maanantai 3. kesäkuuta 2013

Leikitään ulkona

Pikku-E täyttää tänään vuoden ja 10 kuukautta. Kahden vuoden merkkipaalu siis lähenee hurjaa vauhtia. Vielä ei kuitenkaan ole aika muistella Pikku-E:n vauva-aikaa tai sitä, kuinka pieni Pikku Papunen oli kun hän oli oikein pieni. Nyt ollaan kuitenkin jo niin lähellä sitä toista ikävuotta, että jotenkin tämäkin täytyy huomioida. Päätin siis rankata meidän pienen poikamme ulkoleikkien TOP3-listan. Lista tulee luultavasti muuttumaan huomattavasti kesän aikana sillä sekä vauvakeinu että hiekkalaatikko valmistuvat tänä aikana käyttökuntoon. Saa siis nähdä, miten tämä lista vielä tämän vuoden aikana muuttuu.

Pikku-E:n ulkoleikkien TOP3





Väriliidut

Viime kesänä, kun Pikku-E vielä käveli tukien ja seisoi tanakasti kahdella jalalla paikkallaan, katselin vaunulenkeillä, kuinka isommat lapset olivat piirrelleet liiduilla jalkakäytäville. Ajatus liiduista jäi kytemään johonkin takaraivoon. Ja kun keväällä näin paikallisessa Tokmannissa purkillisen väriliituja halvalla hinnalla varustettuna, se lähti oitis mukaan. Pikku-E on hyvin innokas piirtämään sisällä paperille ja piirtolevylleen, joten liidut olivat taattua hittiainesta. Ja hittihän niistä tulikin, niin äidin kuin pojankin mielestä. Valitettavasti, kuten kuvasta näkyy, liidut ovat myös hyvin herkästi rikkoutuvia. Onneksi poika oppi äkkiä, ettei näitäkään saa heitellä.


Vesipyssy

Tämäkin löytyi Tokmannilta halpaan hintaan ja olikin siitä syystä heräteostos. Vaikka vesipyssyn liipasin on aika tiukka, Pikku-E jaksaa painaa sen pohjaan. Tällä ammutaan kukkasia, ulkoseiniä ja omaa naamaa :) Vielä poika ei ole huomannut tähdätä kanssaleikkijöihin, eli aikuisiin ja hyvä niin.


Ruohonleikkuri

Ja pitäähän jokaisella pikku isännällä olla oma ruohonleikkuri, niin myös Pikku-E:llä. Tämä kulkeutui meille vuosi sitten sukulaisten toimesta. Viime kesän loppupuolella poika ei vielä jaksanut tätä työntää edellään, mutta tänä kesänä on asia ollut täysin toinen. Ruohonleikkurin kanssa on jopa kuljettu isin perässä tämän leikatessa ruohoa. Pensaiden alta Pikku-E on leikannut ruohot erityisen tarkasti ;)

Tällaisia ulkoleikkejä siis meillä. Miten teillä leikitään ulkona? :)

4 kommenttia:

  1. Olen unohtananut katuliidut! täytyy kaivella kaapista hetimiten :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä hyvä :D Katuliidut on siis sielläkin kova juttu ;)

      Poista
  2. Alkaa tulla ikävä töihin, tuollaisia kesäleikkejä hoitolapsetkin rakastavat. :D Oma tyttö on vielä turhan pieni ymmärtämään mitään katuliiduista tms, mutta noooh, ehkä ensi kesänä.

    Yksi hyvä, halpa, hiljainen ja suht siisti kesäpuuha pienillekin on (puhdas) maalipensseli ja ämpärillinen vettä: kiviä, aitaa, laattoja, puita jne. on kiva maalata, ja mikä parasta, kuivumisen jälkeen saa pian maalat samat jutut uudestaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiitti vinkistä! :) Tuota pitääkin kokeilla :D Näin remontin keskellä Pikku-E on kyllä jo innoissaan kuivalla pensselillä sivellyt kaikki oman huoneensa seinät :D Että varmasti olisi innostavaa puuhaa ulkonakin :)

      Poista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...