sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Pienen pienet




Junasukat
Ohje: Moro: Junasukat ja Suuri Käsityö 1/2012 (kantapää)
Lanka: Novita Pikkusisko
Puikot: 2 mm
Langan kulutus: 21 g

Sukuumme syntyi vain muutama päivä sitten uuden uutukainen vauva. Ajattelin jo pitkään ennen pienokaisen syntymää haluavani neuloa hänelle jotain. Sukkien silmukat ehdin kuitenkin luoda vain viikko ennen pikkuisen syntymää. Sen lisäksi, että nämä sukat päätyvät hyvin tuoreisiin jalkoihin, myös junasukkien teko oli minulle ihan uusi asia. Nämä olivat nimittäin ensimmäiset junasukat jotka hyppäsivät pois minun puikoiltani!

Kantapään tein äitini kehotuksesta kerrattuja silmukoita käyttäen. Myös tällainen kantapää oli itselleni uusi tuttavuus. Ohje osoittautui kuitenkin erittäin helpoksi, sillä kerrattujen silmukoiden lisäksi kantapää koostui pelkästään ainaoikeaa-neuleesta. Ja koska pieni jalka ei sukkaa kuluta, kantapäänkään ei tarvitse olla sen kummemmin vahvistettu.

Junasukan malli oli myös erittäin helppo. Lisäksi tällaisten sukkien käytännöllisyys ja ulkoasu miellyttävät silmääni. Toivottavasti ne myös lämmittävät niitä ihania pieniä varpaita!

12 kommenttia:

  1. Suloiset ovat nuo pikkuiset junasukat! Itsellänikin on vielä tuo malli kokeilematta...

    VastaaPoista
  2. Ihanat ja toimivat! Minä tein ekat junasukat heinäkuussa syntyneelle vauvallemme. Pari päivää sitten tekemäni bambu-villasukat joutuivat vahingossa pesukoneeseen ja huopuivat käyttökelvottomiksi. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kehuista :) Voi ei mikä vahinko sinulle sattui! :/ Itse pesin myös epähuomiossa joskus Pikku-E:n alpakkalankasukat koneessa ja huopuivat nekin. Onneksi sukkien teko pieneen jalkaan ei vie paljon aikaa :)

      Poista
  3. Onpa kauniit! Itse en ole tutustunutkaan aiemmin kerrattuihin silmukoihin, miten se käytännössä toimii :)

    http://sorminapparyys.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kerratussa silmukassa tehdään langankierto, jonka jälkeen seuraava silmukka nostetaan neulomatta. Näiden kerrattujen silmukoiden avulla tehdään ensin lyhennettyjä kerroksia ja kertaamattomien silmukoiden määrän ollessa sopiva, aloitetaan pidennetyt kerrokset. Hieman vaikeaa selittää, enkä ainakaan hätäisesti löytänyt kuvallistakaan ohjetta tällaiselle kantapäälle, enkä sen paremmin kerratuille silmukoillekkaan. Ehkä tästä pitäisi tehdä oma kuvallinen ohjepostaus, jos sen avulla selviäisi paremmin :)

      Poista
  4. Voi kun ne on suloisen pienet...
    Itsekin tykkään tuosta mallista aika paljon. Varsinkin kaksi värisenä.
    Käyhän kurkkaa: http://hrkdesign.blogspot.fi/2012/06/junasukat-vauvalle.html

    Ja kiitos kun jaat ohjeen kantapäälle, voiskin kokeilla ensi kerralla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kehuista :) Tuollaisina kaksivärisinäkin junasukat ovat suloiset! Itseasiassa Pikku-E:llä on yhdet juuri tuollatavalla kaksiväriset junasukat mummunsa tekeminä :)

      Ihanaa jos ohje on toivottu! :) Pitääkin pistää sukat puikoille tämänhetkisen työn jälkeen ;)

      Poista
  5. Ihanat sukat! :) Olen itse kerran kokeillut tehdä junasukat,mut en silloin vielä inspiroitunut mallista. Helpot ne on tehdä mutta en tykkää kauheesti tehdä ohuesta lankasta pienillä puikoilla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Itsekkään en vuosi sitten vielä välittänyt ohuista langoista. Itselläni tosin syynä oli vielä aika vähäinen neulontakokemus. Nyt kun on vuoden verran enemmän neulonut, niin olen uskaltanut tarttua ohuempiin lankoihinkin ja se on tuntunut todella miellyttävältä :)

      Poista
  6. On ne niin ihanat!! Ja tykkään mallista, koska pysyy kovastikkin potkivan lapsen jaloissa, nimimerkillä kokemusta on ;) Itse sain juuri ystäväni viikon vanhalle tyttöselle tehtyä samanmoiset sukat, vielä tumput ja myssy niin päästään vierailemaan :) Mukavaa syksyä sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kehuista :) Tämä on kyllä ihana malli ja aion näitä tarvittaessa tehdä jatkossakin ;) Kiitos, mukavaa syksyä myös sinulle! :)

      Poista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...