maanantai 12. toukokuuta 2014

#satasyytäollaonnellinen 008/100 - Toinen raskaus


Ihan aluksi pyydän anteeksi teiltä rakkaat lukijat! Olen nimittäin kevään ajan ollut erittäin epäaktiivinen bloggaaja, joka on johtunut kovasta väsymyksestäni. Väsymyksen syynä ei kuitenkaan ollut sen paremmin talviuni, kuin kevätkään, vaan meidän perheeseen marraskuussa syntyvä vauva. Anteeksi siis pienistä valkoisista valheista, joita jouduin kevään ajan viljelemään!

Nyt kun raskauden ensimmäinen kolmannes juoksee jo loppukiriä ja pikkuinen on tänään ultrassa todettu paremmin kuin hyvin voivaksi, uskaltaa asiasta kertoa sosiaalisen mediankin puolella. Lähiaikoina tulen varmasti ynnäämään alkuraskauden kulun talteen tänne blogiinkin.

Väsymyskin on alkanut jo helpottamaan jonkin verran, joten uskon blogin aktivoituvan taas kesän aikana.

Kiitos teille kaikille ihanille lukijoille kärsivällisyydestä!

Ihanaa maanantaita!

P.S. Kuvan testin tein joskus maalis- huhtikuun vaihteessa. Tänään raskautta mennään viikoilla 11+1.

45 kommenttia:

  1. No tämähän selittääkin jo paljon! :) Muistan itsekin kärsineeni alkuraskauden tuomasta sankasta väsymyksestä ja se vei kyllä voimia, vaikka muuten voinkin silloin ihan hyvin. Onneksi olet jo selvästi voiton puolella sen suhteen! Oikein suuret onnittelut pienestä masuasukista ja hyvää vointia! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tässä vei aika voimattomaksi pahimmillaan, mutta onneksi tosiaan jo tuntuu helpottavan! :) Kiitos! Nyt toivotaan, että vointi pysyisi loppuun asti suht tasaisena ja masussakin kaikki menisi hyvin :)

      Poista
  2. Mie arvasin! ♥ Ihanaa, toinen Pikkusaalistaja!

    Onnea kovasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, mahtavaa, että ehdit jo arvata! :D Ja tämä tulokas saa nyt tuon Pikkusaalistaja, bloginimen, ihan ehdottomasti! Kiitos vielä siitä ideasta! :D Ja kiitos tietysti onnitteluista! <3

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Mahtavaa :D Aika huono oon tällasia salaileen nähtävästi :D Kiitos onnitteluista! :)

      Poista
  4. Valtavasti onnea tulevasta Pikkusaalistajasta! :)

    VastaaPoista
  5. Onnea odotukseen ja hyvää vointia toivon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Onnea tähän odotukseen tarvitaankin ja paljon. Toivotaan, että kaikki menee hyvin :)

      Poista
  6. Haa! Mä niin tiesin tän! :D Onneaonnea <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen sitten selkeesti ollut aika ilmeinen alkuraskauden väsymykseni kanssa :D Kiitoskiitos! <3

      Poista
  7. iiiiiiiiiiihanaa!!! Onnea koko perheelle! pikku e:stä tulee isoveli!
    ja nyt varmaan aletaan näkee vauvanvaatteita tekeleinä =D
    onnea vielä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Pikku-E:kin on aika innoissaan tulevasta isoveljeydestään :) Ja ainakin yhtä toukkapussia varten on tullut jo langat hankittua ;)

      Poista
  8. Lämmin, lämmin halaus! Ihanaa odotusaikaa toivottelen nyt kun väsykin hellittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toivotaan, että tämä loppu odotusaika olisi ihana :)

      Poista
  9. Mahtava uutinen :) Onnea ja Onnea !!

    VastaaPoista
  10. Hihihihi, onnee vielä, vaikka mie jos hehkutinki siulle aiksemmin ;) Eli tääl tullaan varmaan näkemää vauvaneuleita jatkossa ainaki vähä aikaa? :D Tosin sopii miulle, vois alkaa jo kerätä omaa vauvaneulevarastoo jo vähän. Ku kait sitä itekki joku päivä viel jakaantuu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vielä :) Muutama vauvaneule on mielessä, tosin ei ehkä niinkään vaatteita, mutta jotain muuta ;) Toivottavasti saan siis myös jotain valmiiksi ja tietty olis kiva, että niistä saisitte te lukijatkin ideoita :) Ja hyvähän sitä on ajoissa aloittaa ;) Vauvaneuleet kun on vieläpä nopeita tehdäkkin :D

      Poista
  11. Mielettömän paljon ONNEA koko perheelle, ihana uutinen ja selittää poissaolojesi syyt ;) <3 Ja ihana kuulla, että olet jo voiton puolella väsymyksen suhteen, se on puuduttavaa. Itsellä ollut molempien lapsien kohdalla kamalat pahoinvoinnit jotka vieneet kaikki voimat, mutta onneksi tosiaan ensimmäisen kolmanneksen jälkeen alkaa helpottaa :) Oih, ihana uutinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kyllä tämä ensimmäinen kolmannes on raskasta aikaa. Tällä kertaa toiveissa olisi, että todella tulisi helpompi olo kesän alkaessa. Pikku-E:tä odottaessa kun raskaus eteni vaan vaivasta toiseen :/

      Poista
  12. Paljon, paljon onnea ja siunausta koko perheelle! ♡

    VastaaPoista
  13. oi oi ihania vauva uutisia! Tuhannesti onnea! <3

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...