keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Ei menny ku Strömsössä-haaste



Lankahelvetin Henna heitti minua jo ajat sitten mielenkiintoisella haasteella, jossa pitäisi esitellä pieleen mennyt käsityö. Jätin haasteen muhimaan, sillä olin jo esitellyt muutamia pieleen menneitä töitä (mm. tämä, tämä ja tämä) jo aikasemmin, eikä uusia suuremman mittakaavan kömmähdyksiä ollut tullut vastaan. Tämän päiväinen askartelutuokio Pikku-E:n kanssa antoi kuitenkin viimein mahdollisuuden vastata tähän haasteeseen.

En tietenkään tarkoita, että lasten kanssa askarrelessa työn jäljen pitää olla tiptop, vaan tietysti pienen ihmisen luovuus ja innostus pitää työssä näkyä. Innostusta pojalla riittikin, kun muutama päivä sitten hän näki kaupassa hama-helmiä ja paljastin samantien, että meiltä löytyy niitä kotoa suuri purkillinen. Koko viikon poika kyseli, joko otettaisiin helmet esiin ja tänään viimeinkin meillä oli sopivaa aikaa askarrella jotain näistä värikkäistä pikku helmistä.

Poika asetteli suurella tarkkuudella hamahelmiä alustalle. Pientä taiteilijaa ei vain millään saanut ymmärtämään, että helmet pitäisi asetella lähekkäin toisiaan, muuten ne eivät ota toisiinsa kiinni. Sain loputa kuitenkin luvan täyttää tyhjät välit ja näin oli suunnittelemamme magneetti silittämistä vaille valmis.

Itse olin tehnyt pari hama-helmi työtä ennen magneetin silittämistä ja totesin tasaisen lopputuloksen aikaan saamisen olevan tarkkaa puuhaa. Olin myöskin ihmetellyt silitysraudan pitämää ihmeellistä naksutusta, mutta päätin silti vielä tämänkin teoksen silittää. Tämän työn kohdalla hamahelmet eivät kuitenkaan sulaneetkaan, kuten aikasemmat ja magneetista tuli suorakaiteen sijaan hieman erikoisen mallinen.

Askartelimme vielä lisää, mutta yrittäessäni silittää kyseisiä töitä, totesin ettei silitysrauta enää kuumentunut. Epätasaisen sulamisen ja erikoisen naputuksen syy selvisi. Hama-helmiaskaretlumme jäi silitysraudan viimeiseksi hommaksi. Ei siis mennyt lainkaan kuin Strömsössä. Onneksi tämä oli kuitenkin sen verran mukavaa puuhaa, että varmasti jatkamme, kunhan ensin saadaan hankituksi uusi silitysrauta.

Ihanaa keskiviikkoa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...