tiistai 4. kesäkuuta 2013

Santun haaste suoritettu!

 

Osallistuin keväällä Santun keskeneräisten käsitöiden haasteeseen, jonka tarkoituksena oli saada keskeneräiset työt loppuun ennen kesää. Tarkoituksenani oli päivittää keskeneräisten töiden listaa ennen kesän alkua, mutta se jäi tekemättä ja oma keskeneräisten töiden lista jäi hyvin lyhyeksi. Pääasia kuitenkin on se, että työt jotka listasin myös valmistuivat ennen kesää. Ja listatut työthän olivat:


Jään odottamaan ensi vuodelta vastaavaa haastetta, jospa sitten olisi enemmän keskeneräisiä töitä ja näin ollen myös enemmän haastetta :)

P.S. Haasteista tuli mieleeni. Olen löytänyt netistä parikin tempausta, joihin haluaisin osallistua vielä joskus. Näitä ovat:


Toivottavasti Kesäyön hullutuksesta tulee ensi kesänä uusi versio. Silloin voisin mukaan hypätäkkin. Tänä kesänä käsityöajasta vie suuren osan blogin 1-vuotissynttäritempauksen suunnittelu ;) Salaiseen neuleystävään voisin ensi syksynä harkita liittyväni, mikäli tempauksesta syysversio tulee.

P.P.S. Eilen hain Silmu&Solmusta tilaamani langat. Mukaan lähti myös muita lankoja. Samalla tämän vuoden ostettujen lankojen paino paukahti yli kilon. Eilen ostamani langat olivat tietysti ehdottomia pakko-ostoksia, sillä itseltäni ei löytynyt juuri sen värisiä ja laatuisia lankoja ;) Lisäksi langoille on jo tarkoitus valmiina, joten käyttöön päätyvät lähes heti. Loppuvuoden lankahankinnat ovatkin nyt kovassa tarkkailussa.

4 kommenttia:

  1. Suosittelen molempia! Olin tänä keväänä ekaa kertaa Snyppäilemässä ja aion syksyllä osallistua taas. Aivan ihanaa! Ja KYHäilyssä myös ekaa kertaa mukana ja oon niin innoissani !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, vaikuttivat molemmat ihan mahtavilta jutuilta! Mukava kuulla, että ovat osallistumisen arvoiset :D

      Poista
  2. Hyvin selvitetty haaste! :) Pitäisi itsekin päivittää blogiini tilanne. Muutama juttu jäi odottamaan vielä ensi syksyyn..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Olen ihmeissäni, että selviydyin näin hienosti :D Tosin kesän keskeneräiset työt on jo aloitettu :D

      Poista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...