keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Vierekkäin ja päällekkäin

Suuret suunnitelmat. Ne ovat omiaan minulle. Yleensä suunnitelmani ja ideani alkavat kasvamaan ja kasvamaan kuin sienet sateella. Niin kävi aikoinaan myös tämän projektin kanssa.





Kun Pikku-E aikoinaan ryhtyi vauvansoseiden suursyömäriksi törmäsin suureen ideaan. Nimenomaan kooltansa suureen. Löysin nimittäin idean napsuvasta matosta, joka arvatenkin tehdään virkkaamalla vauvansosepurkkien kannet hupun sisään. Vau! Siitähän kuuluisi niin kiva äänikin kun Pikku-E tepsuttelisi sen päällä pienillä jaloillaan, ajattelin. Laskin kuinka monta umpeenvirkattua pilttipurkin kantta tarvisin Pikku-E:n huoneeseen tulevaan mattoon (muistaakseni lähemmäs 300 kpl), ostin langat ja aloin virkata.

Kuvioin osan pilttipurkin korkeista

Kesällä aloin miettimään projektini suuruutta. Tajusin, että taas oli tullut haukattua liian iso pala kakkua, ähkyhän tästä tulisi. En jaksa, liian yksitoikkoista. Viimeinen naula lyötiin napsuvan maton arkkun kanteen, kun Pikku-E:n kummit toivat pojalle syntymäpäivälahjaksi hienon leikkimaton, jossa oli katuja ja rakennuksia. Sellaisesta haaveilin pikkutyttönä, mutten koskaan sellaista saanut. Joten nyt kun omalla pojallani sellainen on, niin sehän pysyy pojan huoneen lattiassa, kunnes hän itse siihen kyllästyy.

Ompele kuusi korkkia yhteen ristin malliin

Korkkeja olin jokatapauksessa jo virkannut 25 kappaletta, joten aloin miettimään niille käyttötapaa. Ideat vaihteli seinävaatteesta palloon. Lopulta, vähän ennen joulua sain idean palikoista, koska esineiden päällekkäin sovittaminen on nyt yksi hittijutuista Pikku-E:n elämässä. Työn touhuun pääsin tosin vasta tämän vuoden puolella.

Ompele korkit lopuksi epämääräiseksi neliöksi :)

Koristelin osan kansista tähteä tai lumihiutaletta muistuttavalla kuviolla. Sen jälkeen ompelin korkit ensin ristin malliin ja sitten neliöksi. Ja tadaa! Valmista tuli! :)

Palikat
Ohje: Lainattu (Sosepurkkien kansien virkkaaminen hupun sisään) ja oma (palikat)
Lanka: Novita Miami
Koukku: 2,5 mm

Esiintyi Keskiviikon keskeneräisissä 006






Palikat odottavat enää vain testaajaa, joka nukkuu vielä yöuniaan :)

P.S. Blogi on saanut lisää lukijoita, kiitos teille ihanille! :)

13 kommenttia:

  1. Täähän on hyvä idea! Pitänee laittaa muistiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, täällä nuo on kyllä toistaiseks toimittaneet enemmän pallon kuin palikan virkaa :D Pääasia tietty että viihdyttävät :)

      Poista
  2. hyvä idis, kivalta näyttää :-)

    VastaaPoista
  3. Hitsi miten hauska idea, napsuva matto :D Meillä ei ole vielä vauvaa omassa taloudessa, mutta itse kyllä syön yhden ahneen vauvan edestä itse noita pilttejä. Tästähän saisikin ideaa vaikka mihin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, matosta ei löytynyt mitään kunnon ohjetta oikein mistään, mutta on kyl ihan helppo tehdä, kun vaan osaa virkata :D Tai kai ne "pussit" voi neuloakkin :) Kannattaa säästää sosepurkkien kannet :D

      Poista
    2. Meillä on täällä paikallinen lasikeräys koska säästän kansien lisäksi myös ne kaikki purkit :DD Niillekkin pitäisi joskus keksiä käyttöä, mutta kyllä ne käyttöön joku päivä tulee :) Mutta tästä sain kyllä ainakin kansille kivan idean! :D Ja tosiaan luulisi että tuo on aika helppo virkata, pitää kokeilla :9

      Poista
  4. Tämä on tosi hauska idea! Virkkausringistä bongasin blogisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos! :) Ihanaa kun päädyit tänne, kiitos siitäkin :)

      Poista
  5. Uusi lukija täällä hei! :) Aivan ihana idea, tämmönen pitää itselläkin virkata! :)

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...