torstai 26. toukokuuta 2016

Lempipodcastini

Podcastit on tällä hetkellä yksi suurimmista puheenaiheista neulepiireissä. Olette varmasti sen huomanneet. Itsekkin olen alkanut seuraamaan varsinkin suomalaisia podcasteja. Englanninkielisiä katsoessa tai kuunnellessa en pysty niin hyvin neulomaan tai virkkaamaan samalla, joten olen pidäytynyt suosiolla suomalaisissa. Omia lemppareitakin jo toki löytyy. Tässä pieni satunnaisessa järjestyksessä oleva listaus niistä:

Nonnu Neuloja
Nonnu.fi-blogin kirjoittaja oli ensimmäinen neuloja, joka podcastasi suomeksi. Koska olen fanittanut Nonnun blogia jo pitkään, riensin heti katsomaan hänen ensimmäistä podcastiaan. Ihastuin. Nonnu Neulojalla on ihanan rauhallinen ääni ja hyvä ote kameralle puhumiseen. Hänen kauniista neuleistaan saa inspiraatiota omaan tekemiseen.

Langanlumous
Ensimmäisiä podcasteja, joita aloin seuraamaan. Kameralle juttelee ihana ja vilpitön Moona. Jaksot ovat monipuolisia ja ne on jäsennelty hyvin. Yksi ihan ehdoton podcast-lempparini. Kannattaa tietysti tutustua myös Langanlumous-blogiin, jossa on esillä videoillakin näkyviä kauniita käsitöitä.

Rva Silmusolmu
Lemppari lankakauppiaani nyt myös podcastaa. Ihan mahtavaa! Rakastan Silmu&Solmu-käsityöpuotia jonka kivijalkamyymälä sijaitsee täällä meillä Sastamalassa. Myös verkkokauppa löytyy. Rva Silmusolmu esittelee podcasteissaan itse tehtyjen käsitöiden lisäksi myös käsityöpuotinsa lankoja. Joten videoilta saa hyviä ostovinkkejä seuraavaa vierailua varten. Podcasteissa on mukava tunnelma ja Rva Silmusolmulla on järjestelmällinen ote podcastaamiseen.

Tuin kutomo
Podcasteistä puhuttaessa ei tietenkään voi ohittaa Tuin kutomoa. Tui julkaisee podcasteja säännöllisesti joka viikko. Valitettavasti ne ovat sen verran pitkiä, etten ehdi niitä yhdeltä istumalta katsella. Tuin kutomon podcasteissa on oman takeinen tyyli ja touhu on mukavan rentoa. Myös Tuilta löytyyblogi, joka kantaa myös nimeä Tuin kutomo.

Lankatarha
Perhe-elämän makuisessa podcastissa harrastetaan hyötyneulontaa perheelle ja lähipiirille. Pidän Tiinan podcast-tyylistä. Hänestä välittyy rakkaus käsillä tekemiseen ja huumorintajuinen luonne. Podcasteissa on esitteillä monesti neulekirjoja, joista saa hyviä vinkkejä käsityökirjakokoelmaan. Myös Tiinalta löytyy blogi, joka kantaa nimeä Lankatarha.

 Edelllämainitut ovat ehdottomasti podcastlempparieni TOP5. Pyrin katselemaan uuden jakson mahdollisimman pian sen ilmestyttyä. Tai kuuntelemiseksi se usein pääasiassa menee, koska usein neulon samalla. Ja ainakin tällä hetkellä työn alla olevat Rhombus-sukat vaativat katseen pitämistä neuleessa. Toki kurkistan videota, jos kuulen, että esitteillä on jotain mielenkiintoista.

Mutta haluaisinko minä vielä joskus podcastata? Ehkä. Ajoittain aihe polttelee mieltä kovastikkin. Suurin kysymys kuuluukin, koska ehtisin tekemään podcasteja. Jos podcastaamaan alkaisin, haluaisin ehdottomasti tehdä sen rauhassa, ilman mahdollisia keskeytyksiä. Myönnän toki, että pari kertaa on ollut jo lähellä, etten ole virittänyt kameraa jalustalle ja alkanut höpöttelemään. Eli eihän sitä koskaan tiedä.

4 kommenttia:

  1. Kiitos tästä! En ole vielä itse tutustunut podcasteihin, mutta nyt todellakin tiedän, mitä teen seuraavan vapaapäivän :D

    VastaaPoista
  2. Kiitos vinkkauksista! Olen myös seurannut Nonnua mutta kiva löytää myös muita. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että löysit tätä kautta uusia neulepodcasteja :)

      Poista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...