keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Virkkurin innoittama




Neliökori S
Ohje: Molla Mills: Virkkuri: Neliökori S
Lanka: Smc Viventy
Koukku: 10 mm
Langan menekki: 364 g

Edellisessä postauksessa vinkkasin teille, että jotain paksummasta materiaalista tehtyä olisi seuraavaksi luvassa ja tässähän se nyt on; kuteesta virkattu kori. Innoituksen sain tietysti Virkkurista, mutta ei tästä kuitenkaan mielestäni ihan neliön mallista tullut. Syynä voi tietysti olla liian pieni koukku, sillä Viventyn suositus työvälineen suhteen on 15 mm. Niin paksua koukkua ei kuitenkaan helpolla löydy, joten päädyin 10 mm paksuiseen, sillä olen saman kokoisella koukulla ennenkin kudetta virkannut. Käsiala vain on tainnut tiukentua vuosien varrella.

Siksipä ostinkin seuraavaa kudevirkkailuinnostusta silmällä pitäin KnitPron Waves-koukun kokoa 12 mm. Jospa sen avulla saisin jatkossa koreihin neliönmuotoa näkyviin paremmin. Vinkkejäkin tämän asian suhteen otan tietysti ilomielin vastaan!

Aivan ei syntymäpäivälahjaksi saamani Viventy-vyyhti riittänyt korin aikaansaamiseksi, vaan jouduin taas kasvattamaan lankavarastojani. Loppukerästä voisi vaikka joskus tehdä kivoja pikkulahjoja pukinkonttiin.

Kori itsessään päätyi Pikku-E:n alati kasvavan pikkuautokokoelman säilytyskoriksi. Tosin siihen mahtuu hädintuskin tämän hetkinen autosaalis, joten ehkäpä toisellekkin korille olisi käyttöä.

Ihanaa keskiviikkoa!

Lankalaihiksen 11. välietappi

10,151 kg
- 364 g Neliökori S
-------------------------------------------------
9,787 kg

(Lankavaraston tavoitepaino: 7,578 kg) 

8 kommenttia:

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...