keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Keskiviikon keskeneräiset 018


Tälläkin viikolla puikoilla suihkii ainaoikeaa :) Tällä kertaa lankana toimii Novitan mystinen karvalanka.


On muuten ihanan pehmeää lankaa! :)

P.S. Tervetuloa uusille lukijoille! Ihanaa kun teitä ihania tirkistelijöitä on jo noin monta! :)

Keskeneräinen valmiina:

perjantai 25. tammikuuta 2013

Onnea onnea!

Siskonpoika juhlii viikonloppuna syntymäpäiviään ja minä päätin pitkästä aikaa askarrella synttärikortin päivänsankarille :) Liian monta ostokorttia on tullut vuosien varrella annettua. Mutta nyt siis kunnostauduin :)


Poika oli ainakin ennen joulua hyvin innoissaan Trash Pack-merkkisestä lelusarjasta, joten päätin ottaa sen kortin teemaksi. Tutkiskelin aihetta ajatuksen kanssa ja pian löysin sen sopivan hahmon synttärikorttiin. Monet sarjan hahmot ovat ilkeän tai hullun näköisiä, mutta tämä hahmo oli kaikessa hulluudessaan myös aika hauska ja söpö. Alkuperäisestä löytyy kuva Ron's Random Stuff-blogista.

Katsotaan mitä pieni Trash Pack-asiantuntija sanoo :)

P.S. Taas on tullut ainakin yksi uusi lukija ihanien tirkistelijöiden joukkoon! Ihanaa! Tervetuloa :)

torstai 24. tammikuuta 2013

Raitaa ja tähtipohjaa

Viimeviikon "Keskiviikon keskeneräiset"-postauksessa kahlasin syvissä vesissä sukkamorkkiksen kanssa. Suosta on nyt kuitenkin noustu ja sukat tehty uudestaan entistä ehompina ja onnistuneempina.


Eripari-parilliset (raitaversio)
Lanka: Novita Nalle (harmaa ja valkoinen) ja Novita Jussi (vihreä)
Puikot: 3 mm

Esiintyi Keskiviikon keskeneräisissä 015 ja 016


Ja koska RuttuNuttu-blogin alkuperäisessä ideassa oli tähtiä, piti niitä tähänkin saada :) Varsiin tähtiä en saanut, sillä jostain syystä varren kirjoneule kiristi liikaa. Joten nuo jarrutähdet muistuttavat siitä, että vaikka epäonnistuu, kannattaa aina yrittää uudestaan tai löytää ainakin muita ratkaisuja toteuttaakseen unelmansa :)

keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Keskiviikon keskeneräiset 017

Keskiviikko on melkein taittunut torstain puolelle, eikä tästäkään keskiviikosta säästytty ilman keskeneräistä työtä.


Puikoille hyppäsi tänään aina oikeaa. Mitäköhän tästä syntyy? Se selviää myöhemmin :)

Keskeneräinen valmiina:

tiistai 22. tammikuuta 2013

Jarruta Pikku-E!


Viime talvena, joka oli Pikku-E:n ensimmäinen, villasukat olivat ahkerassa käytössä. Kesän aikana tapahtui jotain. Poika oppi nimittäin kävelemään heinäkuussa, ennen ensimmäitä ikävuottaan. Syksyn tullessa ja iltojen pimetessä huomasin, että villasukat ovat kertakaikkiaan liian liukkaat sukat pienelle menijälle. Nyt Pikku-E jo juoksee ja villasukkaongelma on vain kärjistynyt. Ennen joulua muistin, että on olemassa sukkiin laitettavaa jarruainetta.


Oikea kirjoitusasu olisi ollut "Beezz", mutta käy se näinkin :)


Viime viikolla viimein poikkesin hakemaan jarruainetta. Sen levittämisen helppous yllätti minut täysin! :) Aineesta on pullon suipon suun ansiosta helppo muodostaa erinäisiä kuvioita ja sillä pystyy jopa kirjoittamaan. Mahtavaa!



Nyt ei tarvitse Pikku-E:n enään liukastella :) Vielä kun sukkia malttaisi pitää jalassa :)

P.S. Jarruaineen nimi on Sock Stop.

P.P.S. Tervetuloa uusille lukijoille! :)

maanantai 21. tammikuuta 2013

11 haaste

Harakka oli haastettu 11-haasteeseen. Hän laittoi Harakan aarteet-blogissaan haasteen yleiseen jakoon ja päätin napata haasteen vastaan, koska se tuntui kiinnostavalta ja haastavalta :)

Haasteen säännöt:
* Kerro 11 asiaa itsestäsi
* Vastaa haastajan 11 kysymykseen
* Keksi 11 uutta kysymystä
* Haasta 11 bloggaajaa
* Kerro bloggaajille, että olet haastanut heidät

11 asiaa minusta:
1. Olen tällähetkellä kotiäitinä.
2. Olin muutama vuosi sitten harjoittelussa käsityöpuoti Silmu&Solmussa, jossa kipinäni käsitöiden tekemiseen kasvoi entisestään. Ennen tätä tein käsitöitä satunnaisesti, lähinnä talviaikaan.
3. Myös blogin perustaminen kasvatti käsityönälkääni :)
4. Olen tehnyt elämäni aikana vain 6 paria sukkia. Aijon tänä vuonna kartuttaa lukua useammalla sukkaparilla.
5. Lapasia olen tehnyt vain 2 paria. Niitäkin voisin muutaman neuloa tänävuonna.
6. Tajusin viimeviikolla, että käsialani on liian löysää tehdäkseni ylivetokavennuksia, ainakin sukkia neuloessa.
7. Minua kutsutaan toisella nimelläni. Tämä aiheuttaa välillä sekaannuksia. En kuitenkaan vielä ole halunnut tai uskaltanut vaihtaa ensimmäisen ja toisen nimen paikkaa keskenään, vaikka nimet sointuisivat yhteen hyvin niinkin päin.
6. Sukunimeni on harvinainen. Joudun toistamaan sen aina vähintään kerran.
7. Olen todella huono viherpeukalo. Yritän kuitenkin oppia paremmaksi.
8. Minulla on usein monta rautaa tulessa, mikä on hyvin luonteenomaista kaksoselle (horoskooppimerkki).
9. Olen asunut lapsuuteni järvenrannalla. Silti en ole kovin hyvä uimaan.
10. En tykkää ujoudestani.
11. Haaveilen työstä, jossa voisin käyttää luovuuttani hyväksi.

Haastajan kysymykset:
1. Kolme ihaninta asiaa elämässäsi? Perheeni, oma koti ja käsityöt.
2. Soitatko jotakin soitinta? Kyllä, pianoa. Tosin hyvin satunnaisesti.
3. Lempibändisi? Sonata Arctica (jos yksi pitää valita).
4. Onko sinulla kauppaa/liikettä johon sinua ei saisi päästää? Mikä? Kyllä, aikaisemmin mainitsemani Silmu&Solmu. Usein teen jonkinlaisen ostoslistan ennen puotiin menoa :)
5. Kauanko olet pitänyt blogiasi? 4 kk 1 vrk :)
6. Mikä eläin olisit jos eläisit päivän sellaisena? Tiikeri :)
7. Ihana muisto lapsuudesta, mikä tulee ekana mieleen? Se kun olin kantanut ensimmäisen kissani, Sylvesterin naapurista ensimmäistä kertaa kotiin ja syötin sille makkaraa :)
8. Montako puikkoa omistat? Monta! :) Mallia Novita liikaakin. Tällähetkellä kerään Knit Pro:n puikkoja, jotka ovat parhaita mahdollisia. Niistä minulla on kahdet sukkapuikot, kolmet pyöröpuikot ja yhdet sormipuikot sekä palmikkopuikot.
9. Mitä ostit viimeksi, vaikka et tarvinnut? En edes muista :) Ostan harvoin mitään ilman edes pientä tarvetta :)
10. Mistä elämää helpottavasta et ikinä luopuisi? Miehestäni :) Ilman häntä elämä olisi raskasta ja vaikeaa.
11. Omistatko eläintä? En tällähetkellä. Ennen minulla on ollut pari kissaa ja 6kpl undulaatteja :)

Kysymykset haastetuille:
1. Miksi ja miten innostuit käsitöistä?
2. Mikä on suurin saavutus elämässäsi tähänmennessä?
3. Mikä/kuka sai sinut perustamaan blogin?
4. Lempivärisi?
5. Paras käsityömuisto?
6. Mikä on paras vuodenaika?
7. Paras paikka?
8. Lempiherkku?
9. Haluatko saavuttaa jotain blogillasi? Mitä?
10. Mitä tällähetkellä on puikoilla?
11. Nukutko tarpeeksi?

Blogit jotka haastan:
Elämää neljän seinän sisällä
Miraakkeli
Ellin kotona
Auring*n ihanat
Harmaa ja muut iloiset värit
Helyes
Hurahtanut käsitöihin
Ihmemaa
Ikomi
Pipon ytimessä
Suhisee

Olipas yllättävän vaikeaa keksiä kysymyksiä :) Toivottavasti niistä tuli silti hyviä.

P.S. Asetin vuoden alussa itselleni tavoitteen, että ostaisin mahdollisimman vähän lankaa ja neuloisin/virkkaisin lankavarastojani pois. Tätä silmällä pitäen liitin blogiini oikealle puolelle sivua pikkuikkunaan listat, joista toiseen listaan mitä lankaa olen ostanut ja minkäverran ja toiseen minkä verran olen kuluttanut lankaa varastosta.

perjantai 18. tammikuuta 2013

Vauva-aikakapseli

Ihailin jokin aika sitten Ellin koti-blogissa kuinka Elli oli maalannut poikansa kanssa leikkiauton uuteen uskoon. Ajatus Pikku-E:n kanssa askartelusta oli muhinut päässäni jo pitkään. Tosin 1-vuotiaan kanssa askarteluvaihtoehdot ovat aika rajalliset ja homma muutenkin haasteellista, kun vahaliidut pistettäisiin mieluummin poskeen, kuin käytettäisiin siihen oikeaan tarkoitukseen: piirtämiseen :) Päätin kuitenkin yrittää.

  

Ajatuksena oli siis laittaa Pikku-E:n vauva-ajan jutut pakettiin ja talteen, josta ne on kiva kaivaa muutaman vuoden päästä ja katsella ja muistella pojan vauva-aikaa. Ensimmäinen vaihe oli kanteen kiinnitettävän piirrustuksen luominen. Tämä osuus oli siis Pikku-E:n näytönpaikka ja hienostihan se sujui :) Väriliitujakin käytettiin vain ja ainoastaan niille tarkoitettuun tehtävään eli siihen piirtämiseen :)

Vauva-aikakapseli ennen tuunausta


Seuraavaksi pääsinkin itse työntouhuun. Revin viimevuoden sanomalehdistä palasia. En millään tavalla valinnut paperinpaloja, mutta huomasin, että teksteistä löytyy ainakin sanat "Hobitti" ja "Big Brother" :) Saa nähdä kuinka tarkkaan Pikku-E tutkii kapselin reunaa, kun oppii lukemaan.


Liimasin lehdenpalat reunaan kiinni, jonka jälkeen käsittelin pinnan vielä vesi-askarteluliima-akryyliväri-seoksella. Lopuksi vielä tein valumajälkiä sinne tänne- Tällä tavalla sain haluamani huolittelemattoman ulkonäön.


Sitten tulikin kannen vuoro. Leikkasin Pikku-E:n piirrustuksesta kanteen sopivan palan ja teippasin sen kanteen mt-teipillä. Teippasin lisäksi kannen reunat samaisella teipillä. Reunasta tuli ryppyinen, jolloin huolittelematon tyyli jatkui.

Ja mitäkö vauva-aikakapseliin kätkeytyi? No kaikkea tätä:



Valmis vauva-aikakapseli :)

P.S. Tervetuloa lukijoiden joukkoon Mira ja Taru! :) Ja kiitos kaikille tähän asti mukana pysyneille :)

keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Keskiviikon keskeneräiset 016

Epäonnistuminen. Se voisi olla melkein parempi otsikko tälle postaukselle, kuin "Keskiviikon keskeneräiset". Ja tälläkertaa ei ole kyse silmukoiden karkailusta, vaan kirjoneuleen kireydestä. Näin ei ole käynytkään vähään aikaan.

Valmis, mutta epäsopiva sukka.

Kerroin jo edellisessä "Keskiviikon keskeneräisiset"-postauksessa, että aloitin Pikku-E:n eriparisukkien neulomisen. Tein sukkaa hyvin innoissani. Jopa niin innoissani, että huiskin kantapään menemään vahingossa harmalla langalla, vaikka se piti tehdä vihreällä. Tajusin värivirheeni kauppareissulla ja ennen nukkumaanmenoa olin purkanut kantapään ja aloittanut sen tekoa oikealla värillä. Jatkoin sukan tekemistä ja väritkin menivät niinkuin piti. Mutta oi ja voi. Kun kokeilin valmista sukkaa Pikku-E:n jalkaan (sukan puikoilla ollessa en sitä pojan jalkaan koittanut) totesin, että varressa oleva kirjoneule on turhan tiukka.



En ole vähään aikaan epäonnistunut kirjoneuleen kanssa näin. Pohdinkin asian niin, että kireyden aiheuttaa ehkä enemmänkin lankojen paksuuserot, kuin minun tekotapani. Hetken asiaa harmiteltuani päädyin uuteen ratkaisuun: raidotan myös varren sileän osan. Katsotaan siis miten tämä sitten sopii jalkaan. En yleensä luovuta näin helposti. Näissä RuttuNuttu-blogin eriparisukissa  ihastuin kuitenkin enemmän eriparisuuteen, kuin tähtikuvioihin, joten en näe tähtiä välttämättömäksi.

.
Sukan malli muuten löytyy täältä :)

Keskeneräinen valmiina:

maanantai 14. tammikuuta 2013

Langat A:sta Ö:hön

Ainakin Hupsistaralla-blogin norsis ja Suhisee-blogin Oo tekivät sen viime vuonna. Minä otin härkää sarvista tänävuonna. Ai mitäkö tarkoitan? No lankavarastojen järjestämistä tietenkin :) Maxi kokoiset Minigrip-pussit ostin jo ennen joulua ja sen jälkeen alkoi dymon metsästys. Viikonloppuna sen viimein löysin ja sain viimeisteltyä lankavaraston uudelleen järjestämisen.



Tämä pussi on minulle hieman mysteeri. Keräsin "Paksu sukkalanka"-pussiin kaikki langat mitkä näyttivät 7-veljeksen vahvuiselta ja jotka jotenkin vaikuttivat sukkalangalta. Jännä nähdä minkälaisia sukkia näistä tulee :)




Toivon todella että pysyn tavoitteessani ja ostan tänä vuonna mahdollisimman vähän lankaa. Katsotaan siis mitä näistä varastojen aarteista syntyy :)

P.S. Tervetuloa uusille lukijoille :)

perjantai 11. tammikuuta 2013

Haaste



Aikaisemmin tälläviikolla sain Liebster-palkinnon, jossa oli ideana palkita viisi blogia, jossa on alle 200 lukijaa ja lisäksi vastat kysymyksiin.

Tälläviikolla sain myös haasteen helyes-blogin Heidi Y:ltä :) Kiitos sinneppäin vielä kerran :) Tässä haasteessa tehtäväni on linkittää 5 blogia, joilla on alle 200 lukijaa. Haastan siis samalla heidät tekemään samoin :)

Ja tässä ihanat blogit, jotka haastan:

Toivottavasti haastetut ottavat kopin vastaan :)

Lopuksi vielä hyvää viikonloppua kaikille!

P.S. Ainakin Oo on tullut uutena lukijoiden joukkoon, tervetuloa! :) Ja Tervetuloa myös muille, jos en ole huomannut toivottaa :)

torstai 10. tammikuuta 2013

Muistathan?

Minä en ole kovin aktiivinen listaihminen. Haluaisin kyllä olla, mutta toistaiseksi en ole tällä saralla skarpannut tarpeeksi. Teen kyllä listoja muistettavista asioista, mutta niiden hoitaminen siitähuolimatta onnistuu vaihtelevasti.

En voi myöskään kehua, että muistini olisi loppumattoman suuri ja sen toimivuus moitteeton. Lisäksi tuntuu, että äitiyden myötä muististini kapasiteetti on aina vain pienentynyt. Onneksi löysin pian Pikku-E:n synnyttyä puhelimeen ladattavia muistilista ohjelmia. Osa oli hyviä, osa ei niin hyviä. Lopulta parhaaksi ohjelmaksi nousi ehdottomasti ohjelma nimeltä "Do It Tomorrow" ("Tee se huomenna"). Ohjelmassa oli ominaisuus, joka siirsi päivän tekemättömät työt seuraavalle päivälle. Mahtava idea mielestäni.

Käytinkin tätä ohjelmaa hyvän aikaa, kunnes jätin aina silloin tällöin vilkaisematta tekemättömien töitten listaa ja yritin tehdä niitä ulkomuistista. Lopulta ohjelman käyttö jäi kokonaan. Yhtäkkiä havahduin, että jotain olisi tehtävä. Tekemättömien töitten lista kun pääasiassa painottui kodinhoidollisiin töihin ja pikkuhiljaa hommat alkoivat kasaantua. Viimein keksin sen, nimittäin viikkosiivouslistan. Raapustin sen vaatimattomasti ruutupaperille ja kiinnitin keittiön jääkaapinoveen. Joulun lähetessä ja joulukiireiden painaessa päälle unohdin taas kerran jos toisenkin vilkaista listaa ja lopulta koko lista piiloutui keittokirjojen suojiin joulusiivouksen lomassa.


Mutta tammikuussa, kiitos Suhisee-blogin jossa myös puhuttiin siivouslistasta, muistin oman kadonneen siivouslistani. Päätinkin samalla laittaa listan täysin uuteen uskoon toivoen näin lisää inspiraatiota listan noudattamiseen. Tai sitten teen työn huomenna :)



Toinen asia mikä meinaa aina kaiken tohinan keskellä unohtua on jokapäiväisen D-vitamiinin anto Pikku-E:lle. Edellisellä neuvolakäynnillä saimme mukaamme ihanan aurinkoisen lautasmallin, joka jo itsessään muistuttaa monipuolisen ravinnon tärkeydestä. Tämän lisäksi kirjoitin lautasen reunan viereen muistutuksen D-vitamiinista. Auttaakohan tämä muistamaan paremmin? :)


Kolmas, mutta ei suinkaan vähäisin muistutus muistuttaa Pikku-E:n tulevan huoneen tyhjentämisestä. Muutomme jälkeen se on toiminut enemmänkin varastona, kuin asuinhuoneena. Tarkoitus on ollut löytää tavaroille omat oikeat paikat, mutta tähän mennessä se ei ole onnistunut kovin hyvin. Pahimmassa tapauksessa huoneeseen on tuupattu vain lisää tavaraa. Onneksi mieheni sai mahtavan idean. Päätimme, että tavarat, joita kyseisestä huoneesta syystä tai toisesta tarvitaan, eivät mene takaisin Pikku-E:n tulevaan huoneeseen, vaan niille etsitään uusi paikka. Jospa tämä tyhjentäisi huonetta edes jossain määrin. Sääntö ei tosin koske vielä imuria, sillä siivouskaappi on joutunut pyörremyrskyn uhriksi ja se tarvitsisi siivousta, ennenkuin sinne mahtuu mitään suurta, kuten imuri. Mutta kyllä tämä tästä :)

P.S. Tervetuloa Niinulle ihanien lukijoideni joukkoon :)

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Keskiviikon keskeneräiset 015

Ei keskiviikkoa ilman keskeneräisyyksiä :) Tänään puikoille hyppäsi eriparisukat Pikku-E:lle. Näistä tietoa ja ideanlähteitä myöhemmin. Nyt neulomaan! :)


Keskeneräinen valmiina:

Vierekkäin ja päällekkäin

Suuret suunnitelmat. Ne ovat omiaan minulle. Yleensä suunnitelmani ja ideani alkavat kasvamaan ja kasvamaan kuin sienet sateella. Niin kävi aikoinaan myös tämän projektin kanssa.





Kun Pikku-E aikoinaan ryhtyi vauvansoseiden suursyömäriksi törmäsin suureen ideaan. Nimenomaan kooltansa suureen. Löysin nimittäin idean napsuvasta matosta, joka arvatenkin tehdään virkkaamalla vauvansosepurkkien kannet hupun sisään. Vau! Siitähän kuuluisi niin kiva äänikin kun Pikku-E tepsuttelisi sen päällä pienillä jaloillaan, ajattelin. Laskin kuinka monta umpeenvirkattua pilttipurkin kantta tarvisin Pikku-E:n huoneeseen tulevaan mattoon (muistaakseni lähemmäs 300 kpl), ostin langat ja aloin virkata.

Kuvioin osan pilttipurkin korkeista

Kesällä aloin miettimään projektini suuruutta. Tajusin, että taas oli tullut haukattua liian iso pala kakkua, ähkyhän tästä tulisi. En jaksa, liian yksitoikkoista. Viimeinen naula lyötiin napsuvan maton arkkun kanteen, kun Pikku-E:n kummit toivat pojalle syntymäpäivälahjaksi hienon leikkimaton, jossa oli katuja ja rakennuksia. Sellaisesta haaveilin pikkutyttönä, mutten koskaan sellaista saanut. Joten nyt kun omalla pojallani sellainen on, niin sehän pysyy pojan huoneen lattiassa, kunnes hän itse siihen kyllästyy.

Ompele kuusi korkkia yhteen ristin malliin

Korkkeja olin jokatapauksessa jo virkannut 25 kappaletta, joten aloin miettimään niille käyttötapaa. Ideat vaihteli seinävaatteesta palloon. Lopulta, vähän ennen joulua sain idean palikoista, koska esineiden päällekkäin sovittaminen on nyt yksi hittijutuista Pikku-E:n elämässä. Työn touhuun pääsin tosin vasta tämän vuoden puolella.

Ompele korkit lopuksi epämääräiseksi neliöksi :)

Koristelin osan kansista tähteä tai lumihiutaletta muistuttavalla kuviolla. Sen jälkeen ompelin korkit ensin ristin malliin ja sitten neliöksi. Ja tadaa! Valmista tuli! :)

Palikat
Ohje: Lainattu (Sosepurkkien kansien virkkaaminen hupun sisään) ja oma (palikat)
Lanka: Novita Miami
Koukku: 2,5 mm

Esiintyi Keskiviikon keskeneräisissä 006






Palikat odottavat enää vain testaajaa, joka nukkuu vielä yöuniaan :)

P.S. Blogi on saanut lisää lukijoita, kiitos teille ihanille! :)

tiistai 8. tammikuuta 2013

Tunnustus minulle? WAU!




Kyseessä on Liebster-palkinto, jonka ajatuksena on saada huomiota blogeille, joilla on alle 200 seuraajaa. Liebster tarkoittaa rakkain tai rakastettu, mutta voi tarkoittaa myös suosikkia.

Säännöt:

1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi haasteen sinulle.

2. Valitse viisi blogia (joilla on alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa. Vastaa kysymyksiin omassa blogissasi.

3. Toivo, että ihmiset, kelle jätit palkinnon, antavat sen eteenpäin heidän viidelle suosikkiblogilleen.

Suurenmoinen kiitos Ellille tunnustuksesta! Olen aivan häkeltynyt :)

Ylättäen huomasin, että seuraan paljon pieniä blogeja (alle 200 lukijaa), joten valinnan vaikeus tuli. Tunnustuksen haluan antaa seuraaville blogeille:

Viisi asiaa, jotka tuovat hyvää mieltä:

Oma perhe ja läheiset
Onnellisuus
Rakkaus
Riittävä uni
Hyvä ruoka

Viisi asiaa, joita tarvitset päivittäin:

Rakkaita ihmisiä
Tietokonetta
Neulepuikkoja / virkkukoukkua
Avaimia
Puhelinta

Viisi kirjaa, joita suosittelet muille:

Tunnustuksen antajaa lainaten vastaan Harry Potter :) (siinähän tuli jo pari ylimääräistäkin ;) )

Viisi kaikkien aikojen suosikkilaulajaa/-yhtyettä:

The Rasmus (teini-idolibändini)
Chisu
Cheek
Sonata Arctica
Charon

Viisi materialistista joululahjatoivetta:

(Jouluhan meni jo, mutta jos vaikka ensi jouluna ;) )
 
Parempi kamera
Knit Pron puikkoja
Värikkäitä lankoja
Lämpimät talvikengät
Yöpuku

Viisi lempiruokaasi:

Tonnikalapasta
Kana-kookos-keitto
Anopin tekemä jauhelihakastike (en ollut ikinä ennen saanut niin hyvää!)  
Kultani tekemä ruoka
Pizza

Viisi paikkaa, joissa haluaisit käydä:

Silmu&Solmu-lankauppa (paras paikallinen!)
Lapsuuden kotikonnut
Lappi
Korkeasaari
Joku vielä isompi eläintarha

Viisi adjektiivia, jotka kuvaavat sinua:

Iloinen
Kekseliäs
Ystävällinen
Ujo
Avoin

Viisi asiaa, joista unelmoit:   

Tasaisena jatkuvasta elämästä
Hyvästä työpaikasta
Pikku-E:n remontoidusta huoneesta
Uusista inspiraatioista
Siitä että Pikku-E:stä kasvaa asiallinen, mutta hauska aikuinen :)


Viisi elämänohjetta, jotka haluat jakaa kaikkien kanssa:

Asioilla on tapana järjestyä
Kaikista asioista löytyy jotain hyvää ennemmin tai myöhemmin
Se mikä ei tapa se vahvistaa
Älä luovuta!
Lopussa kiitos seisoo.

Selvisinpäs! :)

maanantai 7. tammikuuta 2013

Puuhalista 2013

Neuloo ja purkautuu-blogin innoittamana päätin julkaista oman tavoitelistan vuodelle 2013 ilman lupauksia :) Oman blogini perustamisen jälkeen seuraamieni blogien lista on ainakin triplaantunut siltä ajalta, kun vain haaveilin omasta blogista. Samassa tahdissa ideoidenkin määrä on kasvanut. Jo viime vuoden puolella tuli kirjattua ylös kaikkia mukavia käsi- ja askartelutöitä, mitä haluaisin kokeilla tämän vuoden puolella tai ainakin vielä joskus. En kuitenkaan lupaa, että kaikki työt tulisi tehtyä tämän vuoden puolella :) Muokkaan listaa sen mukaan, mitä lisää tulee mieleen ja mitä olen tehnyt valmiiksi. Ja kerron nyt, vaikka kaikki varmasti ymmärtävätkin, että yliviivattu työ on valmistunut :)

Puuhalista 2013
Lisäksi tavoitteena on tälle vuodelle ostaa mahdollisimman vähän lisää lankaa ja käyttää jo olemassa olevia lankoja.

Katsotaas miten tämän listan kanssa käy ;) Lista löytyy myös välilehdeltä Puuhalista 2013.

torstai 3. tammikuuta 2013

Ihanat sukat

Niin sukathan täällä on ollut tekeillä :) Ensimmäiseksi tarvitsee kyllä vähän harmitella, että nämä muistuttavat hieman ensimmäisiä sukkiani, jotka tein. Eivät kylläkään värin puolesta, vaan siksi että toinen sukka on isompi kuin toinen. No, itselleni nämä tein, joten en jaksa välittää tai tehdä toista sukkaa uudestaan. Toivon, että kutistuvat hieman pesussa, niin eiköhän tuo isompikin sitten muotoudu paremmin jalkaan.


Mutta tuo kuvioneule on ihana! Tätä olen hehkuttanut jo kahdessa edellisessä Keskiviikon keskeneräisessä (klik ja klok). Ohje kuvioneuleeseen kuvineen päivineen löytyy Suvikumpu-blogista. En ole vielä koskaan tehnyt palmikkoneuletta, mutta kuvioneuleita olen tehnyt muutamia ja täytyy sanoa, että tämä on niistä ehdottomasti ihanin ja kaunein :) Luulempa, että tätä tullaan vielä tässä blogissa näkemaan ;)

Muuten sukan ohje onkin ihan perussukan ohje. Tosin itselläni on niin pieni jalka, että nämä sukat tein lasten perussukan ohjeella. Sillä erotuksella, että tein joustinneuletta vain 5 kerrosta.

Ihanat sukat
Lanka: Novita Jussi
Puikot: 3 mm

Esiintyi Keskiviikon keskeneräisissä 013 ja 014


Seuraavaksi voisinkin sitten parsia kaapissa lojuvat rikkinäiset villasukkani ehjiksi :D

P.S. eilen tein- blogissa on muuten arvonta käynnissä :) Osallistumaan vaan :D

keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Keskiviikon keskeneräiset 014

En ehtinyt neulonnaltani ja muulta touhulta tehdä kaikesta tarkoituksesta huolimatta minkäänlaista uudenvuoden postausta tai kuvakokoelmaa. Kiitän siis näin heti alkajaisiksi kaikkia blogiani lukeneita menneestä vuodesta ja toivon että pysytte tänäkin vuonna vauhdissa mukana :)

Täällä on jatkunut ihanan neuleen tekeminen. Tämä työ oli alkutekijöissään viime viikon Keskiviikon keskeneräisissä. Ajattelin että olisin päässyt esittelemään valmista työtä jo tänään, mutta nyt näyttää siltä, että joudutte odottelemaan loppuviikkoon.

Ihana kuvioneule! :)

Tämän ihanan ja helpon kuvioneuleen ohje löytyy muuten  Suvikumpu-blogista. :) Kanattaa ehdottomasti kokeilla! :)

Hyvää tätä vuotta vielä kaikille! :)

Keskeneräinen valmiina:

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...