perjantai 18. lokakuuta 2013

Mysteeri 013

Viimeisen mysteerityön osan paljastuksen uskoisin tuovan jonkinverran arvauksia siitä, mikä mysteerityö on. Osa M näyttää siis tältä:


Tästä Mysteerityössä on kyse:

  • Jokaisessa Mysteeri-postauksessa annetaan sanallinen ohje kulloinkin vuorossa olevan osan neulomiseen tai virkkaamiseen.
  • Postauksen alussa esitellään miltä edellisellä kerralla ohjeistetun osan kuuluisi näyttää.
  • Sitä, mikä mysteerityöstä tulee saa arvailla. Arvauksia saa esittää niin monta kuin keksii.
  • Ensimmäinen oikein vastannut saa yllätyspalkinnon. Anonyymit! Muistattehan lisätä arvaus-kommenttiin sähköpostiosoitteenne, jotta saan ensimmäisenä oikein vastanneeseen yhteyden.
Sitten pahoitteluni siitä, että olette joutuneet tekemään pari ylimääräistä osaa. Sillä vaikka kuinka mittasin ja laskeskelin, osaan c ei mahdu osat D, E, F, G ja H. Teidän täytyy siis jättää kaksi taskua pois. Pahoittelen!

Nyt kuitenkin näytän miten olen valitsemani osat yhdistänyt osaan C:


Kaksi taskua tulee siis hieman päällekkäin ja näitä kahden taskun pareja on kaksi. Ylempänä oleva kaksikko olisi voinut olla hieman vähemmänkin päällekkäin. Tärkeää on kuitenkin se, että osa C saadaan kaksinkerroin, eli sen keskiosan päällä ei saisi olla taskuja taittamista estämässä. Osat ompelin yhteen Novita Miamilla jopa hieman liiankin rouhealla jäljellä. Itse voit tehdä yhdistyksen huomaamattomasti jos haluat.

Ihanaa viikonloppua kaikille!

8 kommenttia:

  1. Hitsi,myöhästyin :D Tuosta tulee varmasti hieno,värit on niin iloiset!

    VastaaPoista
  2. Joko vaihdoit .png-banneriin? Miun silmä ei ainakaan havaitse harmautta! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaihdoin kyllä! :) Kiitos tuhannesti vinkistä! Hassuista pikku asioista sitä bloggaaja voi tulla onnelliseksi ;D

      Poista
    2. Tiedän tunteen!! :D ne .png-kuvat on näppäriä, ku niitä saa istutettua melkei mihin vaa, eikä aina tarvii ees valkoista taustaa :)

      Poista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...