sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Hyvää äitienpäivää!




Tarvitseeko äidille välttämättä kantaa kukkia, jos omalla pihalla on tällaista kukkaloistoa? Ei ainakaan tälle äidille. Riittää kun kuljeskelee ihailemassa pihamaan tarjontaa. Tosin kukathan ovat aina kauniita, olivat ne sitten sisällä tai ulkona.

Seuraavassa kuvassa näkyy Pikku-E:n kanssa tekemäni äitienpäiväkortit. Toinen miehen äidille ja toinen omalleni. Pikku-E siis piirsi paperille itse valitsemillaan väreillä ja valinta sopikin täydellisesti suunnitelmaani. Kotoliving-logon myötä innostuin jatkamaan samaa tyyliä korttien koristeluun.


Hyvää äitienpäivää kaikille!

P.S. Näin loppuun on pakko vähän hehkuttaa. On nimittäin aivan mahtavaa kuinka paljon Silmukan ytimestä-haaste on tuonut positiivista palautetta! Koko ajatus kun syntyi todella pienessä hetkessä. Ja kun kyselin Siniä mukaan kehittelemään ideaa kanssani eteenpäin, olin riemuissani kuinka suurella ilolla hän otti ehdotukseni vastaan. Kieltämättä minun on pakko myöntää, että ennen haasteen julkaisua jännitin lähteekö kukaan meidän kahden lisäksi mukaan. Ajattelin että ehkäpä yksi tai kaksi ilmoittautuu tähän ensimmäisen kuun haasteeseen. Mutta teitä onkin jo yhdeksän osallistujaa! Kiitos tuhannesti teille kaikille ja suuren suuret halaukset viellä lisäksi! Vieläkin ehtii hypätä mukaan, eihän kuukausi ole vielä puolessavälissäkään. Ilmoittautumaan pääsee Pipon ytimestä-blogissa tai tässä blogissa. Vielä kerran kiitos!

4 kommenttia:

  1. Oho. Melkoinen kukkapenkki jo nyt! Täällä vielä odotellaan, lähteekö kaikki kasvamaan.. =) Mutta hyvää äitienpäivää! Hienoja kortteja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää äitienpäivää sullekkin! :) Ja kiitos kehuista! :) Murto-osahan täällä kukista on vasta noussut, mutta ihan mukavasti kuitenkin :)

      Poista
  2. Tosi kivat kortit!

    Ja tosi hieno tää blogin uusi ulkoasu ja banneri, olen jo aiemmin ihastellut, mutta en ole muistanut kommentoida. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos kiitos kaikista kehuista :D Olen itsekkin tyytyväinen blogin uuteen ulkoasuun ja banneriin, vaikka itse sanonkin ;) Kiva kun kerroit että blogi ihastuttaa! :)

      Poista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...