Kevät Instagramin silmin

Nyt kun ollaan jo kesän kynnyksellä, tai itseasiassa ollaan jo melkein otettu ensimmäinen askel sen yli, on hyvä laittaa kulunut kevät pakettiin. Blogin puolella on ollut hiljaista kiireisen arjen vuoksi, mutta Instagram on laulanut välillä hyvinkin tiheään. Blogin päivitysten mainostamisen lisäksi, siellä tulee usein jaettua arjen kuulumisia kuvien kautta. Välillä myös esittelen keskeneräisiä töitä. Joten kannattaa liittyä seuraajaksi!

Kevään yksi selkein teema oli hampaat. Pikkusaalistajan taannoin puhjenneitten pikkuhampaitten lisäksi omani. Tammikuussa varaamani aika viisaudenhampaan poistoon koitti viimein huhtikuussa ja pääsin eroon jo raskausaikana alkaneista hammaskivuista, jotka tuo hammas aiheutti. Tai eivät kivut heti loppuneet, mutta kun toivuin leikkauksesta ja sain tikitkin pois, olin jo aika pian entiseni. Pikkusaalistaja ei onneksi liiemmin kärsinyt hampaiden puhkeamisesta eikä särkylääkettäkään tarvittu. Purulelut olivat tosin tavallista suositumpia.

Kaikenlaista tuli Pikku-E:nkin kanssa touhuttua. Planeetta 51-elokuvan innoittamana poika halusi oppia hyppimään ruutua, joten katuliidut esille ja ruutuhyppelyruudukkoa asfalttiin piirtämään. Pelin säännöt olivat itsellä hieman hakusessa, sillä tyttönä tuli hypittyä hieman erinäköistä ruutua. Tätä sitten leikittiinkin niin pitkään, kunnes sade huuhtoi ruudukon pois. Uutta ruutuhyppelyinnostusta odotellessa.

Muiden leikkien ohella Pikku-E on myös innokas äidin pikkuapuri. Aina pitäisi saada tiskata vähän käsin, vaikka pääasiassa tiskit meillä kone hoitaakin. Pyykkiäkin poika laittaa koneeseen ja taitojensa mukaan ripustaa kuivumaankin. Imurin varteen hän tarttuu kuulosuojaimet korvillaan.

Ruokaakin on tullut laitettua niin Pikkusaalistajalle, kuin meille muillekkin. Itseasiassa laskeskelin, että soseet itsetehden saa pienen purkillisen sosetta melkein puoleen hintaan verrattuna kaupan hintoihin. Toinen syy soseiden tekemiseen itse on se hirvittävä lasipurkkien määrä, mikä kaikesta kaupasta kannetusta soseesta kertyy. Sen määrän, mitä lasipurkkeja tällähetkellä kertyy kierrätän itsetehtyjen soseiden annosteluun ja pakastamiseen.

Yksi mahtavimmista jutuista kevään aikana on kuitenkin ollut se, kuinka Pikku-E on oppinut piirtämään ihan uusia juttuja. Kuvakollaasin oikeassa alanurkassa on pojan piirtämä pupu. Vielä loppuvuodesta Pikku-E:n piirrustukset olivat "Hot Wheels-ratoja" niinkuin poika itse kiehkuraisia piirrustuksiaan kuvaili, mutta kevään aikana hän on piirtänyt jo ihmishahmojakin. Tätä kehitystä olen seurannut ylpeyden ja liikutuksen vallassa.

Pienempikin poika on tietysti kehittynyt. Eteenpäin ei vielä liikuta, mutta ilman tukea istutaan ja yritys eteenpäin on kova. Isoveljen seurailu on ehdottomasti lempipuuhaa ja vieläpä jos siinä samalla saa vaikkapa natustaa riepua, niin mikä sen viihdyttävämpää. Istuminen on selkeästi myös mieluista hommaa.

Takana on siis kaikin puolin ihana muistojen täyteinen kevät.

Millainen sinun kevääsi oli?

Haaste: Millainen äiti olen?

Helyes-blogin Heidi heitti minua haasteella jo hyvän aikaa sitten. Haaste on pyörinyt mielessä varsinkin nyt, kun blogin suunta laajeni tietoisesti. Nyt viimein ehdin haasteeseen vastaamaan. Haasteena olisi siis käydä läpi äitiyttäni haasteen kysymysten kautta. Tämän äidin helmoistahan löytyy kaksi poikaa, joista toinen on melkein neljä vuotias ja toinen lähentelee huimaa 7 kuukauden merkkipaalua. Ihania ja rakkaita molemmat tietysti! Millainen äiti siis olen heille? No se ehkä selviää seuraavista kysymyksistä.

Minkälainen äiti olet?
Omasta mielestäni olen rento äiti, joka pitää myöskin rajoja. Joskus itsestäni tuntuu, että olen hieman liiankin tiukka, mutta toisaalta omaan hyvin vahvan itsekritiikin, joten asia ei välttämättä näytä samalta muiden silmissä. Minä olen äiti, joka ei ole pukenut taaperolle pehmokypärää kaatumisen varalle. Muutenkin mielestäni on hyvä, että lapsi oppii turvallisesti rajojaan myös itse. Tietysti suojelen, kun tilanne sen vaatii, mutta pienet kolhut ja kaatumiset kuuluvat elämään. Nyt kun Pikku-E on jo isompi, on hänen kanssa mahtavaa jutella ja kuunnella pojan juttuja. On ihana seurata pienen miehen mielikuvituksellisia leikkejä ja kuunnella kuinka taidokkaasti hän tulkitsee itseään joskus hieman omaperäisinkin sanamuodoin.

Eroaako se paljon siitä minkälainen äiti kuvittelit olevasi ennen lapsia?
Itselläni ei ollut paljoa ennakko-odotuksia äitiydestä. Ainoa mikä on yllättänyt on se, kuinka hienoa tämä on. Tietysti uskoinkin, että äitiys on ihana asia, mutta sitä kuinka ihanaa se on en olisi uskonut.

Mitä sinun pitäisi mielestäsi tehdä toisin?
Välillä tulee komennettua hieman turhaan. Ja vaikka päivän aikana leikin Pikku-E:nkin kanssa, voisi sitäkin aina enemmän tehdä.

Mitä teet mielestäsi oikein?
Huomioin mielestäni molempia poikia tasapuolisesti. Pyrin kiireessäkin aina kuuntelemaan ja huomioimaan lasta ja vastaamaan vaikeisiinkin kysymyksiin. Annan kokeilla omia rajoja turvallisesti ja kannustan omatoimisuuteen. Silti tietysti tarvittaessa autan.

Oletko varovainen äiti? Annatko lapsen kokeilla esimerkiksi telineeseen kiipeämistä hyvillä mielin vai estätkö toiminnan? Oletko hankkinut turvalukkoja kaappeihin, pistorasioihin suojat tai portteja rappusiin tai joihinkin oviin? Perustelut vastauksiin.
Annan lapsen kokeilla omaa tasapainoaan ja kiipeilytaitojaan. Mielestäni se on erittäin tärkeä tapa oppia uutta ja kehittyä. Turvalukkoja sen sijaan löytyy jostain kaapeista. Lähinnä siitä syystä, ettei poika pääse tärkeiden paperien kimppuun tai ettei kaikkia alakaappeja tarvinnut tyhjentää rikkoutuvista tavaroista hänen ollessaan pieni. Nyt lukot odottavat paikallaan Pikkusaalistajan kehitystä. Turvaportti oli takkahuoneeseen johtavien portaiden edessä Pikku-E:n ollessa pieni ja se pääsee paikalleen Pikkusaalistajan lähdettyä liikkeelle. Syynä portille tietysti rappuset itsessään, mutta sen lisäksi myös takka, jota silloin tällöin lämmitetään. Pikku-E osaa varoa jo molempia. Lisäksi suunnitteilla on portti Pikku-E:n huoneen oviaukkoon, jotta pojalla on paikka missä saa rauhassa leikkiä pienillä leluilla ilman, että tarvitsee pelätä Pikkusaalistajan pääsyä liian pienten tavaroiden äärelle.

 
Miten toimit seuraavassa tilanteessa: lapsi huutaa kaupassa pää punaisena ja makaa kaupan lattialla kun et suostu ostamaan jotain tiettyä juttua mitä lapsi haluaa. Annatko olla? Heittäydytkö itsekin maahan? Keskusteletko aiheesta? Annatko periksi? Mitä ajattelet muiden kaupassa asioivien katseista ja huokailuista?
Ensin asiasta keskustellaan, mutta jos sillä ei ole vaikutusta, lähtee lapsi isän tai äidin kanssa autoon. Yleensä siis kauppareissut tehdään koko perheen voimin, joten autoon passittaminen tarvittaessa onnistuu ja toinen vanhempi voi tehdä ostokset loppuun. Itse en kiinnitä huomiota muiden ihmisten reaktioihin. Uhmaikä ja lapsen kiukuttelu nyt vain kuuluuvat elämään.

Miten teidän perheessä suhtaudutaan herkkuihin? (Karkit, jäätelö, limut, sipsit, roskaruoka...)
Karkkipäivä löytyy. Jäätelön syönti ei ole sidottu mihinkään tiettyyn päivään.

Onko lapsillanne tarkat rytmit? Ruoka, uni yms. Perustelut vastaukseen.
Pikkusaalistajan rytmi on vielä hyvin joustava eli vauvantahtinen. Näin kotona ollessa rytmi ei muutenkaan ole mitenkään tiukka. Aamulla Pikku-E saa nukkua pitkään jos nukuttaa tai herätä aikaisin, jos siltä tuntuu. Ruoka rytmi on selkeämpi ja se koostuu kahdesta lämpimästä ateriasta ja välipaloista.

Mitä luulet ja toivot että lapsesi ajattelevat aikuisena kasvatustaidoistasi? 
Toivon ettei lapseni ajattele, että olin liian tiukka, koska se ei tarkoitukseni ole. Toisaalta ei liian rentokaan välttämättä hyvä ole. Jos tässäkin asiassa pääsisin jollekkin kultaiselle keskitielle ja jos lapsista vieläpä tuntuisi aikuisina, että onnistuin siinä, niin silloin olisin hyvin tyytyväinen.

Mitä kasvatustapoja olet kopioinut omilta vanhemmiltasi?
Ehkäpä juuri sen mahdollisuuden koetella rajoja ja tehdä virheitä. Myöskin sen, että tunteet saa ja pitää näyttää ja jos itkettää, se ei ole maailmanloppu vaan itseasiassa ihan hyvä asia.

Ulkoiletteko päivittäin?
Ulkoilemme sään ja päivän muun ohjelman mukaan.

Paljon lapsesi saa katsoa telkkaria päivässä ja käyttää esimerkiksi tablettia?
Pelaamiselle on selkeät päivät asetettu. Ruutuaikaa muuten en hirveästi kontrolloi sillä lastenohjelmien katselu menee aalloissa ja välillä ne eivät kiinnosta Pikku Kakkosta enempää. Tietysti tähänkin vaikuttaa se päivän muu ohjelma.

Miten näytät tunteita jälkikasvullesi? Niin positiiviset kuin negatiivisetkin.
Näytän molempia tunteita, koska mielestäni lasten on tärkeä nähdä, että myös äidillä on hyviä ja huonoja päiviä. Tietysti molempia käydään läpi myös sanallaisesti. Miksi naurattaa tai miksi harmittaa. Mielestäni tällä tavalla lapsi oppii myös käsittelemään omia tunteitaan ja pystyy ymmärtämään että ne ovat ihan normaaleja. 

Haasteen heitän ihanaan Harmaa ja muut iloisia värit-blogiin! 

Keskiviikon keskeneräiset 057

En muista koska sukkien varsien neulominen olisi vienyt yli kuukauden, mutta nyt sekin on koettu. Näitä sukkia on tehty hartaudella. Eilen jouduin tosin Euroviisujen innoittamana jonkinlaisen neuloosin valtaan ja sain melkein molemmat kantapäät aikaiseksi.

Omaan jalkaan on sukat taas tulossa, vaikka tarkoitus olikin neuloa nämä pukinkonttiin. Onnistuin nimittäin taas tekemään liian pienet ja siis vain omaan jalkaan sopivat sukat. Seuraavat sukat pitää yrittää oikein tarkoituksella tehdä omaan jalkaan. Ehkä niistä silloin tulisi lopulta sukat jollekkin muulle.

Ja kuten ehkä huomaatte, on blogi kokenut pientä ulkoista päivitystä. Toivottavasti tulevaisuudessa uudistus näkyy myös sisällössä. Ajatuksiin blogista palaan vielä myöhemmin. Selvää kuitenkin on, että tällä blogilla jatketaan edelleen. Suuret kiitokset edellisen postauksen kommenteista, jotka avarsivat omaa ajatusmaailmaa bloggaamisen suhteen.

Olette ihania!

Ajatuksia bloggaamisesta

Bloggaaminen on aihe, joka varmasti kiinnostaa ainakin muita bloggaajia. Itse luen mielelläni siitä, miten muut bloggaavat tai ajattelevat bloggaamisesta, koska näistä teksteistä saa usein poimittua vinkkejä. Itselläni bloggaaminen on harventunut rajusti Pikkusaalistajan syntymän myötä. Ehkä jopa enemmän, kuin etukäteen osasin odottaa. Suurin syy tähän tietysti on ajan puute. Lasten ja kodin hoidon jälkeen aikaa ei liiemmin jää omille harrastuksille. Tai jos sitä jää, ei voimat enää riitä sukkapuikkoihin tarttumiseen. Ja kun aikaa eikä voimia ole paljoa neulomiselle ei myöskään bloggaamisen aiheita liiemmin löydy. Toki tiedostan, että tämä on väliaikaista ja lasten kasvettua aikaa omille jutuille löytyy taas enemmän. Nyt pitää nauttia tästä elämän vaiheesta.

Kieltää ei kuitenkaan sovi, ettenkö kaipaisi bloggaamista ja kirjoittamista. Mutta kuten jo sanoin, on aiheita paha nyhjäistä tyhjästä. Tasaisin väliajoin olen miettinyt blogin nimen ja osoitteen muuttamista, sillä nykyinen nimi rajaa mielestäni aiheet todella suppeaan alueeseen. Eikä itsestäni enää nykyisin tunnu hyvältä blogata jostain arkisista aiheista tällaisen nimen alla. Kiinnostusta siihen suuntaan kuitenkin ajoittain olisi paljonkin.

Jo vuoden verran tämä aihe on pyörinyt päässä yhä useammin ja useammin. Vuosi sitten luopuminen Silmukan saalistus-blogista johonkin uuteen ja eri nimeä kantavaan tuntui hyvin vieraalta ajatukselta, mutta tällä hetkellä huomaan sen jopa houkuttelevan. Uuden blogin paino pysyisi edelleen käsillä tekemisessä, mutta uusi nimi antaisi vapaammat kädet blogata paljon muustakin. Mammablogia en lähtisi tekemään, vaan lapsiin liittyvät aiheet pysyisivät vähäisinä, vaikka esimerkiksi Ison pojan määritelmä-blogisarjaa (I, II ja III) olikin kiva kirjoittaa.

Bloggaamista en missään nimessä aio siis lopettaa, koska se on mukavaa ja nautin kirjoittamisesta erittäin paljon. Viime aikoina on ollut lisäksi ilo huomata, että te lukijat vastaatte minun teille postauksen lopussa esitettyihin kysymyksiin. On ihanaa saada blogiin yhteisöllisyyttä ja keskustelua olisi mukava herätellä enemmänkin.

Mitä ajatuksia tämä postaus sinussa herätti?