Edellisestä postauksesta on kulunut puoli vuotta. Puoli vuotta on vienyt aikaa kypsytellä blogin kohtaloa, vaikka puoli vuotta sitten tiesin sen jo varsin hyvin. Sanotaan se nyt suoraan. Mielenkiinto ei enää riitä pitämään blogia pystyssä. Tällä hetkellä Youtube-kanavani ja podcastaaminen ovat mieluisempia tapoja esitellä valmiita töitä. Myös Instagram on osoittautunut mukavan helpoksi tavaksi jakaa käsityöharrastuksen ilojen lisäksi myös arkea muutenkin.
Nämä ovat nyt hyvästit, luulisin. En pysty kuitenkaan sanomaan etten enää koskaan tänne kirjoittaisi, mutta toistaiseksi tämä jää viimeiseksi merkinnäksi tänne. Hyvästien lisäksi kutsun teidät kaikki tilaamaan Silmukan saalistus-kanavani ja liittymään Silmukan saalistus-ryhmään Ravelryssä, jonne voi kommentoida jaksojeni aiheita ja toivoa aiheita, joita videoilla käsittelen. Arvontaakin ryhmään on lähiaikoina tulossa, joten siinä on yksi syy lisää liittyä mukaan! Instagramista minut löytää @silmukansaalistus.
Joten hei hei! Ja nähdään toisaalla! Ja tottakai, iso kiitos kaikille teille!