perjantai 3. toukokuuta 2013

Silmukan saalistajan versio linnusta


Pistimme Pipon ytimestä-blogin Sinin kanssa vappuna pystyyn Silmukan ytimestä-haasteen kaikille käsillätekijöille. Osallistujia on ilmoittautunut mukaan enemmän kuin uskalsin edes toivoa! :) Kiitos teille kaikille siitä. Mukaan ehtii toki vieläkin, että ei kuin ilmoittautumaan (klick tai klack)!

Itsekin halusin osallistua tämänkertaiseen haasteeseen. Ajatuksena oli ensin virkata lintua esittävä esine, mutta koska olen vielä aika toipilaana, päätin tehdä jotain nopeaa ja simppeliä. Tämän kuun aiheena on siis lintu. Omalla työlläni vein haasteen aikalailla äärirajoilleen, sillä siinä esiintyvät linnut eivät näyttele suurta osaa. Oikeastaan ne ovat enemmänkin yksityiskohtia, kuin työn kantava teema.


Lintu kenkälaatikossa
Tarvikkeet: Kenkälaatikko, lahjapaperia, sakset, kaksipuolista teippiä ja mt-teippiä.


Tuunasin viime vuonna ensimmäisen kerran kenkälaatikon ja työ oli niin palkitsevaa, että olen siitä lähtien säästänyt kaikki kenkälaatikot tarvetta ja tuunausta silmällä pitäen. Laatikko oli nopea ja helppo tehdä ja lopputuloskin on mielestäni onnistunut. Laatikon lopullisen sijainnin näette myöhemmin.

Osallistun tällä työllä Silmukan ytimestä-haasteeseen.

6 kommenttia:

  1. Jes, tosi hyvä esimerkki just siitä mitä me haettiin tässä haasteessa, Eli mehän haettiin sitä, että sen tekeleen ei tarvitse olla virkattu/neulottu/ jotain muuta käsityötä, vaan se voi olla just askartelua tai mitä vaan! Miulla on myös tulossa oma vastaus haasteeseen, toivottavasti saisin sen viikonlopun aikana tehtyä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hienoa, että oli hyvä esimerkki :) Ja mä odotan innolla sun vastausta haasteeseen! :)

      Poista
  2. Onko kysely jo poistunut, kun en näe sitä sivupalkissa vai oonko vaan niin sokea? :D Itselläkin on jo pientä suunnitelmaa tuohon haasteeseen, toteutus vaan uupuu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Poistin kyselyn, kun päätin jokatapauksessa vaihtaa blogin ulkonäön tällaiseen vaaleampaan versioon :) Kiitos kuitenkin kiinnostuksesta! :D Kiva nähdä mitä keksit haasteen tiimoilta :)

      Poista
    2. Aa selvä :) Ihanan pirteän vihreän värin olet valinnut! :)

      Poista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...