Bloggaajan haaste 31 starttaa ylihuomenna! Olen ollut aivan ällikällä lyöty kuinka monta yllytyshullua on ruutujen takaa löytynyt ja kuinka moni on siis ihanasti innostunut laatimastani haasteesta! Sitä myöden, kun osallistujien lista on kasvanut, on emännällä paineet kasaantuneet niskaan omasta onnistumisesta haasteen parissa. Mutta haluan nyt muistuttaa kaikkia, että kyseessä on ehdottomasti mahdollisuus haastaa itsensä! Kyseessä ei siis ole kilpailu ja onneksi kaikki ovat tämän hyvin sisäistäneet. Rennoin rantein siis viedään maaliskuun haaste läpi, eikös vaan?
Olen seuraillut mietteitänne haasteesta oman blogini lisäksi Facebookin Käsityöblogit-ryhmässä ja omissa blogeissanne ja monet ovatkin lähteneet suunnittelemaan tarkkaan ensi kuun postauksia. Jotkut ovat jopa kehitelleet ensi kuulle jonkinlaisen teeman, minkä ympärillä kuukausi pyöritään. Näiden mainioiden vinkkien lisäksi, päätin koota pienen listan, josta halutessaan voi hakea ideoita bloggaamiseen.
Bloggaajan vinkit:
#satasyytäollaonnellinen-haaste on lähtöisin Perjantaikokin blogista. Siinä etsitään vuoden aikana sata (tai muu itse valittu määrä) syytä olla onnellinen ja esitellään ne omassa blogissa.
Bloggauspaikka-haasteessa esittellään paikka, jossa blogipostauksien kirjoittaminen tapahtuu. Mikäli et ole jo tehnyt haastetta, voit napata sen vaikkapa minun blogistani ja esitellä bloggauspaikkasi
Mitä näkyy ikkunoista?-haasteen takana on Sateenkaaria ja serpenttiniä-blogi. Haasteen ideana on kaikessa selkeydessään kuvata ikkunasta ulos ja esitellä siis sitä, mitä blogeissa harvemmin tulee esiteltyä.
Pitäisi kyllä-haaste on lähtöisin Neuloo ja purkautuu-blogista ja siinä pitää nimetä yksi roikkumaan jäänyt rästihomma, jonka aikoo tehdä haasteen tiimoilta valmiiksi.
Viisi kertaa minä-haaste löytyy ainakin Puutalobaby-blogista. Haasteessa on ideana pyytää lukijoilta vuosilukuja ja kertoa sitten itsestään ja menneisyydestään asioita lukijoiden valitisimista viidestä vuodesta.
Omista kuvista tehdyt värikartat ovat hauska tapa esitellä omaa elämäänsä ja leikkiä väreillä. Itse pyrin julkaisemaan värikartan viikoittain.
Toivottavasti vinkeistä on apua tulevalle kuukaudelle!
Ylihuomenna alkaa maaliskuu! Jippii!