lauantai 31. elokuuta 2013

Valmiina än, yy, tee....



Kohta se alkaa, kohta se alkaa! Nimittäin Sukkasato ja uusi neulonta tekniikan opettelu. Kyselin helyes-blogin Heidi Y.:ltä neuvoja kahden sukan neulomiseen yhtäaikaa, koska olin huomannut hänen olevan tämän tekniikan taitaja. Sain hyviä neuvoja, joten ne mukanani lähdin ostamaan sopivan pituisia pyöröpuikkoja.

Tälläkertaa kävin Lankamaailmassa, sillä halusin viimeinkin ostaa pari kerää kaima lankaa, eli Maijaa. Tämä Maija aikoo neuloa tästä langasta ihka ensimmäiset pitsisukkansa. Toiveissa olisi, että ne ehtisivät Sukkasatoon, mutta katsotaan nyt. Pitsisukat teen joka tapauksessa ennen joulua. Heidi veikkailikin blogissaan pyöröpuikko-aiheen äärellä keskustellessamme, että varmasti ostan puikkojen lisäksi muutaman kerän lankaa. Oikeaan osuit! :)

Vielä pitäisi odottaa tunnin verran, sitten alan harjoittelemaan uutta tekniikkaa tiikerinraita (tai seepran, miten kukakin sen näkee)-langalla.

5 kommenttia:

  1. :D Hahah, siis puikko-ostoksillahan ei yksinkertaisesti voi käydä ilman lankaostoksia ;) Mulla käy usein niin, että menen ostamaan lankaa, ja mukaan tarttuu uudet puikot :)

    Toivottavasti ohjeet aukenevat sulle ja onnistut sukkien neulomisessa näin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän tuossa usein käy :D Mutta hyvään harrastukseen ei ikinä voi käyttää liikaa rahaa ;)

      Poista
    2. Hei, mulle tuli yhtäkkiä mieleen et mistä suunnasta sä meinasit alottaa ne sukat? Mähän aloitan ne varpaista varteen. Että miten päin mä teen ohjeen? :)

      Poista
  2. Tuo kaksi sukkaa kerralla -tyyli on kyllä aivan loistava tapa neuloa. Sitten oikein ärsyttää, jos pitää neuloa sukat yksitellen.. (joissakin ohjeissa silmukoita pitää siirrellä neuloessa puikolta toiselle, ei oikein onnistu pyöröillä). Kai olet katsonut videoita you tubesta? Mie opettelin lähinnä yhden kirjan avulla, mutta esim. silmukoiden luonnin katsoin aluksi sieltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silmukoitten luonti ei sinänsä ollut ongelma, lähinnä siitä eteenpäin tuli ongelmat vastaan :) Mutta eiköhän tämä tästä :) Kiitos vinkeistä :)

      Poista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...