keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Coca-cola-hylly







Eräänä syksyisenä iltana mies kantoi kotiin tällaiseen aarteen käytyään pikapikaa veljensä luona. Heti oli selvää, mihin tarkoitukseen vanha Coca-cola juomalaatikko päätyisi. No, hyllyksi tietenkin! Laatikossa oli jo alunperin pienien lokeroiden sijaan kuusi isoa lokeroa, jonka ansiosta nostamalla laatikko pystyyn siihen muodostui sopivan kokoisia hyllyjä pienille koriste-esineille.

Pitkään hyllyt olivat tyhjiä ja sen sisältö oli pitkän harkinnan ja pienen laatikoiden kaivamisen tulos. Vanhat lasipurkit olivat ensimmäiset, jotka pääsivät hyllyyn. Tosin ne ovat vielä tyhjiä. Näin joulun alla niihin olisi kiva saada jotain jouluista täytettä. Lisäksi hyllyssä on Pikku-E:n kuvasta teetetty kristallikuvio, Pentikin pikku poro, Pirun nyrkki ja liuta erilaisia kiviä. Suuren tunnarvon omaava ja isotätini maalaama posliinikippo pääsi myös kaapin perältä aitiopaikalle hyllyyn. Isotätini maalasi kyseistä kuosia useisiin kuppeihin, tasseihin ja lautasiin pitkän ikänsä aikana ja hän nimesi kuosin "Ruohoja kainalossa".

Ensin mietimme, sopiiko hylly juuri tuohon, eteiseen jossa ei muuta keltaista ole. Pian silmä alkoi tottumaan siihen ja nyt olisi vaikea kuvitella sitä mihinkään muualle. Siitäkään huolimatta, en takaa etteikö Coca-cola-laatikko vielä muuttaisi johonkin muuhun huoneeseen.

Virkistävää keskiviikko-iltaa kaikille!

12 kommenttia:

  1. Ihana boxi! Hyllyn olisin minäkin siitä tehnyt:)

    VastaaPoista
  2. Mielettömän ihanalaatikko ja minäkin olisin siitä hyllyn tehnyt! :) Kaikki nuo vanhat esineet on jotain mahtavuutta, niillä on oma tarinansa ja tuollaiset löydöt on ihania!!!! Mukavaa loppuviikkoa sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että sinunkin silmääsi miellyttää :) Mukavaa loppuviikkoa sinullekkin! :)

      Poista
  3. Toi on aivan ihana! Tietkö tuohan sopisi seinälle myös.
    Enpä oo koskaan tullut tällaista ajatelleeksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, ihana tosiaan :) Totta, seinällekkin sopisi kyllä. Pitääkin laittaa harkintaan ;)

      Poista
  4. Voih, minkä upean lahjan saitte! Kelpais kyllä meitsillekin...
    *
    Haasteentynkää pukkaisi blogistani, käy kurkkaamassa! :o)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin kyllä aivan taivaissa kun tuon ihanuuden näin :)

      Tulen kurkistamaan haastetta! :)

      Poista
  5. Osaatko yhtään sanoa miten uniikki tuo posliiniin maalattu kuosi on? Koska siis joko kyseinen köynnös on käytössä kahdessa suvussa tai sitten olemme jotain kautta sidoksissa samaan, meillä on myös samanlaisia käsin maalattuja astioita äidin puolen suvussa vaikka kuinka ja paljon. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, onpas jännä sattuma! :) Mielestäni tämä kyseinen kuosi, on ihan isotätini itse kehittelemä. Muistatko henkilön nimeä, joka ne teillä olevat kupit on maalannut? Voit laittaa nimen myös sähköpostiini maija86@windowslive.com, jos et halua tästä yleisesti keskustella. Hui, aika huimaa olisi blogin kautta löytää kaukainen sukulainen :D

      Poista
  6. Tosi hauska pikkuhyllykkö!

    Ja hauska tarina tuolla posliinikulholla. :)

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...