keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Villasukasta paita


Merinovillapaita
Ohje: Drops Desing ja Muita ihania-blogi (etu- ja takakappaleen kuvio)
Koko: 98/104 cm
Lanka: Drops Merino Extra Fine ja Smc Merino Extra Fine
Puikot: 3 mm ja 4 mm
Langan menekki: 217 g

Asetin tälle vuodelle yhdeksi tavoitteeksi ottaa haltuun kirjoneuleen. Tavoite tuli suoritettua pikemmin kuin arvasinkaan, sillä ensimmäinen onnistunut suljettuna neuleena tehty kirjoneuletyö on valmis.

Kun Siniltä saamani viime vuoden Magic Yarn Ball-kerä saapui luokseni, inspiroiduin välittömästi ihanasta vihreästä merinolangasta. Samalla muistin Muita ihania-blogin kauniin mallikerran, jonka bloggaaja oli neulonut sukkiin. Itse kuitenkin päätin tehdä kuvion villapaitaan. Kävin siis ostamassa muutaman kerän lisää merinolankaa ja aloin neulomaan.


Villapaidan ohjeen löysin aina luotettavalta Drops Desing-sivustolta. Tällä kertaa kuitenkin jotain meni mönkään, sillä kaarreosan loppupuolella huomasin, että langankierroilla tehdyt silmukanlisäykset näyttivät hyvin kummallisislta ja rumilta. Jatkossa lisäsin silmukat lankalenkeistä silmukoiden väleistä ja toivoin silityksen tekevän tehtävänsä epäonnistuneiden silmukoiden kohdalla. Eihän se silmukoita oikean näköisiksi tehnyt, mutta ehkä lopputulos ei näytä yhtä kaamealta nyt, kuin ennen silitystä.

Lisäksi kuvaamisen ja sovituksen jälkeen huomasin, että hihat olivat jääneet aavistuksen liian lyhyiksi, vaikka teinkin ne ohjeen mukaan. Paitaa on siis pidettävä nyt, kun se vielä näyttää suht hyvältä päällä ja jättää se sen jälkeen odottamaan Pikkusaalistajan kasvamista sopiviin mittoihin.


Kaikin puolin villapiadan neulominen oli mukava kokemus, josta jäi hyvä mieli. Kummallista kyllä, tällä hetkellä ei tee mieli aloittaa mitään uutta, vaan olen jatkanut kesken jäänyttä puuvillapaitaa ja plussapeittoa. Katsotaan siis, koska  pääsen esittelemään ne teille valmiina.

Ihanaa keskiviikkoa!

P.S. Kiitos vielä Sinille inspiroivasta langasta!

8 kommenttia:

  1. Siitä tuli hieno :) mä kans tein just naftin paidan isoveljelle, joten siirtyy varmasti syksyllä jo odottamaan pikkuveljeä kaappiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Hyvä, etten ole ainoa, joka näitä mokia tekee ;)

      Poista
  2. Aivan ihastuttava! Tykkään erityisesti siitä, että toinen hiha on raidallinen ja toinen ei! :) Upeat värit, sopisi myös meidän pojalle! En nyt keksi enempää ylistäviä sanoja mutta tää on ihan superihana, iskee muhun täysillä! :D Myös mulla meinaa usein käydä niin että hihat jää vähän lyhkäisiksi, olenkin alkanut neulomaan niihin usein muutaman rivin ylimääräistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ylistyssanoista :D Tykkään itsekkin noista väreistä. Pitääkin ottaa tuosta sun neuvosta vaari seuraavaa paitaa tehdessä. Puuvillapaitaan en ole vielä ehtinyt hihoja tehdä, joten pitää muistaa noi lisäkerrokset niihin sitten tehdä.

      Poista
  3. Aivan ihana ja ihanat värit. Mulla on nyt sini/turkoosi kausi ja haluan niin paljon tänne turkoosia ja sinistä :) Tulee kesäinen välimeri mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Oli kyllä kiva tehdä oikein värikäs neule :)

      Poista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...