maanantai 13. toukokuuta 2013

Uudet popot





Olen 156 cm pitkä ja kenkäni numero on 35 tai 36 riippuen siitä minkälainen kenkä on kyseessä. Tai näin asia oli lopputalvelle asti. Tänä talvena kenkäni alkoivat vaivaamaan varpaitani. Jopa ruokakaupassa käynti riitti siihen, että varpaita alkoi pakottamaan. Pidempien ostosreissujen jalkakivuista ei varmasti tarvitse edes mainita. Ajattelin heti, että vika on niissä nimenomaisissa kengissä, joten kokeilin vanhempia talvikenkiä. Tulos oli kuitenkin sama.

Kevät tuli ja talvikengät vaihtuivat kevyempiin versioihin. Varvaskivut eivät kuitenkaan poistuneet talvikenkien mukana, vaan kipuilu vain jatkui. Aloin miettimään, voisiko olla mahdollista, että jalkani ovat kasvaneet. Pohdin tätä pitkään, jätin asian muhimaan ja odottelemaan sitä, että ehtisin kenkäostoksille.

Launtaina olimme käymässä äidilläni ja paluumatkalla poikkesimme Kuljun kartanoon, tai niinkuin meillä on aina sanottu: Kuljun navettaan. Olen usein kiertänyt kyseisen liikkeen kenkävalikoimat tarkkaan läpi ja niin tein tälläkin kertaa. Kokeilin kaikenlaisia kenkiä korkokengistä ballerinoihin. Ennen luulin, että koon 36 korkokengät ovat ärsyttävän vähän suuret jalkaani, mutta nyt ero oli pienentynyt lähes raivostuttavan olemattomaksi. Nimenomaan monet korkokengät olivat melkein sopivat, mutta eivät ihan kuitenkaan. Ja kun löysin nämä kuvissa esiintyneet kengät epäilykseni vahvistui: jalkani on kasvanut. En eläessäni ole ostanut 37-kokoisia kenkiä, mutta nyt ostin ja kaikenlisäksi ne sopivat jalkaani täydellisesti. Mikä parasta varvaskivut katosivat kuin savuna ilmaan, kun sain uudet kengät jalkaani.

Olin noin 15-vuotias, kun luulin, ettei jalkani enään kasva ja että olisin 35:n kokoisten kenkien loukussa. Nyt minulla on ikää 26 ja jalkaani käy ainakin osa 37-koon kengistät. Voisiko siis olla mahdollista, että 37- vuotias minä kävelee kaduilla jaloissaan koon 36 korkokengät? Ainakin ajatus miellyttää.

4 kommenttia:

  1. Eikös raskaus ja lapsen saaminen voi suurentaa jalan kokoa ihan pysyvästikin? Hassua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä voi ja itseasiassa Pikku-E:tä odottaessa jalkojen kasvua innolla odotinkin. Se vaan tapahtuikin vasta kun poika oli jo yli 1,5-vuotias :D Parempi myöhään kuin ei milloinkaan ;)

      Poista
  2. Mulla on korkea jalkapöytä. Jalka on kasvanut iän (raskauksien) myötä. Ajattelen sen johtuvan siitä, että jalan kaari on lässähtänyt. Etenkin toisen lapsen jälkeen oli ongelmia, kipua ja jotain tulehdustakin, johon piti syödä tulehduslääkekuuri. Ja ongelmat tulivat vasta kun vauva oli syntynyt ja painokin jo pudonnut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outoa kyllä. Itse käsitin ennen raskautta, että jalkojen kasvu tapahtuisi raskauden aikana, mutta nähtävästi tällaiset raskauksista johtuvat jalkaongelmat tosiaan alkavat vasta raskauden jälkeen. Itselleni tämä oli ihan positiivinen yllätys, mutta nuo sinun jalkaongelmat ei kyllä kuulosta kivalta, varsinkaan kun on mennyt tulehdukseen asti.

      Poista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...