perjantai 19. syyskuuta 2014

Tilkku päivässä, peitto vuodessa 003 - muuttuneet suunnitelmat



Kysellessäni kuinka monta keskeneräistä käsityötä on liikaa, esittelin teille muuttuneet tilkkupeittosuunnitelmani. Ihastuin siis uudestaan Muita ihania-blogin Plussa-peittoon. Nyt plussia on koossa kolme, tilkkuja 15. Toistaiseksi olen käyttänyt Novitan Miami-lankaa, jonka virkkausominaisuuksia olen kehunut blogissa jo useampaan otteeseen. Lisäksi ajatus jämälankojen käytöstä työssä houkuttaisi, mutta olen päättänyt käyttää ensin nämä kolme väriä loppuun, ennen varastojen tonkimista.

Ohjeena tilkkuihin olen käyttänyt Novitan isoäidinneliön kuvallista ohjetta, joka on ladattavissa ilmaiseksi. Tosin jätin tilkusta viimeisen pylväskerroksen pois, saadakseni omaa silmää miellyttävän kokoisia tilkkuja aikaiseksi. Lisäksi tein tilkuista yksivärisiä, jotta Plussa-peiton idea toteutuisi.

Päivätahdilla en tilkkuja edelleenkään tee. Tosin aina kun innostun tilkkuja virkkaaamaan, valmistuu niitä kerralla useampi kuin yksi. Päättelyn olen jättänyt suotiolla tuonnemmaksi. Onkohan se virhe?

Ihanaa alkavaa viikonloppua!

4 kommenttia:

  1. Nämä värit on kyllä jotenkin hirmuisen herkulliset :) Mulla ainakin toimii yleensä paremmin se, että päättelen jutut heti. Muuten ne jää varmasti roikkumaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekkin :) Ja juu, itselläkin on ollut tapana päätellä jutut heti, mutta näiden tilkkujen kohdalla on päässyt vähän lipsumaan ;)

      Poista
  2. Siis tarvitaanko yhteen peittoon yli 300 tilkkua? Siinä riittääkin tekemistä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole laskenut tilkkujen tarkkaa määrää. Teen enemmänkin tunnepohjalla tätä työtä :)

      Poista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...