Se kuuluisa 1/3

Taannoin paljastin teille koko kevään kestäneen väsymykseni syyn ja lupailin silloin rustailla kokemuksia ja ajatuksia raskauden ensimmäisestä kolmanneksesta, kunhan se ensin tulee täyteen. No nyt se on täynnä! Tänään mennään raskautta viikoilla 12+2.

Raskaudesta saimme tietää maaliskuun lopulla kokonaisten neljän testin avulla, koska eihän tätä voinut millään uskoa todeksi. Samoihin aikoihin, kun kaksi viivaa piirtyi ensimmäiseen tikkuun oli alkanut jo alkuraskauden väsymys ja Bloggaajan haaste 31:n vieminen loppuun tuntui hieman tuskalliselta, mutta tein sen kuitenkin. Lisäksi alkuraskauden oirebingorivistä tälläkertaa kohdalleni osui todella kova väsymys, etova olo, palelu, jatkuva nälkä ja jano ja tietysti tihentynyt vessassa käymisen tarve. Eli aika täydellinen bingorivi saavutettiin tälläkin kertaa. Pikku-E:tä odottaessa pahoinvointi oli voimakkaampaa ja väsymys vähemmän uuvuttavaa.

Lisäksi matalan verenpaineen sain vaivaksi tässä raskaudessa jo alkuvaiheessa. Pikku-E:tä odottaessa vaiva alkoi vasta keskiraskaudessa ja oli huomattavasti rajumpaa. Tuolloin meinasin pyörtyä pahimmillaan useita kertoja päivässä. Tällä kertaa jo osaan reagoida oireisiin ajoissa, enkä esimerkiksi seiso paikallani pitkiä aikoja kerrallaan. Lisäksi asiaan suhtautuminen rennommin on varmasti myös osaltaan auttanut.

Painoa alkuraskaudessa on kertynyt varmasti yli 3kg. Pikku-E:tä odottaessani painoa tuli koko raskausaikana vaivaiset 4kg, joten tälläkertaa tilanne näyttää paljon paremmalta. Tosin ensimmäisessä raskaudessa suurta roolia näytteli niin raskauden aikana puhjennut kilpirauhasen vajaatoiminta kuin loppuraskaudessa raskausmyrkytys, joka paheni sektion aikana HELLP-oireyhtymäksi. Nämä kaksi asiaa siis selittävät myös pojan pienen syntymäpainon.

Juuri HELLP:n vuoksi minulla on tässä raskaudessa tihennetty raskauden seuranta niin neuvolassa, kuin loppuraskaudessa Taysissakin ja lisäksi syön säännöllisesti aspiriinia estolääkkeenä raskausmyrkytykselle. Aika näyttää auttaako se ja kuinka hyvin. Koen kuitenkn olevani hyvissä käsissä, enkä pelkää raskausmyrkytyksen mahdollisuutta samalla tavalla, kuin ennen ensimmäistä neuvolakäyntiä. Tietysti välillä pelko ja muistot nousevat pintaan, mutta on myös päiviä, jolloin pystyn olemaan ajattelematta koko asiaa. Murehtimalla en kuitenkaan koe ainakaan auttavani tilannetta.

Ja mitä raskaudesta kertomiseen lähipiirille tulee, oli meillä selvä suunnitelma siitä, että asia pidetään salassa näille viikoille asti. Mutta kehoni päättikin toisin. Vauvamaha nimittäin pullahti melkeinpä kuin yhdessä yössä noin raskausviikolla kahdeksan. Yritin sitä peitellä aika huonoin tuloksin ja lopulta päätimme asiasta lähipiirille kertoa paria viikkoa etukäteen. Osalle tosin kasvanut vatsani oli jo antanut vihjettä asiasta. Ja hyvä niin. Tuntuu huomattavasti mukavammalta, kun raskaus näkyy jo aikaisin, kuin odotella ja odotella oman vauvamahan ilmestymistä kun toiset samassa vaiheessa odottavat ovat jo näyttäneet rantapallon nielleiltä. Molemmista ääripäistä kun nyt on kokemusta.

Tällaisia kokemuksia siis synnytti raskauden ensimmäinen kolmannes. Katsotaan miten tästä edetään eteenpäin.

Ihanaa tiistaita!