maanantai 17. helmikuuta 2014

Melkein neljän sukkaparin puikot

Viime syksynä ostin ensimmäiset pitkät pyöröni villasukkien neulomista varten. Olin aivan innoissani uudesta tekniikasta, jossa sukkapari neulotaan yhtäaikaa. Rakastuin tähän tapaan neuloa sukkia ja niitä syntyikin niillä puikoilla melkein neljä paria. Melkein siitä syystä, että kesken neljänsien sukkien tajusin, mikä sukkien teossa oli kirjaimellisesti alkanut tökkiä.


Niin, kuten kuvan teksti kertookin, hiilikuitupuikot kuluivat pahasti metallikärjen juuresta. Varsinkin kuvan vasemmanpuoleinen pyöröpuikonpää oli kulunut. Hiilikuidun olin luultavasti kuluttanut kynsillä silmukoita metallikärjelle kuljettaessani. Ja koska hiilikuituun kulunut kuoppa oli ennen kärkeä, silmukat tökkäsivät metallikärkeen ja neulomisesta tuli epämieluisaa jaa hankalaa. Varsinkin kummankin sukan puolikkaan viimeiset silmukat tökkivät ja niitä sai kiskoa metallikärjelle, peläten samalla niiden tipuumista puikoilta.


Viime viikon lopulla sain lopulta tarpeekseni ja aloin metsästämään uusia pyöröpuikkoja. Selkeä kriteeri oli, että puikot ovat tällä kertaa puiset. Ja koska paikallisesta lankakaupasta ei näin pitkiä pyöröjä löytynyt ja niiden tilaaminen olisi mennyt pitkälle kevääseen, aloin metsästämään puikkoja netistä. Etsin, pohdin ja vertailin. Lopulta puikoiksi valikoituivat KnitPron Symfoniet ja verkkokaupaksi Titityy. Koska kiinteitä metrisiä pyöröjä tuntui olevan vaikea löytää, tilasin samalla pyöröpuikot 3 mm:n vahvuisina 2mm:n lisäksi.


Puikot saapuivat tänään ja Pikku-E:n mentyä päiväunille pääsin tikuttelemaan sukkia uusille puikoille. Vanhoilla en halunnut neuloa yhtään enempää, kuin oli pakko! Yläpuolen kuvassa olen neulonut sukat vanhoilta pyöröiltä uusille jo melkein kokonaan. Hommassa oli mukana 200 cm pyörökaapelia ja neljä puikon päätä, mutta selvisinpäs siitä puikkojen sekamelskasta.


Viimein oli sukat kokonaan uusilla puikoilla! Puu puikot ovat taattua KnitPron:n koivusten laatua. Kaapeli on yllättävän tahmainen hiilikuituisten pyöröjen kaapeliin verrattuna, mutta eiköhän se siliä ajan kanssa. Saisinkohan piakkoin esitellä teille nämä ihanat sukat valmiina?

Ihanaa maanantaita!

21 kommenttia:

  1. Ohhoh, mulla ei oo hiilikuituisille käynyt noin! Tuli mieleen, että olisko reklamaation paikka? :) Mulla on noita puisiakin, mutta mä taas en tykkää niistä, kun mulla on niiden kanssa ollut ongelmia kaapelin ja puikon liitoskohdassa, siihen on tupannu jäädä kaikki vähänkin ohkasemmat (kuitenkin puikkosuositusten mukaiset) langat kiinni. Ongelma ei ole kaikissa puikoissa, mutta muutamissa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ok, joo en tiedä sitten tuosta reklamaatiosta, syy kun on mitä luultavammin kiinni omista tekotavoista, kuin niinkään itse tuotteesta, mutta pitää pistää harkintaan :) Ja pitää toivoa, ettei nuo puisetkin nyt ala tökkimään! :)

      Poista
  2. Itse olen pohtinut pyöröpuikkojen uusimista (ikivanhojen). Kiitos vinkeistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä :) Kokeilemalla nuo omiin käsiin parhaat puikot löytyy :)

      Poista
  3. Minulla on ollut joskus ongelmaa KnitPron puisten puikkojen kanssa, niihin on tullut viilto, johon lanka aina jäi kiinni.
    Kerroin tästä liikkeissä, joista olin puikot ostanut, siis useammat liikkeet ja useammat puikot. Molemmista liikkeistä sain heti uudet puikot ja liikkeet lähettivät minun puikkoni eteenpäin reklamaation kera. Kuittia ei ollut kummastakaan puikkoparista.
    Suodittelen reklamaatiota.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa reilulta. Reklamaation teen ainakin tänään parin kerroksen jälkeen katkenneista puisista 2mm:n pyöröistä, mutta ehkä noista hiilikkuituisistakin kannattaisi palautetta antaa.

      Poista
  4. Mun hiilikuiduille kävi lähes samalla tavalla, mutta nuo ikäänkuin irtos nuo metalliosat ja sitten jäi sellainen rako johon silmukat tökkivät. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi harmi! :/ Valitettavasti en ole siis ainut, jolla hiilikuidut temppuilee :(

      Poista
  5. Minä oon tykännyt noista koivuisista, paremmin niissä lanka kulkee kuin bambupuikoilla :) Metallisista Addit ja Dropsin puikot on olleet ihan käyttökelpoisia. Marketeista en kyllä enää ikinä osta puikkoja :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, itse olen myös aina tykännyt noista koivuisista puikoista ja noi hiilikuituisetkin tuntuivat kivoilta ennen tätä tapausta. Muovisia ja metallipuikkoja en voi sietää lainkaan. Ja markettien puikot on mullakin ei-listalla :)

      Poista
  6. Mielestäni Knit Pro tarjoaa elinikäisen takuun kaikille tuotteilleen, ainakin minun työpaikallani reklamoidaan esim. puikot jotka ovat katkenneet neulottaessa tai hiilikuitupuikot joiden metallipäät ovat irronneet. Koivupuisissa takuu onkin erityisen hyvä asia, koska puikon sisässä voi olla oksakohta, jolloin puikko katkeaa helposti. Kannattaa siis käydä näyttämässä noita hiilikuitupuikkoja liikkeessä josta olet ne hankkinut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, nähtävästi hyvä takuu on, koska vastaavaa olen nyt paljon kuullut :) Otin yhteyttä liikkeeseen, josta hiilikuituiset ostin ja pyysivät käymään paikan päällä. Ensi viikolla saan siis luultavasti uudet tilalle, kun pääsen käymään paikan päällä :)

      Poista
  7. Tietkö näitä puikkojuttuja on niin kiva lukea :)

    Mä oon tähän mennessä pistänyt menemään perusbambuisilla Novitoilla. Nyt on blogeista tämä tauti tarttunut. Kävin Tampeereen reissulla lankakaupoilla (en oo muuten muistanut blogissa siitä mainitakkaan) ja ostin ensimmäiset neliskanttiset Knit Prolta. Jännityksellä odotan huomista, että pääsen testaamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiva kuulla, että näitä puikkojuttujakin on kiva lukea! :) Itsellä kun varsinkaan tänä vuonna ei noita muita neulontaan liittyviä ostoksia toivottavasti ole, kiitos lankalaihiksen ;) Itsekkin olen kuolannut niiden neliskanttisten perään ja päätin, että huomenna haen viimein itsellenikin sellaiset! :) Toivottavasti säkin ihastut Knit Prohon! :)

      Poista
    2. Mä meinasin jo tänään aloitella, mutta maltan huomiseen :)) Jos nyt ensin noi pyykit ja purkamiset hoitaisi. Asettuisi taloksi taas. Puikkoraporttia luvassa myöhemmin ;)

      Poista
    3. Ok, pitää pitää sun blogia silmällä siis ;)

      Poista
  8. Mäkin sain alunperin puikkoinnostuksen blogeista. :) Ensimmäisiä muita-kuin-novitan puikkoja hain, kun aloin tekemään sukkia pyöröillä. Addin metalliset pyöröpuikot olivat silloin kivat, mutta nyt niiden kaapeli tuntuu ihan järkyttävän jäykältä, vaikka onkin taipuisampi kuin markettipyöröjen kaapelit. KnitPron puikkoihin vaihdoin nimenomaan kaapeleiden takia. Ensin koivuisiin, sitten ostin kokeiluun hiilikuituiset. Molemmat on käytössä, kun sopivat mun käsille, jotka hikoilevat helposti. :)

    Nyt oon pari päivää kyllä haaveillut pyöröpuikkoseteistä.. Niistä irtopäistä ja sen sellaisista. Varmaan joudun lähiaikoina sellaisia hommaamaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tämä puikkohulluus on ihan yhtä hassua kuin lankahulluus ;) Aina on pakko saada kokeilla jotain uutta, kun vastaan sellaista tulee! :) Ja samoilla linjoilla mennään puikkohaaveiden kanssa, itsekkin aion tänään ostaa ekat vaihtopää-kaapeli yhdistelmän :)

      Poista
    2. Hih, samoissa mennään siis :D Kiinteät puikot on tosi tyyriitä ostella montaa kokoa ja noita pieniä kokoja (2-3mm) mulla on jo ihan riittävästi. Ongelmaksi on nyt muodostunut se, ettei mulla ole isomman koon pyöröjä, joten meinasin sen ongelman ratkoa irtopääjutuilla :)

      Noihin neliskanttisiin puikkoihin taas en oo vielä tutustunutkaan, odotan siis innolla myös Lauran postausta aiheesta!

      Poista
  9. No voi pettymystä! En olekaan hiilikuituisia vielä kokeillut. Saako pyytää raporttia jossakin vaiheessa, mikäli saat uudet puikot tilalle ja testattua? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uudet haen tilalle huomenna :) Pitää kirjoitella raportti, kun testailen ensin uusia puikkoja :)

      Poista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...