lauantai 14. helmikuuta 2015

Valoteltta


Talvi ja pimeys ovat käsityöbloggaajan kaksi suurinta vihollista. Sen varmasti myöntävät kaikki. Siksi olinkin onnekas, kun Joulupukki muisti minua viime jouluna valoteltalla. Aivan kuten pyysin.


Valotelttahan on kankaasta kokoon taiteltava kuutio, jonka yksi sivu ja pohja ovat auki. Lisäksi teltan sisään kiinnitetään taustakangas, jonka päälle kuvattava kohde asetetaan. Teltan sivuille kohdistetaan valo sen ulkopuolelta, jolloin se hajoaa kauniisti teltan sisälle. Valo on näin ollen tasainen.


Ihan näin helpooa se ei kuitenkaan ollut. Hieman piti kikkailla lamppujen ja kameran sijainnin kanssa, mutta lopulta sain omaa silmää miellyttäviä kuvia aikaiseksi. Vielä kun olisin malttanut silittää taustakankaan.


Oma valotelttani on kätevästi kokoon taiteltava. Teltan lisäksi siihen kuuluu valkoinen ja sininen taustakangas, kaksi lamppua ja kameran jalusta. Tämä on todellinen bloggaajan pelastaja pienten kohteiden kuvaamiseen. Siispä, suosittelen!

Hyvää ystävänpäivää!

9 kommenttia:

  1. Mahtava idea. Joskus on tosi vaikeaa saada oikea valo kuvaan.
    Ihanaa Ystävänpäivää sinulle.

    VastaaPoista
  2. Toi olis kyl näppärä! Kuvaaminen talvella on kyl haastavaa, kun keskellä päivää on vain pari tuntia valoisaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä näppärä on ja nopea koota ja purkaa. Harvoin talvella valoisaan aikaan on edes aikaa kuvata.

      Poista
  3. Lisävalot tulisi kyllä tarpeeseen vaikka minulla parvekkeella aika hyvin onkin valoa :)

    VastaaPoista
  4. Tosi hyvä vinkki! Ei vitsit, pitääki alkaa koluumaan nettiä ja kauppoja et mistä tommosen sais halvimmalla :D Ja varrsinki jos siin tuli nuo lamputki mukana! Tahtoo kans tommosen!

    VastaaPoista
  5. Nyt sit kyselenkin, että onko tuo minkä merkkinen? Nopeella nettiselailulla ku katoin, niih tulee aika monta merkkiä vastaan... Ja tuo ku näyttää nii kompaktin kokoselta ja muutenki hyvältä paketilta :) Saatko selville et mistä tuo on ostettu ja mikä tuon setin nimi on? Ja hinta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tämä valoteltta on ostettu Verkkokaupasta ja löytyy täältä:
      http://www.verkkokauppa.com/fi/product/1276/ckhrr/Falcon-Eyes-PBK-40AB-2LS-pieni-valoteltta-spottivaloilla

      Tässä tosiaan kätevintä toi, että kaikki tulee mukana ja ei vie paljoa tilaa säilytettäessä :) Toivottavasti säkin saat helpotusta kuvaukseen tällä! :)

      Poista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...