perjantai 11. maaliskuuta 2016

Käsityökirja-haaste



Kun ottaa osaa yhteen haasteeseen, niin kynnys osallistua toiseen laskee. Tai näin ainakin tapahtui minun kohdallani. Törmäsin taannoin nimittäin Abstrakti-blogin Käsityökirja-haasteeseen ja päätin ottaa osaa. Olenhan yksi heistä, joiden kirjahyllyssä on käsityökirjoja pölyä keräämässä. Kirjoissa ei sinänsä ole vikaa. Niissä on toinen toistaan ihanempia ohjeita. Mutta jostain syystä sitä usein kuitenkin hakeutuu netin syövereihin ohjeita etsimään, vaikka jotain inspiroivaa ja innostavaa voisi löytyä omasta kirjahyllystä.

Haasteessahan on siis tarkoitus kaivaa käsityökirjat esille ja tehdä jokaisesta kirjasta yhden ohjeen mukainen työ itse määrittelemässään ajassa. Koska Kevään keskeneräiset-haasteen lisäksi myös Supersankari-peitto pitää minut kiireisenä, päätin laittaa haasteelle löyhän aikataulun. Jos näistä kaikista kuudesta kirjasta vuoden sisällä saisin tehtyä yhden valmiin työn, olisin enemmän kuin tyytyväinen. Käsityökirjoja kirjahyllystä toki löytyy enemmänkin, kuin nämä kuusi, mutta päätin ottaa haasteeseen mukaan vain ne inspiroivimmat.

Tässä on minun kirjalistani:

Knitting Vintage Socks - Nancy Bush

Puikkomaisterin sukkakirja - Tiina Kaarela

sukkia. rakkaudella - Cookie A

Suuri sukkakirja - Kathleen Taylor

Virkkuri - Molla Mills

Virkkuri Muotoja ja pintoja - Molla Mills

Listaa päivitän sitä mukaa, kun töitä valmistuu. Nähtäväksi jää, missä vaiheessa haasteen kanssa olen vuoden päästä.

Oletko jo osallistunut tähän haasteeseen?

11 kommenttia:

  1. Sulla on ihanan vähän kirjoja! :) Itsekkin otin haasteen vastaan, mutta valitettavasti kirjoja löytyy aika kasa, joten saa nähä kuin tässä käy.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän noita käsityökirjoja olisi hyllyssä ainakin toiset samanverran, mutta jätin tahallaan ne epäinspiroivimmat pinosta pois ;) Tsemppiä sullekkin haasteeseen! Kyllähän me tästä selvitään :)

      Poista
  2. Haasteaddikti ilmoittautuu. Ehkä maltan mieleni, että saan lankapaaston, Kevään keskenräiset-haasteen ja paperipaastoni ohi (tai sitten sorrun taas ennen aikojaan). Mieluummin alkaa poistaan/vähentään lankakeriä, ufoja, paperitarvikkeita ja kirjoja ajoissa ennen kun niitä on kertynyt kymmenen vuoden ajan. Papereita on vaan vajaan vuoden ajalta ja silti niitä on jo nyt liikaa. Lankoja ehkä 5 vuoden ajalta ja niitäkin on käsittämättömän paljon. Käsityöt vievät vaan niin mukanaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että olet innokas haasteisiin osallistuja :) Käsityöt ovat tosiaan mukanaan vievä harrastus. Tsemppiä sinulle kaikkiin haasteisiin :)

      Poista
  3. No olihan se pakko tähänkin lähteä mukaan! Onneksi omistan vain 5 kirjaa ;D Tsempit matkaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että innostuit tästä haasteesta :) Tsemppiä myös sulle :)

      Poista
  4. Aika hauska haaste,itse en ole tähän vielä törmännytkään:)

    VastaaPoista
  5. Kiva kun lähdit mukaan! :) Jäänkin seurailemaan, miten haasteelle käy! :)

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...