tiistai 12. elokuuta 2014

Värihaaste 1/6 - Punaiset ja violetit



Kuten monet muutkin, myös minä ajattelin kaivella hieman lankavarastojani ja osallistua KnitCrochenator-blogin Värihaasteeseen. Haasteessa siis on annettu jokaiselle päivälle värit, joiden mukaan lankoja blogissa esitellään. Joka päivä en suinkaan meinaa tällaista haastepostausta julkaista, eikä se haasteessa ollut pakollistakaan, vaan suoritan tämän ihan omaan tahtiin.

Lankavarastostani päätin esitellä ne kerät, joiden nimet tiedän, jotta voin ne jakaa myös teidän lukijoiden kanssa. Eli lankavarastoni nimettömät pikku nöttöset eivät nyt pääse tähän haasteeseen mukaan.




Nyt kun haasteseen on ehtinyt osallistua yksi jos toinenkin, koen saaneeni ne parhaat vinkit, kuinka haaste kannattaisi toteuttaa, jotta siitä olisi mahdollisimman paljon hyötyä myös teille lukijoille. Ihastuinkin Pieni ihana-blogin Jutan tapaan listata esittelemänsä langat ja linkittämällä lista sitten joko valmistajan tai lankoja myyvän liikkeen sivuille. Kysyin Jutalta lupaa käyttää hänen tapaansa listata langat ja sainkin luvan, joten seuraavaksi minun listani. Itse en hyödy linkkien klikkailusta mitenkään, joten rohkeasti vain surffailemaan! Huom! Kaikkia lankoja tai kaikkia värejä ei välttämättä enää valmisteta.

1. Novita: Tennessee
2. Novita: Huopanen
3. Novita: Miami
4. Novita Viivi
5.-6. Sadnes: Sisu
7. TeeTee: Pallas
8. Regia: 4-fädig
9. Novita: Puro
10. Novita: Flipflop
11.-12. Sofie
13.-15 Novita: Cotton Luxus
16. Novita: Miami

Ihanaa tiistaita!

4 kommenttia:

  1. Hauska haaste, erityisesti hymyilytti se, ettet aio esitellä nimettömiäsi! Miten niin mulla on kieroutunut huumorintaju :P

    VastaaPoista
  2. Ihana käsityökori! Tuon tyylisen itekin haluaisin. Nyt keskeneräiset on paperikasseissa tai muovikoreissa :s

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseasiassa tässä korissa tulee säilytettyä viimesimpiä lankahankintoja ja muita kivoja lankoja, joista ois pakko tehdä jotain ihan vaan langan kauneuden vuoksi :) Mutta hyvä se on siihenkin tarkoitukseen :)

      Poista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...