ajatukseen, etten ollut vielä etsinyt suunnittelemiani valkoisia pyykkipoikia tumppujen ripustusta varten. No, valkoisia en löytänyt, mutta puisia kuitenkin. Lisäksi kaupasta tarttui mukaan valkoista akryylimaalia. Joten ei kuin sudit heilumaan. Ja pääsihän kalenteri viimein paikalleen joulukuun ensimmäisenä päivänä.

Mitä teillä kalentereista löytyy?

6 kommenttia:

  1. Ihana kalenteri :) Miullaki on haaveissa virkata itelleni joku joulu tän tyylinen kalenteri :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Tämä on kiva kalenteri, kun ei tarvitse tehdä joka vuosi uutta :)

      Poista
  2. Huh huh, musta ei kyllä ois varmana tekemään kahtakymmentäneljää kirjoneuletumppusta.. Nostan hattuni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, kyllä se hermoja ja pitkäjänteisyyttä vaati itseltäkin. Kiitos hatun nostosta :)

      Poista