sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Paljon lankaa

Monet neulojat viettävät viikonloppua jokavuotisilla ja ylistetyillä Tampereen käsityömessuilla. Minun tieni ei sinne suunnannut tänäkään vuonna. Suurinpana syynä on lanka-arkkuni, joka nyt turpoaa liitoksistaan. En siis hanki itse yhtään enempää lankaa. Tai ainakin siihen pyrin. Tänä vuonna olen siinä aika hyvin onnistunutkin ja lankaa on tullut hankittua vain pakolliseen tarpeeseen. Mutta kuinka lanka-arkkuni on sitten käyttöönottonsa jälkeen alkanut turpoamaan yli äyräittensä? No, siitä kuuluu kiitos ystäville ja lähipiirille. Lankaa olen tänä vuonna saanut lähes yhtäpaljon, kuin olen sitä itse ostanut. Mutta toisaalta, eipä lopu materiaalit kesken. Ja lähes jokaiselle tänä vuonna saadulle ja ostetulle kerälle on edes jonkinlainen suunnitelma. Nyt voisinkin esitellä teille muutamat kaunokaiset, jotka ovat tänä vuonna muuttaneet lanka-arkkuun.


Kesällä mittariin tuli 29 vuotta ja kappas vaan kaksi lukioaikaista ystävääni tulivatkin yllätysvisiitille mukanaan pussillinen Lankamaaailman lankoja. Olin aivan hämilläni tällaisesta määrästä lankaa. Kuvassa on keristä ne, jotka olivat vielä tällä viikolla avaamattomina. Näiden lisäksi pussista löytyi kaksi kerää Villeä ja kaksi kerää Basic-lankaa. Jälkimmäisitä yksi on tuhottu jo kokonaan ja toisesta tulee vielä yksi raita helyes-huiviin. Ohuemmat langat tulee käytettyä josain vaiheessa pitsisukkiin. Loppujen Basic-lakojen kohtalo on vielä auki.


Kesällä lanka-arkkuun muutti myös kaksi syötävän hyvän väristä kerää Hjertegarnia Lapin tuliaisina. Tälle langalle ei ole vielä mitään suunnitelmaa, vaikka sitä tuleekin silloin tällöin mietittyä. Työn pitäisi olla ehdottomasti sellainen, missä korostuisi langan mahtavan värin lisäksi sen paksuuden vaihtuvuus. Ehdotuksia saa heitellä postauksen kommentteihin. Otan niitä ilolla ja kiitollisuudella vastaan.


Ja onhan täällä tosiaan sorruttu myös ostamaan lankaa. Yleensä ostan lankaa jotain sillä hetkellä työn alla olevaa neuletta varten. Näin ollen sortumisia tuntuu tapahtuvan herkästi silloin, kun menen vain katselemaan lankoja tai ostamaan lankaa jollekkin lahjaksi. Tälläkertaa olin ostoksilla joka vuotista kerän vaihtoa varten Pipon ytimestä-blogin Sinille. Yhtäkkiä unohtui kaikki oman lanka-arkun herkut ja Regian Fluormania Color huusi hyllyssä nimeäni. Ja eihän tuollaista väriyhdistelmää vain voi vastustaa. Lisäksi juuttinaru tarttui matkaan, sillä sellaista sopivassa paksuudessa ja värissä olen etsinyt koko syksyn.

Ja toisin kuin luulin alkuvuodesta, en ole merkinnyt ylös kaikkia vuoden aikana ostamiani ja saamiani lankoja, joten tammikuussa on varmasti luvassa lankavaraston punnitseminen. Ja ehkä se lankalaihiskin olisi ensi vuonna taas paikallaan.

Millaisia lankahankintoja te olette viime aikoina tehneet?

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...