torstai 13. marraskuuta 2014

Pikkusaalistaja on täällä!


Facebook tykkääjät jo tietävätkin, että viime viikon postaukseni otsikko oli todellisempi, kuin arvata saattoikaan. Lapsivesi nimittäin meni samaisena iltana, jona postauksen kirjoitin ja Pikkusaalistaja näki päivänvalon seuraavan iltana. Painoa pienelle oli kertynyt 2365 g ja pituutta 45 cm.

Kiitos monista kannustuksista ja tsempeistä, mitä sain edelliseen postaukseen. Monet kehottivat pakkaamaan käsityöt sairaalakassiin mukaan. Tosin minulta jäi taas koko kassin pakkaaminen ja itse asiassa mies pakkasi kassin nopeasti, enkä siinä lapsivesien menon aiheuttaneessa paniikissa edes välittänyt ottaa käsitöitä mukaan. Mies toi kyllä myöhemmin keskeneräiset junasukat sairaalaan, ollessani jo synnyttäneiden osastolla, mutta sukkapuikkoihin tarttuminen ei sitten houkutellutkaan.

Nyt siis blogiin laskee hiljaisuus. Jotain tulen välillä postaamaan, mutta käsitöiden, käsillä tekemisen ja ahkeramman bloggaamisen pariin palaan sitten, kun tuntuu siltä. Toivottavasti jaksatte odotella!


Ihanaa torstaita!

58 kommenttia:

  1. Paljon onnea ja nauttikaahan toisistanne <3

    VastaaPoista
  2. Ihanaa, onnea koko perheelle! <3 Nauttikaa pienokaisesta, ja paljon vauvan tuoksuisia hetkiä sinne kotiin <3

    VastaaPoista
  3. Suurensuuret onnittelut koko perheelle <3

    VastaaPoista
  4. Voiii...! Onnea koko perheelle! <3

    VastaaPoista
  5. Paljon, paljon onnea koko perheelle. Blogistakin tosiaan saa pitää äitiyslomaa, kyllä me täällä pysytään ja jaksetaan odotella kun sinne tulee taas aikaa blogata. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ihanaa kuulla, että lukijat odottavat blogin aktivoitumista :)

      Poista
  6. Jotain tällaista aavistelinkin, kun kommentin hyväksyminen kesti niin kauan! :) Hurjasti onnea koko perheelle, täällä me odotellaan kun palaileminen tuntuu hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinäpä olet hyvä aavistelemaan ;) Kiitos onitteluista :) Ihanaa, että te lukijat jaksatte odottaa <3

      Poista
  7. Hujasti onnea pikkusaalistajasta! <3

    VastaaPoista
  8. Paljon onnea uuden perheenjäsenen johdosta! Kyllä ne käsityöt odottavat...

    VastaaPoista
  9. Ihanaa, paljon onnea koko perheelle, etenkin isoveljelle <3 Nyt nautit ja olet vain, bloggaamaan kyllä kerkeää ja täällä ainakin minä odottelen :) Mukavaa viikonloppua ja tsemppiä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Myös isoveli kiittää :) <3 Tottelen käskyäsi ja nautin ;) Ja ihana kuulla, että odottelet blogin pariin palaamistani <3

      Poista
  10. Miljuunasti onnea!! Ihanat pikku varpaat <3

    VastaaPoista
  11. Onnea! :)

    Kyllä lukija jaksaa tämmöisen syyn takia odotella :) Kaikkea ihanaa vauva-arkeen <3

    VastaaPoista
  12. Vastaukset
    1. Kiitos <3 Mahtava kuulla, että te lukijat jaksatte odottaa :)

      Poista
  13. Onnea pikku varpaiden omistajalle ja koko perheelle!
    Nauttikaa rauhassa vauvasta,odotellaan juttujasi rauhassa.
    Tyttik.

    VastaaPoista
  14. Lämpimät onnittelut koko perheelle! :)

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...