maanantai 2. toukokuuta 2016

Neulepostauksen pohja

Tämä vuosi on ollut bloggaamisen suhteen minulle hieman kuin uusi alku. Olen nimittäin oppinut esivalmistelemaan postauksia. Enkä nyt tarkoita vain luonnosten lisäämistä bloggeriin valmiiden postausten sekaan, vaan sitä, että laitan ylös erilliseen vihkoon muistiinpanoja koskien kyseistä postausta ja jäsentelen ja järjestän ne. Kuulostaa ehkä työläältä, mutta tämän uuden tavan myötä, en ole enää unohtanut käsitöihin tai postatattaviin aiheisiin liittyviä huomioita, joiden puuttumisen olen aiemmin muistanut vasta tekstin julkaistuani. Yleensä tällaisten seikkojen lisääminen jälkikäteen vaatisi koko tekstin rakenteen muuttamista, joten asiat ovat jääneet mainitsematta blogin puolella. Nykyään tulee merkittyä ylös ne vähäpätöisimmiltäkin tuntuvat asiat. Tekstiä luodessa en aina kirjoita kaikkia merkintöjä, vaan jätän pois ne, jotka tunnen tarpeettomiksi tai joita en saa järkevästi lisättyä mukaan.


Teksti on siis postauksessa minulle yhtä tärkeä asia, kuin hyvän näköiset kuvat. Kuluvan vuoden aikana olen myös huomannut pyöritteleväni samoja kysymyksiä päässäni neulepostausta valmistellessani. Päätinkin koota näistä kysymyksistä neulepostauksen pohjan ja julkaista sen nyt täällä bloginkin puolella. Pohjaa saa vapaasti käyttää, jos sen kokee hyödylliseksi.

Neulepostauksen pohja

Mielestäni neulepostauksissa tärkein asia on se, että tietyt faktat on helposti löydettävissä. Siksi pyrin listaamaan seuraavat asiat selkeästi allekkain. Mieluiten heti tekstin alkuun.

--------------------------

Työn nimi
Ohje (eli linkki ohjeeseen/kirjan tai lehden nimi, josta ohje löytyy)
Langan merkki ja nimi
Puikkojen/koukun koko
Langan menekki

---------------------------

Kysymyksiä ohjeesta:
  • Mikä oli helppoa?
  • Mikä oli vaikeaa?
  • Pystyikö neuletta tekemään tv:tä katsoessa eli oliko se ns. tv-neule?
  • Oliko mallikerta helppo muistaa?
  • Ovatko suunnittelijan muut ohjeet tuttuja?
    • Jos niin mitkä?
    • Erosiko tämä ohje suunnittelijan muista ohjeista?
  • Onko neule ennestään tuttu?
    • Erosiko ohjeen tämän kertainen neulominen/virkkaaminen edellisistä kerroista?
  • Onko ohjetta sovellettu?
    • Jos niin miten?
  
Kysymyksiä langasta:
  • Millaista lanka oli?
    • Oliko kierre hajoava?
    • Miltä lanka tuntui?
    • Miellyttikö väri?
    • Oliko materiaali mieluinen?
  • Oliko langan merkki ennestään tuttu?
  • Oletko neulonut/virkannut samasta langasta jotain muuta?
    • Jos niin mitä?
  • Kuluiko lankaa oletettu määrä?
   
Muita kysymyksiä?
  • Kuluiko neuleeseen paljon aikaa?
  • Oletko ennen neulonut mitään vastaavaa?
  • Miellyttikö lopputulos?
  • Tekisitkö toisen samanlaisen neuleen?
---------------------------


Näitä kysymyksiä pyörittelemällä syntyvät omat neulepostaukseni. En kuitenkaan välttämättä mainitse kaikkia seikkoja postauksessa. Se, päätyykö tekstiin esimerkiksi se, olenko neulonut saman suunnittelijan ohjeiden mukaan ennen, riippuu siitä, sopiiko seikka tesktin rakenteeseen tai tekstin pituuteen. Toisinaan kun liian pitkä teksti on puuduttavaa luettavaa.

Miltä tämä teistä vaikuttaa?
Tuleeko mieleen lisäkysymyksiä, joita pohjaan voisi lisätä? 

Kuvat:
Keskeneräinen Siksak-huivi
Miehen henkareista vääntämät sukkaplokit

18 kommenttia:

  1. Oikeassa olet. On kiva lukea noita listaamiasi huomioita tekstistä. Minulla on se vika, että pidän kaikkea itsestäänselvyytenä. Pitääkin ottaa vihko käyttöön.
    Mukavaa viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos tästä oli apua ja sai sinutkin esivalmistelemaan postauksia :) Mukavaa viikkoa myös sinulle :)

      Poista
  2. Kiitos tästä! Minulle tekstin tuottaminen on toooodella vaivalloista ja hankalaa. Ehkä tämän avulla saisin vähän enemmän sisältöä omiin postauksiin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! Ainakaan tekstin tuottamisen hankaluutta ei huomaa tekstistäsi. Toivottavasti tästä on sinullekkin hyötyä :)

      Poista
  3. Aamen! Miuta kiukuttaa semmoset blogit, mihin ei merkata lankatietoja ym selkeästi, joskus ne puuttuu kokonaan.. Miusta on myös kiva lukee muutama sananen siitä projektista itestää, eikä vaan pelkästään speksejä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoilla linjoilla siis ollaan :) Itseä myös ärsyttää, jos työn tietoja ei löydä selkeästi postauksesta. Varsinkin, jos tekis mieli itsekkin vastaava neuloa/virkata.

      Poista
  4. Mukavaa ja hyödyllistä pohdintaa jälleen. :) Luonnokset ei kyllä olisi itsellenikään pahitteeksi - monesti nimenomaan julkaisun jälkeen huomaakin, että jotain puuttuu tai joitain lausemuotoja tms. voisi muuttaa ja selkeyttää.

    En tiedä, onko tämä mitenkään hyödyllinen lisäkysymys pohjaan (tai meneekö liian syvälliseksi), mutta monesti neule tai langan värikin synnyttää ajatuksia työtä tehdessä. Esim. eräs käyttämäni lanka toi sävyjensä puolesta mieleen ruusut ja mehujäät... Monesti jos tulee työtä tehdessä mieleen tämmesiä konteksteja tms., niin mainitsen nekin postauksessa, vaikkeivat oo ihan sitä "tärkeintä tietoa." :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kuulla, että pohdinta vaikutti hyvältä :)

      Ja tuohan on tosi hyvä lisäkysymys! Langan väri on monesti yksi tärkeä seikka. Lisään tuon kysymyksen pohjaan :) Kiitos vinkistä!

      Poista
  5. Hei tää oli hyvä, kiitos! :)
    Mulla on paha tapa kertoa vain lanka ja puikot, välillä unohdan punnita valmiit työt tai ainakin merkata langanmenekin postaukseen. Oon siis huono kertomaan valmiista tekeleistä oikeastaan mitään, mutta seuraavaan postaukseen osaankin kirjotella jo paremmin :D

    VastaaPoista
  6. Kiitos tämä on todella hyvä! Yritän elvyttää blogiani ja tästä tuli taas lisää motivaatiota ja erittäin hyviä vinkkejä tekstiin.

    VastaaPoista
  7. Hyvä lista. Oon yrittänyt merkitä tärkeät tiedot, sama kaava on tainnut olla jo monta vuotta; lanka, puikko, ohje. Ja sitt lisätietoja mitkä oon kokenut maitsemisen arvoisiksi ja kuvista jotain yksityiskohtaa tms.Tarkemminkin voisin tehdä, hmm. . . lunttaan listastasi seuraavaan postaukseen.

    VastaaPoista
  8. Hyvä postaus, tätä varmasti tulee vilkuiltua,kun seuraavaa postausta kirjotan:)

    VastaaPoista
  9. Hirmu hyvä postaus! Mie kyl kopsaan tuon pohjan itelleni :) Tuost saa hyvi ideoita et mitä kaikkee työstä voi kertoo! Kiitos! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee! Kiva, että tykkäsit :) Kopsaa ihmeessä, kiva, että tästä on hyötyä :)

      Poista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...