keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Lankalaihis

Kun aloitin bloggaamisen syksyllä 2012, mahtui lankavarastoni tähän yhteen rahiin:


Sitten lankaa alkoi kertyä neuleharrastuksen vilkastumisen myötä. Vuosikollaasissa ynnäsin, että lankaa ja matonkuteita olisi kertynyt viime vuoden aikana yli kolme kiloa, mutta todellisuudessa ja lankavaraston punnitsemisen jälkeen summaan voitaisiin lisätä 1,5 kg lisää. Lankatilanne tällä hetkellä näyttää tältä:






Eilen tein urakan ja punnitsin siis lankani. Pelkästään sukkalankojen painoksi punnitsin 1,445kg. Tähän on siis laskettu sekä ohuet, että paksut sukkalangat. Akryylilankoja oli 1,079 kg, joka tuntuu pieneltä määrältä, sillä tähän on laskettu myös viime vuonna hamstraamani Novita Viivit. Luulin, etä ohuempia akryylilankoja olisi jo itsessään kilon verran. Jämälankoja punnitsin vaivaiset 159 g. Yhteensä lankavarastoa löytyi 8,578 kg.

Punnitsemisen tein kiinnostuksen lisäksi Näppituntuma-blogin Lankalaihiksen vuoksi. Mainostin tätä jo aikaisemmin Silmukan saalistus-blogin facebooksivuilla, sillä innostuin tästä kovasti jo ennen lankojen punnitsemista. Lankalaihiksessa saa itse valita, millä määrällä haluaa lankavarastoaan tyhjennettävän vuoden aikana. Pakollistahan ei lankavaraston punnitseminen olisi ollut, sillä laihiksessa olisi pysynyt kartalla myös laskemalla vuoden lankamenekin ja hankittujen/saatujen lankojen erotuksen. Ja vaikkei lankavarastoni ole loppujen lopuksi suuren suuri monien muiden lankavarastoihin verrattuna, antoi tuo punnitseminen lankalaihikseen huimasti lisämotivaatiota.

Vuosikollaasissa laitoin itselleni vuoden langan kulutus-tavoitteeksi 1,5 kg. Lankalaihiksen tavoitteeksi päätin kuitenkin laittaa 1kg. Tuolloin on vielä mahdollista lankaa saada esimerkiksi lahjaksi ilman, että lankalaihis epäonnistuisi. Itselleni en kuitenkaan lankaa aio vuoden aikana ostaa. Onneksi lankaa voi kuitenkin ostaa myös lahjaksi, joten pääsen ainakin loppuvuodesta hieman lankakeriä hypistelemään.

Oletko sinä kiinnostunut lähtemään mukaan? Tarkempia tietoja Lankalaihiksesta ja ilmoittautumisohjeet löydät täältä (klik).

Ihanaa keskiviikkoa kaikille!

P.S. Uusia lukijoita on hypännyt matkaan hurjasti! Kiitos kaikille lukijoilleni, olette ihania! Miten olisi, jos sata lukijaa bloggerin kautta saataisiin kasaan, niin eikö se olisikin arvonnan paikka?

22 kommenttia:

  1. Onpa herkullisen värisiä lankoja! Tsemppiä laihdutukseen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, herkkujakin kyllä tuolta lankavarastosta löytyy :) Sitten on niitäkin keriä, joihin ei tee mieli edes koskea :D Kiitos tsempeistä, toivottavasti onnistun tavoitteesani :)

      Poista
  2. Juu tuommoisia noi langat on, valtaavat alaa ihan huomaamatta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nähtävästi juu :) Olin mielestäni viime vuonna säästeliäs lankojen ostelussa :) Kuvat ja painot kertoo muuta :D

      Poista
    2. Mäkin oon harkinnut tuota lankalaihista ja yrittänyt käyttää jämälankoja viime ajat, kun niitä on niin maan himputisti kertynyt. So far So good, mutta vuosi on vasta alussa :D. Arvontaa odotellessa :).

      Poista
    3. Mukaan vaan laihikseen ja jämälangoille kyytiä :) Nyt kun on huomannut, kuinka paljon tässä on porukkaa mukana, niin motivaatio vain kasvaa ja kova tsemppi on päällä :D

      Poista
  3. Siis olisikin noin pieni ja sievä lankatilanne kuin siulla! :D Mutta hei, onnea laihikselle :) Itsekin mukana, mutta en virallisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, aika sievä tilanne kyllä :) Mieskin sanoi, kun lankavaraston kilomäärän kuuli, että onko tuo nyt muka paljon :) Tosin, helpompihan se on laihduttaa ennen kuin tilanne on katastrofaalinen ;) Onnea sinullekkin laihikseen! :)

      Poista
  4. Minä en taida uskaltaa näyttää edes omaa lankavarastoani :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Edelleen siis vahvistusta sille, ettei tilanteeni ole niin paha. Lankalaihikselle vaan! :)

      Poista
  5. luin tämän siun postauksen kännykällä kun oltiin matkalla kauppaan. ajattelin että kommentoin heti kun pääsen takaisin kotiin.tarkoituksenahan oli kommentoida, että "hienoa, minä myös lupasin itselleni, että lankoja en osta. vastaan kyllä otan jos jostain tulee, mutta osta en"..vaan kuinkas kävikään..kaupassa oli novitan hanko lankaa 100g kerissä euron kerä. no eipäs jääny enää kaupanhyllyjä ne pölyttämään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa uhrautumista pölyuhkan alla olevien lankojen vuoksi! :D Ihan hyvä syy siis ostaa lankaa ;) Vaikka eipä niitä huonoja syitä taida ollakkaan. Saa nähdä miten täällä päässä käy alelankalaarien äärellä :D

      Poista
    2. se pipo ois valmis..ja jämälangoista tietenkin :D löytyypi miun blogista ;)

      Poista
  6. Tsemppiä laihikseen! Samansuuntaisia tavoitteita asetin itselleni. Mitään en ole punninnut, mutta tarkoitus on olla ostamatta uusia lankoja. Yhdet jämälankalapaset on tänä vuonna valmistuneet. Ehkä voiinin punnita vamistuneet jämätyöt..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Tsemppiä myös lankojen ostamattomuuteen :) Eiköhän tästä selvitä, me molemmat ;)

      Poista
  7. Eivätkö olekin viekkaita kerääntyjiä! Hei, mitä tuo on tuo sitruunankeltainen viekoittelija tuolla oranssin kaverina? Väri! <3

    Minäkin innostuin viimeinkin punnitsemaan varastoni ja olin kyllä aika positiivisesti yllättynyt - vain 4,4 kg! :O Enimmillään noita on ollut varmasti kolminkertaisesti. Hmm, ehkä minäkin voisin lähteä mukaan laihikselle! Vielä löytyy nöttöstä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerääntyjiä tosiaan! :) Pitää pistää nyt kunnolla langoille hanttiin ;) Sitruunankeltainen lanka on SadnesGarn Mandarin Petit-lankaa, puuvillaa siis :) Ostin ihan tiettyä tarkoitusta varten, niinkuin tapana on ;) Vaan on silti jäänyt muhimaan puuvillalankkojen pussiin.

      Poista
  8. Mahtava idea, lähdin heti mukaan. Ensin päätin vain vähentää ostamista, mutta sitten innostuin kuitenkin punnitsemaan (löytämäni) langat. Tulos oli 10,2 kg. Laitoin tavoitteen korkealle ja yritän pudottaa 3 kiloa sekä lankojen painoa että omaani. Hmm... voi olla että molemmat eivät toteudu, mutta kunhan ainakin olisi miinusta :-) Täällä kerroin omasta aloituksestani:

    http://sohvaneulomo.blogspot.fi/2014/01/lankalaihikselle.html

    t. Anniina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa! Ihanaa, että muutkin ovat innostuneet tästä :) Minun taas tarvisi saada tuo lankavarastojen toivottavasti vähenevä kilo itseeni :D Se tosin tuntuu jo liian kovalta tavoitteelta :D Tulen kurkkaamaan postaustasi :)

      Poista
  9. Hei! :) Mun blogissani olisi sulle sopiva haaste. Käy kurkkaamassa, ja tule tekemään yhdessä hyvää!

    http://momentsinlife-eliisa.blogspot.fi/2014/01/090114.html

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...