keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Käsivoiteet syyniin: Libero Cream


Talvipakkasten kiristyttyä vanha vaiva, käsien kuivuminen, saapui minun, niinkuin varmasti monen muunkin vaivoiksi. Tästä alkoikin taas käsirasvojen testailu. Toimisiko paremmin kosteuttava vai rasvainen voide. Pari vuotta sitten ihastuin  Yves Rocherin Beaute des Mains-voiteeseen ja kehuin sitä bloginkin puolella. En kuitenkaan viitsinyt tällä kertaa lähteä tilailemaan käsivoidetta netin kautta, vaan yritin löytää ratkaisun lähempää.

Libero Cream-voidetta ostin alunperin Pikkusaalistajan kuivuneita poskia varten, mutta eräänä päivänä päätin koittaa sitä käsiini todeten, että sehän on aivan mahtava käsivoide. Monet käsivoiteet lupailevat, etteivät jätä käsiä tahmeiksi. Liian monta kertaa olen todennut väitteen vääräksi, mutta tässä voiteessa tämä ominaisuus toteutuu, vaikkei siitä lue halaistua sanaa tuubin takana.

Kannattaa siis käsivoiteita etsiessa vilkaista myös vauvanhoito-osastollekkin.

Mitä käsivoiteita te käytätte?

P.S. Silmukan saalistus-blogin facebooksivuilla on käynnissä arvonta, jossa voi voittaa kolme kerää Drops Alpaca-lankaa. Käykäähän osallistumassa!

perjantai 22. tammikuuta 2016

Aikeissa tehdä Talvisukat


Facebook-sivuilla jo vinkkasin Muita ihania-blogin Talvisukkatempauksesta, mutta päätin hehkuttaa sitä hieman täällä bloginkin puolella. Ja kyllä, intoilen tästä jo nyt, vaikken ole vielä silmukan silmukkaa luonut. Innoissani olen siitä syystä, etten ole ikinä ehtinyt joulun alla sukkakalentereiden kimppuun. Sen sijaan nyt tuntuu oleva itselle juuri sopiva aika tällaiselle haasteelle. Tosin tällä hetkellä kiusaa hartiaseudun kivut, joten joudun mahdollisesti aloittamaan sukat hieman myöhemmin tai ainakin tekemään sukkia rauhalliseen tahtiin. Nythän sukkaohjeen kolmas vaihe on jo julkistettu, joten kurottavaakin riittää.

Toinen ja ehkä jopa isompi intoilun syy on se, että ihailen kovasti Muita ihania-blogia ja Tiinan, joka on ihanien ideoiden takana, kykyä keksiä tuoreita juttuja ja esitellä ne lukijoilleen inspiroivin kuvin. Joten, kun kyseisestä blogista löytyy jotain näin mahtavaa on siihen pakko osallistua. Vaikkakin sitten hieman rauhallispaan tahdilla.

Langoiksi valikoitui Basic (vihreä ja tummempi violetti), Sandnes Garn Sisu (vaaleampi violetti), Schachenmayr Regia Active (musta) ja Novita Nalle (valkoinen). Pukoiksi valkkasin näin ollen 3 mm. Tarkoitus olisi saada sukat E:n jalkaan. Katsotaampas kuinka tässä käy.

Onko teillä puikoilla Talvisukat?

tiistai 19. tammikuuta 2016

Keskeneräisenä - Siksak-huivi


Uuden vuoden myötä päätin tehdä pienen muutoksen blogissa; Keskiviikon keskeneräiset-blogisarja kaipasi uutta nimeä. Viime vuoden alusta asti on tuntunut hankalalta ajoittaa joku postaus tietylle päivälle. Ja oikeastaan tykkään tästä uudesta nimestä enemmän kuin vanhasta. Mietinnässä on vielä se, miten nimetä postaus siinä tapauksessa, jos samaa työtä tulee esiteltyä keskeneräisenä useamman kerran. Mutta eiköhän ajan myötä tämäkin selviä.


Tällä hetkellä keskeneräisenä on siksak-kuvioinen tuubihuivi. Ehdin suunnitella ja testata huiviin monta omaa ideaa, kunnes päätin etsiä valmista ohjetta Ravelrystä. Kyseinen kuvio on alkuperäisessä ohjeessa käytetty vauvan peittoon, mutta yksinkertaisena mallineule sopii mitä parhaiten huiviksi. Ensikertaa tutustuessani ohjeeseen se tuntui kovin monimutkaiselta ja luulin, ettei se jäisi millään mieleeni. Mutta kun keskimmäisen kavennuksen oikea tekotapa selvisi, alkoi mallineulekkin jäädä mieleen. Ylemmästä kuvasta huomaa, kuinka olen tehnyt keskimmäisen kavennuksen aluksi väärin. Annoin virheen kuitenkin jäädä, koska uskon, ettei se haittaa liikaa valmiissa työssä.


Langoiksi valikoitui merinolankajämät, joista yksi on Siniltä MYB-vaihdossa vuonna 2014 saamani ihana vihreä lanka. Työssä tulee vuorottelemaan huivissa jo näkyvät neljä väriä. En aio vuorotella niitä kuitenkaan samassa järjestyksessä, kuin tähän asti. Merino on muuten uskomattoman ihanaa lankaa neuloa, joten tätä työtä on nautinnollista tehdä.

Mitä teillä on keskeneräisenä?

torstai 14. tammikuuta 2016

Supersankari-peitto - Ihmenainen


Ihmenainen -tilkku
Lanka: Novita: 7 veljestä (punainen) 
ja Sadnes Garn: Fritids Garn (keltainen ja musta)
Koukku: 5 mm
Langan menekki: 96 g

Kolmas, muttei sentään viimeinen tilkku Supersankari-peittoon putosi koukulta tämän vuoden puolella. Viime vuonna sain tilkun yli puolen välin, mutta sitten neulominen vei hetkeksi voiton. Uurastettuani helyes-huivin loppuun oli tämän tilkun vuoro. Oikeastaan oli hyvin piristävää välillä neuloa ja palata taas sen jälkeen virkkauksen pariin. Samalla tavalla olen työtahtia jatkanutkin. Tällä hetkellä kesken on neulontatyö, mutta sen valmistuttua pureudun neljänteen tilkkuun.


Suurimman haasteen tilkku loi värien suhteen. Kun tekee tilkkuja jonkin tietyn mallin mukaan, niinkuin supersankarien logojen, pitäisi värienkin olla silloin kohdillaan. Suurimman haasteen loi keltainen väri, jonka piti tietysti olla tarpeeksi kirkas ja kaiken lisäksi langan piti olla oikean paksuista. Olisin tietysti voinut käydä läpi verkkolankakauppoja, mutta kun neuloosi iskee, on langat saatava käsiin ja koukulle heti. Siispä suuntasin täkäläiseen Silmu&Solmuun. Ainoa sopivan keltainen lanka oli Fritids Garn, josta valitsin myös mustan värin. Valmiissa työssä huomaa pientä muotopuolisuutta hieman liian paksun langan vuoksi. Yhdistettyäni tilkut peitoksi nähdään, kuinka paljon lankojen paksuusero vaikuttaa lopulliseen ulkonäköön. Tosin seuraavan tilkun kohdalla taidan päätyä Novitan 7-veljekseen myös mustan ja keltaisen suhteen.

Aikaisemmin valmistuneet tilkut:

tiistai 5. tammikuuta 2016

Syksy 2015 Instagramin silmin


Viime syksy piti sisällään kaikenlaista. Oli hauska seurata E:n ja Pikkusaalistajan veljellisten välien kehittymistä. Pojat ovat viihtyneet hyvin yhdessä ja ovat silmin nähden tärkeitä toisilleen. Päivittäin he hakeutuvat toistensa lähelle. E suukottaa pikkuveljeä ja Pikkusaalistaja saattaa mennä E:n syliin istumaan vaikka kesken Pikku Kakkosen katselun. Toki välillä he myös ärsyyntyvät toistensa toiminnasta. Vuoden aikana silti vaakakuppi kallistuu selkeästi niiden positiivisten tunteiden puolelle.

Suurimman muutoksen meidän syksyyn toi ehdottomasti päiväkerho, jonka E aloitti innoisaan ja hyvillä mielin. Hän on aina ollut innokkaasti menossa iltapäivätoimintaan ja kavereitakin syksyn aikana poika jo sai. Välillä eväiksi on tullut tehtyä E:n mallisia porkkanapaloja tai lentokonepiparkakkumuotilla leikattuja leipiä. Tämä on ollut itselle piristävää vaihtelua eväiden tekoon ja onpa eväsrasia tullut välillä jopa tyhjänä kotiin.

Sekä Pikkusaalistajan 1-vuotisjuhlat että joulu lisäsivät hieman hiipunutta leipomisinnostusta. Pikkusaalistajan synttäreistä tuli otettua taas todella vähän kuvia, vaikka tarkoitus oli kuvata tänne blogiinkin sopivia otoksia. Parempi yritys siis taas tänä vuonna. Joulukorttikuvaukseen tuli askarreltua tänä vuonna rekvisiittaa, joista suurin osa ei kuvattaessa sitten toiminutkaan. Sain kuitenkin napattua suloisia kuvia, joista teetin kollaasikortteja.

Karkkikuuset oli viime joulun hitti, joita tuli muutama askarreltua. Valitettavasti niistä ei tullut otettua kuvia valmiina. Kuusien saajat kuitenkin olivat mielissään karkkikuusista ja sehän se on kaiken ydin: toisen ilahduttaminen.

Takana on siis kaikin tavoin mukava syksy ja ikimuistoinen vuosi. Toivottavasti edessä on toinen samanlainen.

P.S. Seuraathan Silmukan saalistusta myös Instagramissa!

perjantai 1. tammikuuta 2016

Vuosi 2016


Sieltähän se tupsahti. Nimittäin vuosi 2016. Tämäkin vuosi tulee olemaan käsityöpainotteinen maustettuna elämän pienillä ja suurilla oivalluksilla. Toivon, että käsityökategoriaan kuuluu tänäkin vuonna lankatöiden lisäksi muitakin DIY-juttuja. Viime vuonna ryhdistäydyin tässä loppuvuodesta ja toivon saman suunnan jatkuvan vastakin. Neulonta- ja virkkuutöiden suhteen suurin tavoite olisi Supersankari-peiton (valmiina Teräsmies ja Batman) valmistuminen. Peiton lomassa aion kuitenkin tehdä muitakin käsitöitä. Sukkia olisi kiva tehdä kirjojen sukkia. rakkaudella, Knitting Vintage Socks ja Puikkomaisterin sukkakirjan ohjeiden mukaan. Jälkimmäisen sain joululahjaksi ja useampi sellainen ohje, jotka olisi pakko tehdä, on jo löytynyt. Myös muutama tuubihuivi-idea merinovillasta on päähäni pälkähtänyt. Eli kaikenlaista touhuttavaa lankojen parissa olisi luvassa tällekkin vuodelle. Lankahankintoja yritän edelleen rajoittaa vain tarpeellisiin hankintoihin. Yritän siis vältellä heräteostoksia. Tosin, jos lankaa saan lahjaksi, otan sen ilolla vastaan.

Mitä tulee blogin alkaneeseen vuoteen toivon sen olevan aktiivisempi, kuin edellinen. Viime vuosi oli selkeästi hiljainen. Välillä tosin sain hieman aktivoitua julkaisutahtia. Oliko syynä sitten lähenevä joulu vai mikä, mutta marraskuu oli erityisen vaisu. Yritys blogin aktivoimiseen oli kuitenkin mielestäni hyvä. Tyytyväinen siis olen, enkä stressiä blogin suhteen aio ottaa tänäkään vuonna. Sukkakirjan lisäksi Joulupukki toi viime vuonna toiveitteni mukaan kalenterin blogin suunnittelua varten. Kalenterissa on hyvin tilaa myös postauksen jäsentelyyn paperille. Liian usein nimittäin unohdan mainita jotain aiheesen liittyvää. Luvassa olisi siis entistä tarkemmin valmisteltuja postauksia.

Niin käsitöiden kuin DIY-juttujenkin tekeminen on mukavaa ja bloggaaminen tuo siihen kivan lisän, josta on myös tullut itselleni rakas harrastus. Otetaan kaikki irti meille tärkeistä asioista tänäkin vuonna ja pidetään rakkaat ihmiset lähellä.

Hyvää uutta vuotta kaikille!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...