tiistai 22. heinäkuuta 2014

Testing testing




Junasukat
Lanka: Drops Extra Merino Fine
Puikot: 4 mm
Langan menekki: 39 g

Vaikka täällä tuntuu nyt kokoajan olevan jotain keskeneräistä, on jotain valmistakin siinä välillä syntynyt. Omasta mielestäni Junasukat edustavat suomalaista kekseliäisyyttä parhaimmillaan ja tästä syystä tällaiset oli pakko neuloa Pikkusaalistajalle, vaikka niitä on Pikku-E:nkin jäljiltä vauvaa odottamassa ainakin kaksi paria.

Oikeastaan näiden neulomisisesta jo näin hyvissä ajoin voisin kiittää Siniä, joka on kehottanut minua jo useampaan otteeseen testaamaan merino-lankaa, jonka olen luullut aiheuttavan itselleni astmakohtauksia. Neuloin nimittäin kerran sekoitelangasta, jossa oli ainakin merinoa ja alpakkaa ja lanka oli niin yskittävää, että olen kokemuksen jälkeen laittanut pannaan sekä alpakan, että merinon. Nyt päätin kuitenkin, Sinin kannustamana testata merinoa ja yllätyin iloisesti. Merinolampaan villa ei aiheuta astmakohtauksia ja lisäksi lanka oli ihanan pehmeää.

Samalla, kun sain uuden lankamateriaalin neulottavien joukkoon, pääsin viimein kokeilemaan sukkien neulomista kärjestä varteen. Tätä päätin kokeilla, koska Junasukkien malli oli viime syksyltä itselleni jo ennestään tuttu. Kärjestä varteen neulominen oli helpompaa, kuin alunalkaen uskoin. Ainoastaan  kantalapuista poimittujen silmukoiden neulomisjälkeen en ollut täysin tyytyväinen, mutta uskon tämänkin sujuvan harjoittelun jälkeen paremmin.

Langan väriksi valikoitui ihana murrettu keltainen, sillä Pikkusaalistajan sukupuolesta ei lankaa ostettaessa ollut vielä selvyyttä. Nyt kun jo tiedämme, että Pikkusaalistaja on poika, olisin varmasti silti neulonut sukat juuri tämän värisestä langasta. Oikeastaan yhtälailla olisin voinut neuloa vaikka vaaleanpunaiset tai -siniset sukat, sillä en itse koe ainakaan villasukkien kohdalla tarvetta värikoodata vauvaa. Samaan väliin voin todeta, että Pikku-E:kin sai taannoin ihanat marjapuuron väriset villasukat lahjaksi rakkaalta ystävältäni. Kiitos vielä siihen suuntaan!

Ihanaa tiistaita!

Lankalaihiksen 12. välietappi

9,787 kg
- 39 g Junasukat
---------------------------------------
9,748 kg

(Lankavaraston tavoitepaino: 7,578 kg)

9 kommenttia:

  1. Mä haluaisin kans kokeilla tuota dropsin merinoa :) ihanan väriset!

    VastaaPoista
  2. Ihana väri, ja junasukat ovat parhaita!

    Iiih, poikalupaus! Onnea! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekkin ihana väri :) Ja junasukat on tosiaan parhaita!

      Ja kiitos <3

      Poista
  3. Ihanat sukat <3 Ja kiva kuulla et sain siut houkuteltua merinon maailmaan ;D Merino on miun mielestä yks ihanimmista lankalaaduista <3 Se ei kutita, se on ihanan pehmeetä ja sitä on iha unelma neuloo/virkata :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Tuota virkkaamista merinosta pitääkin joskus vielä kokeilla :)

      Poista
  4. Ei ne ihan pinkit ollu mistä puhuttiin mut likellä ainakin, hyvä et silti kelpas. :D
    -Maukka-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä todellakin kelpas! :) Ihanan väriset ne on ja muutenkin kauniit sukat :)

      Poista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...