maanantai 31. maaliskuuta 2014

Kuinkas sitten kävikään? - Bh 31/31

http://silmukansaalistus.blogspot.fi/2014/02/bloggaajan-haaste-31.html

Bloggaajan haaste 31:n viimeistä päivää viedään. Nyt on aika katsoa taakse päin. Itse lähdin alkukuusta intoa puhkuen tämän haasteen pariin. Pitkään jaksoinkin ajastella postauksia valmiiksi, mutta viimeisen viikon tiennoilla alkoikin ideat ja voimat uupumaan. Ajastamattomia postauksia tässä kuussa oli neljä, joten ajastettuja oli kaikkiaan 27. Ihme kyllä, sain postattua postauksen jokaiselle päivälle, enkä joutunut postaamaan useaa kertaa minään päivänä.

Ennen haasteen alkua kirjasin ylös ideoita, mistä bloggaisin. Suurin osa suunnitelmista toteutui, mutta esimerkiksi keittiön ja uudelleen maalatun kukkatelineen esittely jäivät ideoiksi tulevaisuuteen. Kukkatelineen maalaaminen on vielä kesken, ja sitä pääsen luultavasti esittelemään vasta joskus kesällä. Tarkoituksena oli myös esitellä lisää miehen tekemiä neuletöitä, mutta vilautan niitä teille joskus myöhemmin. Myös Nyt kyllä otan ja-haaste jäi toteuttamatta tässä kuussa, mutta onneksi haasteessa ei ole takarajaa, joten tämän kolmiosaisen haasteen tulette vielä täälläkin joskus näkemään.

Kaikin puolin katson kuukautta taaksepäin hyvillä mielin. Vaikka välillä väsytti, olen ylpeä, etten luovuttanut vaan selviydyin tästä. Haaste selvensi myös sitä, että ehkä minusta ei kuitenkaan ole päivittäiseksi postaajaksi, mutta toivon, että tulevaisuudessa postauksia tulisi kuukaudessa edes 10-17, joka on minulle ollut keskimäärin normaali tahti. Nähtäväksi jää miten käy.

Miten teillä kävi haasteen kanssa?
Nyt saa antaa risut ja ruusut!

34 kommenttia:

  1. Hiphei, hengissä ollaan ja postaus haasteesta löytyy blogistani :) Olihan kiva reissu, toivottavasti muillakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, että tykkäsit :) Ja hienoa, että pysyit mukana! :)

      Poista
  2. Kiitos hienosta haasteesta! Oli ilo olla mukana, vaikken ihan joka päivää saanutkaan täyteen. Ideoita jäi muhimaan tulevaa varten ja huomasin itsestäni saman, etten ihan joka päivä pysty postaamaan, mutta nyt on hyvä vauhti päällä niin huomattavasti useammin tulee nyt kirjoiteltua. Varsinkin kun haasteen myötä rohkaistuin koko postaamiseen ja blogikaapista ulos tulemiseen!
    Kiitos vielä kerran ja mukavaa kevättä käsitöiden, blogaamisen ja haasteiden parissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että tykkäsit haasteesta! Mukavaa, että sait haasteesta hyödyn irti, vaikket ihan mukana pysynytkään :)
      Ja kiitos! Mukavaa ja sopivasti bloggauksen täyteistä kevättä myös sinulle! :)

      Poista
  3. Mukava haaste, vaikka olikin aika työläs. Aika alussa minulle tuli samalle päivälle kaksi postausta ihan vahingossa, yritin sitten pitää kiinni siitä päivän ennakostani, ajatellen että jos joku päivä ei onnistukaan. Kaikki postaukset tein reaaliajassa, ilman ajastuksia, aina siitä mitä sinä päivänä sattui käsillä olemaan. Oli mukava olla mukana haasteessa, haastamassa itseään. Lähtisin uudelleenkin, en tosin ihan heti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että tykkäsit haasteesta! Hatun noston arvoinen suoritus, että postasit reaaliajassa. Silloin kirjaimellisesti bloggaa joka päivä. Ja ei pelkoa, ainakaan minä en tätä haastetta laita vähään aikaan uudestaan käyntiin :)

      Poista
    2. Tuli vielä mieleen että voisitko laittaa jonnekin listan niistä blogeista jotka olivat tässä haasteessa mukana, vai onkohan se jo jossain. Viime kuussa ei katsos ollut kovasti aikaa käydä muita lukemassa, mutta nyt olisi. :)

      Poista
    3. Osallistujablogeista oli lista blogin sivupalkissa, mutta ehdin sen juuri poistaa :( Tämän ( http://silmukansaalistus.blogspot.fi/2014/02/bloggaajan-haaste-31.html ) postauksen kommenteista suurin osa osallistuvistat blogeista kylläkin löytyy :)

      Poista
  4. Kiitosta haasteesta mutta täytyy sanoa että minulla vähän jäi tyngäksi :) Taitaa olla 25 postausta tälle kuulle kun saan tämän päivän kuvat vielä koneelle. Hyvä minä :) Hieman harmittaa että elämä ja voimat ei ihan antaneet periksi joka päivä postailla mutta uskon että tulevaisuudessa tulee tehtyä enemmänkin postauksia kuin ennen haastetta. Eli kiitos kun annoit puhtia blogiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä 25 postausta on kyllä hyvä määrä! :) Aina ei vaan ole kaikelle aikaa, eikä sille mahda mitään. Hienoa kuitenkin, että sait bloggaamiseesi puhtia haasteen kautta :)

      Poista
  5. Mukavaa oli ja tämän päivä postaus tulee myöhemmin, joten 31 postausta tälle kuulle :) Hyvä minä :D
    Välillä oli haastavaa, mutta muuteen mukavaa. Lisää kivoja haasteita ja iso kiitos tästä haasteesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että postasit tässä kuussa 31 kertaa ja pysyit haasteessa mukana! Mukavaa, että tykkäsit tästä haasteesta :) Pitää katsoa missä vaiheessa keksin taas jonkun uuden haasteen ;)

      Poista
  6. Hauskaa oli toteuttaa tätä haastetta:)
    Jokaiselle päivälle tuli yksi postaus, aiheista ei ollut pulaa, ajasta välillä teki tiukkaa, kun tuli pari reissuakin tehtyä. Tänään illalla teen vimpan postauksen, sitten on kaikki 31 kasassa :)
    Silmukan ytimestä-haastetta en ehtinyt millään toteuttaa tässä kuussa, ensi kuussa uusi yritys;)
    Nyt palataan taas normaaliin n. 3-4 postaukseen viikossa.
    Kiitos sinulle mukavasta haasteesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, että tykkäsit haasteesta ja pysyit mukana koko kuukauden! Nyt tosiaan tekee hyvää palata normaali rytmiin, silti tietäen, että enempäänkin löytyy tarvittaessa rahkeita ;)

      Poista
  7. Siis oli kyllä mahtavaa! !
    Paras anti itselle oli se, että muutama ihan helmi postaus syntyikin ihan tuosta vaan, ajatuksesta valmiiksi vuorokaudessa.
    Muutaman kerran jouduin paniikissa repimään jotaim täysin turhaa täytettä ja instagram kuvapläjäyksetkin täyttivät aika monta päivää.
    Yllätys itselleni oli kuitenkin ihan isojen ja huolella tehtyjen kässäpostausten määrä. Niitä tuli yhdessä vaiheessa kuin sieniä sateella!

    En uskaltanut jättää välipäiviä vaan pidin kiinni siitä "postaus joka päivä" -säännöstä. Rästihommilla on nimittäin tapana kasaantua! ;-)

    Kiitos kiitos kiitos!!!

    Nyt kyllä tulee pakonkin edessä tauko tarpeeseen, takki ON tyhjä!

    Syksyllä uusiksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että tykkäsit haasteesta ja sinäkin pysyit mukana! :) Mahtavaa, että pystyit yllättämään itsesi! Itselläkin on hieman takki tyhjä-olo, eli nähtäväksi jää, kuinka ahkeraa bloggaaminen ensi kuussa on :)

      Ja pitääpä miettiä tuota haasteen uusimista syksyllä, kun ensin tasaantuu tästä kuusta ;)

      Poista
  8. Hienosti selvitty! Tällaisella haasteella oli selkeästi tilausta, päätellen lukemistani summauspostauksista. :) Jännästi itsekin aktivoiduin blogihommissa, vaikken haasteeseen osallistunut enkä todellakaan tehnyt 31 postausta! Tälleen etänä olin enemmän hengessä mukana. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oli kyllä kiva huomata, kuinka moni tarttui haasteeseen. Hauskaa ettei ole hullujen ideoidensa kanssa ihan yksin ;) Mukavaa, että olit hengessä mukana! :)

      Poista
  9. Oli kyllä kiva kun oli syy blogata,mutta onhan Se yksinäistä kun ei taida olla ihmeisiä joita aiheeni kiinnostaa. Ymmärrän kyllä, neule juttuja en osaa tehdä. Omassa blogissani on käsitöistä valokuvaamiseen. Kautta kaiken muun:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että oli kiva blogata :) Toivottavasti sinäkin saat vielä lisää lukijoita! :)

      Poista
  10. Haaste sai minut huomaamaan ettei päivittäin bloggaaminen nyt niin kauhea haaste olekaan, paitsi koeviikolla. ;) Tai no, minulta jäi kolme postausta puuttumaan eli 28 yhteensä tuli julkaistua ja kaikki ihan reaaliajassa. Ajattelin jatkaa samalla tahdilla niin hyvin kuin vain kykenen, tai ainakin pyrin postaamaan 3-5 kertaa/viikko tulevaisuudessa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, ettei haaste ollut vaikea! :) Ja mukavaa, että sama tahti on jatkossakin mahdollinen :)

      Poista
  11. Aikamoinen urakka takana! Mutta voin ylpeänä sanoa että kunnialla selvittiin loppuun saakka! Ilmoittauduin mukaan ihan viime tinkaan, joten yhtään en ehtinyt maaliskuun postauksia suunnitelemaan. Ajastettuja postauksia minulla taisi olla kaksi. Mitä näkyy ikkunoista? -haaste ja tämän päivän fiilikset bloggaajan 31 haasteesta, kirjoitin eilen valmiiksi. Muuten meni illat aika pitkälti bloggaamisessa, välillä mietitytti että missä välissä niitä käsitöitä ehtisi tekemään! :)

    Niinkuin Laura tuossa yllä mainitsi, minäkin sain muutaman ihan helmen postauksen aikaiseksi (ainakin omasta mielestäni). Olen niistä todella ylpeä! Toki matkaan mahtui yksi jos toinenkin täytepostaus, joista en niin ylpeile. Tuon kokoama postauksen tekeminen oli erittäin antoisaa, sillä vasta silloin ymmärsi kuinka paljon tuli tehtyä maaliskuussa! Opeteltua uusia tekniikoita, neulottua keskeneräisiä töitä valmiiksi ym.

    Kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen että osallistuin haasteeseen! Sinulle iso kiitos haasteen järjestämisestä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa kuulla, että olet tyytyväinen haasteeseen osallistumisesta! Ja mahtavaa, että sait onnistumisen tunteen, se on aina hienoa :) Ja hienoa on myös se, että postasit reaaliajassa :)

      Poista
  12. Oli ihan kiinnostava ja "opettavainen" haaste. Enemmän ajatuksia mun haastekuukauden viimeisessä postauksessa: http://amria2.vuodatus.net/lue/2014/03/haastekuukauden-yhteenvetoa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, että tykkäsit haasteesta :) Tulenpa kurkkaamaan ajatuksiasi :)

      Poista
  13. Nyt se on sitten tehty! Kiitos haasteen järjestämisestä! Ajatuksia haasteesta enemmän blogissani... =)

    VastaaPoista
  14. Maaliskuu oli muutenkin aika sählinkiä, ja usein jouduin postaamaan kaksi kertaa päivän aikana. Loppuun asti selvisin kuitenkin, juuri julkaisin viimeisen postauksen tältä kuulta. :) Kiitos haasteesta, oikein itsekin yllättyi, että niitä kirjoittamisen aiheita vaan löytyi, vaikka pää oliskin ihan tyhjä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että kaikesta huolimatta selviydyit haasteesta! :) Ja mukavaa, että yllätit itsesi ;)

      Poista
  15. Hauska, mutta työläs haaste. Alkuun postasin päivittäin, mutta kun loppupään reissut alkoivat painaa päälle, jouduin jo ajastelemaankin. Aiheet oli välillä vähän tyhjänpäiväisiä, mutta muutaman aika kivankin postauksen sain tehtyä. Nyt on sen verran ähky kuitenkin, että pidän pienen tauon. Oon myös reissun päällä taas, joten osittainen nettipimento on myös hyvä syy levätä hetki

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, että pidit haasteesta sen aiheuttamasta suuresta työstä huolimatta :) Nyt on hyvä pitää taukoa, jos siltä tuntuu :)

      Poista
  16. Aivan mielettömät 31 päivää.
    Kova oli haaste, mutta selvisit kunnialla.
    Koskettavin oli tuo takorautakynttiläteline.

    Kiitos näistä =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mukava kuulla, että postaukseni olivat mieleesi. Ja ole hyvä, ilo oli postata :)

      Poista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...