tiistai 3. maaliskuuta 2015

Lätsä kertaa kaksi


Lätsä
Lanka: Novita Viivi
Koukut: 4 mm ja 5 mm
Langan menekki: 67 g (pienempi) ja 102 g (isompi)


Täällä puikot ja koukut laulaa edelleen niin omissa, kuin miehenkin hyppysissä. Torstai-iltana mies sai idean neuloa tai virkata itselleen lätsän. Ohjeen löydettyään, hän ehti samana iltana virkkaamaan ensimmäisen kokeilun melkein loppuun asti ja purkamaan sen. Ohjetta noudattaen Novita Viivistä tuli liian pieni, joten hän teki ohjeen uudestaan 1,2 kertoimella.Tällä suunnitelmalla syntyikin pian päähän sopiva lätsä.


Ja kun on isällä lätsä, niin pitäähän sellainen pojallekkin saada. Ruskeaa Viiviä oli tosin sen verran vähän jäljellä, että lakista piti tehdä punertava versio. Pienemmän lakin mies virkkasi alkuperäisen ohjeen mukaan. Molemmat lakit olivat valmiina sunnuntaina.


Kolmivuotiaan kuvaaminen onkin sitten ihan toinen tarina. Siitä voisi tehdä vaikka oman postauksensa. Loppujen lopuksi onnistuin kuvaamisessa paremmin, kuin odotin. Varsinkin kun kuva tuli otettua käsivaralta.

Ihanaa tiistaita!


10 kommenttia:

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...