torstai 29. tammikuuta 2015

Miehen käsiin


Tumpukkaat
Lanka: Schachenmayr Regia Active
Puikot: 2 mm, 2,50 mm ja 3 mm


Neulonnalle ei koskaan voi olla liikaa aikaa, eihän? Vaikka arki kahden pienen pojan kanssa onkin työn ja touhun täyteistä, yritän välillä jostain kohtaa nipistää aikaa neulonnalle. Pikku-E:n villapaita etenee tasaista tahtia, mutta tällä hetkellä puikkojen ja koukkujen kanssa aikaansaavempi on perheen kaksilahkeinen.


Kun mies alkoi kaipailemaan sormikkaita, enkä ollut niiden neulomisesta itse erityisen innokas, päätti hän neuloa ne itse. Saalistettuaan sopivaa ohjetta netin syövereistä löysi hän lopulta sopivan ohjeen, joka ei ollut liian naisellinen. Käsineet, jotka ovat jotain sormikkaiden ja tumppujen väliltä.... eli siis tumpukkaat? Näillä onnistuu hyvin autolla ajaminenkin. Mieluisat siis tuli. Itse tuskin olisin päätynyt tällaiseen ratkaisuun ohjeita selatessa, joten hyvä, että hän teki nämä ihan itse.

Ihanaa torstaita!

12 kommenttia:

  1. Minä tein isälle vähän vastaavat pyöräilyyn. Tosin siinä oli etusormi ja keskisormi omassa "lokerossa" ja nimetön ja pikkusormi omassa :) niillä saa kuulemma jarrutettua hyvin käsijarrulla tai jotain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ok :) Paremman otteenhan tällaisilla tietysti saa, kuin ihan perus tumpuilla :) Omaan käteen tumput tuntuu silti mukavammilta :)

      Poista
  2. Kivan näköiset, noilla onnistuisi hyvin pilkkiminenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, hauskat näistä tuli :) Ja monta asiaa helpottaa, jota on hankala tehdä tumput käsissä. Vielä kun jostain löytyisi sähköä johtavaa lankaa, niin älypuhelimenkin käyttö onnistuisi näillä.

      Poista
  3. Hieno suoritus. Ja varsinkin näin miehisestä näkökulmasta toimivan & tyylikkään näköiset sormikkaat!

    VastaaPoista
  4. Hauskannäköset kyl, pakko sanoo :'D

    VastaaPoista
  5. Onpas jännät, en oo ikinä nähnyt missään vastaavia! Mutta hienot ovat :)

    VastaaPoista
  6. Armeijassa ollessa miulla oli tuollanen lapanen rukkasen alla. Oli kiva lämmike pakkasel ampues, kun ei tarttenu iha paljaal sormel tarttuu metalliin. Ne oli tosin villalangasta ja toinen oli ihan tavallinen lapanen. Hienot ovat nuo :-)

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...