lauantai 13. huhtikuuta 2013

Tarvehankintoja ja yllätyksiä

Tänään käytiin vähän askartelu- ja kangasostoksilla. Tai no, kankaita ei päätynyt mukaan, kuin yhden valmispalan verran. Kuten olen ehkä jo kertonut, minuun on iskenyt ompelukärpänen. Joten sen siivittämänä olen alkanut metsästämään sopivia kaavoja, jotka olisivat mukavan näköisiä ja Pikku-E:n kokoa hieman suurempia.


Ensin kuitenkin piipahdin Silmu&Solmussa, paikallisessa käsityöpuodissa hakemassa turvasilmiä valmistumaisillaan olevaan monsteriin. Mukaan tarttui myös nauhaa, joka luultavasti myös päätyy monsterin koristeeksi. Ihania nuo isot silmät, niitä ei voi koskaan olla liikaa :)



Tämän jälkeen matka kävi paikalliseen Kangaskauppaan, jossa en ollutkaan ennen käynyt. Ehkä siitä syystä, että ennen en ole omannut yhtä kovaa kiinnostusta kankaita kohtaan kuin nyt. Liikkeen sisällä minua odottikin yllätys. Kangaskauppa oli paljon enemmän kuin K-A-N-G-A-S-kauppa, nimittäin siellä oli ihana pieni huone täynnä askartelutarvikkeita. Leikkureita oli kokonainen iso hylyllinen ja vaikka mitä muuta ihanaa oli reilusti tarjolla :) Ja ihankuin tämä ei riittäisi, myös liikkeen aulatilassa oli kaikenlaista askartelutavaraa akryylileimasimista aina masking teippeihin. Siinä samassa mielessäni kävi, että minä hölmö olen käynyt hakemassa vastaavia tarvikkeita Lempäälän Ideaparkista, vaikka omassa pikkukaupungissa on tuollainen aarreaitta!

Askartelutarvikkeiden lisäksi Kangaskaupasta löytyi myös kankaita. Oi kyllä, niitä tosiaan löytyi! Tarjonta oli todella laaja. Tosin etsimäämme keinonahkaa, tai nahkaa ylipäänsä ei löytynyt. Ongelmakseni muodostui myös se, etten ole löytänyt ihan tavallisia lastenvaatteitten kaavoja. En siis ostanut kankaita tuota mustaa kangasta lukuunottamatta. Kyseisestä kankaasta syntyy sisätyyny monsteripehmolelun sisälle. Niin ja nuo ihanat suuret kukkanapit päätyvät myös monsteria koristamaan :)



Shoppailukierroksen lopuksi selailin vielä ruokakaupan lehtihyllyä ja löysin Virolaisen käsityölehden, joka olikin siitä harvinainen lehti, että sieltä löytyi lastenvaateiden kaavoja. Viimeisen kuvan hupparia aijon kokeilla ensimmäiseksi. Ei kai se näytä aloittelijalle liian vaikealta? :)

P.S. Monsteri on melkein valmis! En malta odottaa että se valmistuu! :)

11 kommenttia:

  1. Vau mitä löytöjä!
    Harmi että löysit aarreaitan vasta nyt. On mahtavaa, että kangaskaupassakin on muuta tarviketta, monipuolisesti.
    Tuo huppari on aika keskitasoa, mutta sun kädentaidoilla se ei pitäis olla LIIAN vaikeaa. Onnea yritykselle! Tulee takuulla hieno!

    Monsteria kyllä odotellaan täälläkin :)

    VastaaPoista
  2. Ai niin... Lastenvaatekankaita... Kipin kapin kirjastoon ja kaiva esiin suurta käsityö-lehteä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä :) Kirjastosta voisi tosiaan löytää jotain :) Itsellä tosin löytyy viimeisimmät (n. yhden- kahden viime vuoden ajalta) Suuri käsityö-lehdet ja niissä on harmillisen vähän 90-98 cm vaatteiden kaavoja :/ Monet alkaa vasta 100-102 cm:stä :( Ottobre on tosin toinen lehti, jota voisin kirjastosta etsiä :)

      Niin ja täällä ompelen jo monsteria innoissani kasaan :) Saattaa valmistua jo tänään, jee! :)

      Poista
    2. Niin ja kiitos tsempeistä! :) Toivotaan ettei tuo huppari ole mulle liian haastava :)

      Poista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Mie suosittelisin Ottobre-lehteä. Se ilmestyy kuudesti vuodessa, niistä kaksi keskittyy naisten kaavoihin ja neljä lasten kaavoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä lehdestä olenkin kuullut. Pitääkin pitää silmät auki, jos löytäisin kyseisien lehtien lapsi-numeroita :)

      Poista
  5. Kivoja juttuja löysit :) Hmm turvasilmiä hmmmhmm mitä ne on? Tai siis että miten ne on turvalliset...? :)
    Hyvää ensi viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä sanotaan turvasilmiksi siksi, koska silmien takaosassa olevaan tappiin laitetaan kiinni (silmän oikealle kohdalle asettamisen jälkeen) pieni muovinen tai metallinen silmän kokoinen levy, joka estää silmän karkaamista pehmolelusta :) Ne eivät siis lähde irti pienenkään lapsen käsittelyssä :)

      Poista
    2. Niin ja hyvää ensi viikkoa sinullekkin! :)

      Poista
    3. Aai sellaisiakin on! Hyvä tietää, kiitti Maija :)
      Ja kiitos!

      Poista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...